Blogiarkisto

tiistai 3. syyskuuta 2013

Livbox Syyskuu 2013


Se tuli, ja näin ilmeisesti "etuajassa"? :D Yleensähän Livbox tulee siinä 8.-10. päivän kohdalla jokaisen kuun alussa, piti ihan tarkistaa päivämäärä kun postinkantaja oli ojentanut mulle paketin, ja tajusin että tämä musta paketti olikin Livbox. Mutta hei hienoa, mikäs sen parempaa kuin päästä positiivisesti yllättymään jo nyt, etuajassa! Tällä kertaa Livboxin esittely on vahvasti kuvapainoitteinen. Teemana näyttänee olevan uusi alku, ja näinollen se piti sisällään muutaman uutuuskumppanin tuotteita sekä ylipäätänsä uuden aloituksen mentaliteelilla olevia tuotteita, kuten:
Eli löytyy pikakaunistajaa, puhdistusmaitoa, luomiväriä, vartalosaippuaa sekä aivan totaalisen taivaalliselta tuoksuvaa hajuvettä sekä saman tuoksuista vartalovoidetta - ihana boxi!
Näitä ei voi olla liikaa, jos tuote on toimiva ja omalle iholle sopiva - naaman päivittäinen pesu kun ei yhtäkkiä lopu, tai ainakin naiset skrapaa jotenkin naamaansa, eikö :D
Mielenkiintoisen värinen, hivenen vaaleampi kädellä (kuva Instragramin puolella) mutta en ole ihan varma onko kuitenkaan ihan just sellainen väri, jota itse hinkuisin ensimmäisenä käyttämään. Selviää tietysti testaamalla.
Juuri pääsin eilen miettimästä, että nyt tarvitsisi hankkia jokin pikakaunistaja kun aurinkoa ei enää juuri saa, ilmat viilenee ja mun kasvojen iho tuntuu koko ajan kaipaavan jotain elvytystä mutta myös vaihtelua, koska vanhat niksit eivät tunnu enää olevan yhtä tehokkaita. Tätä siis varsin innokaana kokeilen!
Aivan MIELETTÖMÄN hyväntuoksuinen tuoksu BOSS JOUR -merkiltä, Pour Femme. Siis niin ihana että tämä päihittää sen Lady Gagankin tuoksun joka tuli alkuvuodesta, ja jonka myös ostin sitten kunnon pullona itselleni. Tätä täytyy hankkia vielä, aivan vastustamaton.
Miedon tuoksuinen vartalosaippua, joka sisältää paljon hyviä aineksia iholle, lista vaikutti vaikuttavalta kun lukaisin, josko minä ihovammainenkin tästä innostuisin, tai ainakin kokeilen avoimin mielin seuraavan kerran kun suihku kutsuu.