Blogiarkisto

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

1.11.13: Power of The Mind

Vihdoin olen kypsynyt ajatukseen ja valmis yrittämään uudestaan, ja myös vaatimaan enemmän sellaista hoitoa kuin minä haluan, eikä vain sitä "mitä on ensimmäisenä tarjolla". Puhun siis terapiasta, juttelemisesta jollekin tämän alan ammattilaiselle.

Pitkän matkan lukijani muistanevat mun vähän huonommista kokemuksista terapiassa, ja miksi siis olen ollut niin vastahakoinen tämän hoitomuodon kanssa vaikka en missään tapauksessa aliarvioi juttelemisen, itsensä purkamisen ja mielen voimaa. En myöskään koskaan ole pitänyt siitä, jos mua melkeinpä väkisin yritetään jonnekin patistaa, olkoot itsepäistä tyhmyyttä mutta avulle kuin avulle pitää mielestäni, ainakin mun tapauksessa, olla avoin jotta se voi toimia. Nyt olen avoin.

Ajatus on hiljaa mielessäni kypsynyt, olen sitä miettinyt jo jonkin aikaa, varsinkin kun paras kaveri muuttaa pois - ei toki pysyvästi mutta silti sen verran pitkäksi aikaa ja niin kauaksi, ettei samanlainen päivittäinen höpöttely vain onnistu. Olen tottakai kiinnostunut myös mielen voiman suomista mahdollisuuksista vaikuttaa mun kropan fyysiseen kuntoon. En ole puhunut tästä kypsyvästä ajatuksestani täällä blogissa koska en ole halunnut asiaan "kannanottoja" tai patistuksia - koen että ajatuksen täytyy lähteä täysin musta, jotta todella toteutan ja menen, ja menen nimenomaan itseni takia enkä kenenkään muun.

Soitin siis osastolle, jouduin psyykkaamaan itseäni aika paljon koska en voinut tietää kuka hoitajista mun osaston päässä vastaa puhelimeen - muutamalle hoitajalle en valitettavasti vain haluaisi jutella mistään ongelmistani, koskaan, jos mahdollista sillä en vain tunne itseäni ja tilannetta hyväksi heidän kanssaan asioidessa. He tekevät kyllä työnsä mutta sosiaalisella saralla en potilaana tunne saavani heiltä sellaista tukea ja "hyvää vastavuoroista keskustelua". Mutta onneksi näitä on vain ihan muutama, ja loput mun osastoni hoitajista on yleensä ottaen aivan mahtavaa väkeä, ja mielelläni juttelen heille ja he ovat aina kiinnostuneita, miten mulla menee.

Puhelimeen vastasikin onneksi yksi mukavimmista hoitajista, todella avulias, kiinnostunut, innokas viemään mun asioita eteenpäin. Olin niin helpottunut kuulessani tämän äänen puhelimessa. Ja tämä ottikin mun pyynnön ylös ja toiveet siihen liittyen: ei enää sille terapeutille joka useimmiten lähetetään juttelemaan juurikin mun osaston potilaille. Hoitaja ehti olla niin nopea, että soitti mulla pian takaisin että lääkäri tottakai kirjoittaa mulle lähetteen terapiaan, mutta että tämä ei kehtaa kirjoittaa lähetteeseen että ei tälle tietylle terapeutille, mutta sitten kun saan jonkinlaisen kutsun/kirjeen asiaan liittyen, niin voin sitten itse soittaa sinne ajan sopimisen ohessa ja toivoa jotain muuta terapeuttia. Onhan sekin tietysi vain toivomista, mutta ei käsittääkseni ketään voi pakottaa tietylle henkilölle, siinä missä lääkäriä kuin lääkäriä voi vaihtaa. Ja tottakai mä haluan voida keskustella sellaisen ihmisen kanssa, jonka vastaanotolle menen mielelläni enkä sitä peläten tai inhoten, ja josta koen olevan hyötyä mulle - itseni vuoksi mä sinne terapiaan menen, tottakai.

Valitettava fakta tietysti on, että tällä saralla on yleensä jonoa, ja voi olla vieläkin enemmän jonoa kun potilas haluaa esittää toiveen, että ei ainakaan sille tietylle terapeutille jota usein tarjotaan. Hoitaja puhelimessa ei valitettavasti osannut sanoa tälle prosessille tarkkaa aikataulua, mutta sanoi että jos ei ihan lähiviikkoina rupea kuulumaan mitään kirjettä, niin sitten mun pitää ehdottomasti soitella uudestaan ja kysellä, että missä vaiheessa homma menee. Tärkein on tietysti jo laitettu käytäntöön eli sain sanottua ja hankittua lähetteen tällaiseen asiaan, eli enää "ei voi mennä kusi sukkaan" mutta olisihan se hienoa jos jonossa ei tarvitsisi roikkua ihan älyttömän kauan. Mutta enhän mä todellakaan ole ainoa ihminen juttelu tarpeessa, joten jonon kautta me kaikki "ei-niin-akuutit" mennään, minkäs teet.

Fingers crossed että kohdalle sattuisi mun tarpeisiin vastaava terapeutti!

---
Tämä postaus on kirjoitettu ja julkaistu ensimmäisen kerran edellisessä blogissa 1. marraskuuta, vuonna 2013