Heipähei.
Uuteen pisteeseen siis blogissa on edetty, mutta samaan tapaan jatkan päiväkirjamaista kirjoittamista elämästäni.
Aamu meni hösätessä, piti herätä ysiltä (ei huvittanut, olen taas valvoskellut yöllä) ja puolelta päivin oli terapia, joskin ennen sitä vielä kipitin verikokeisiin, joissa vähän venyi. Mua nyppii myöhässä olevat ihmiset, ja itse olen yleensä ajoissa paikassa kuin paikassa, mutta nyt olin melkein 10min myöhässä vastaanotolle. No, minkäs teet, ja hoitaja oli varsin ymmärtäväinen, oli arvellut että tämä sää olisi bussit jumiuttanut matkallensa. Bussit on mun mielestä toimineet täällä varsin mallikkaasti nyt, mutta sulaa-jäätyy-sulaa-jäätyy -meininki kyllä pistää varmaan taas pian kapuloita rattaisiin.
Jaksoin kuitenkin aamulla väkräillä vähän naamaa fiksumman näköiseksi - meikkaaminen on musta todella terapeuttista puuhaa, ja mulla on ihan kunnon "meikkipöytä" ja kunnon valot sitä varten. Ja vaikka olen oman kaaokseni kuningatar, olen onnistunut vähän järkeistämään ja siivoamaan mun meikkipöytää ja sen sisältöä, ettei kaikki meikit, siveltimet, huiskut sun muut rönsyile ihan siellä täällä. Joskus taas en jaksa meikata sitten yhtään, enkä meikkaakaan jos ei huvita. Mulle riittää, että mulla on nämä ripset, koen että niiden avulla voin painaa maailmalla täysin meikittäkin. Mutta jonkinmoinen pieni "meikkitaitelijakin" mussa nostaa päätänsä, koska tykkään katsella vaikkapa Youtubesta meikkitutoriaaleja, ja testailla omalla naamalallani, joskus kavereidenkin. En kuitenkaan väitä olevani (vielä? :D) mitenkään erityisen hyvä, mutta hauskaa puuhaa se on, silloin kun huvittaa.
Terapiassa pälpätin kuin papupata, mulla oli kamalasti kerrottavaa viimeiseltä parilta viikolta. Hoitaja joutui melkeinpä paimentamaan mut ulos vastaanotolta ajan juostessa, koska hänellä oli seuraava tulossa heti perään. Tällä kertaa en siellä itkeskellyt, koska muutamana viimeisenä päivänä, useammasta eri syystä, olen ruvennut tuntemaan itseni vähän onnellisemmaksi - tästä riipivän ärsyttävästä syövästä huolimatta. Mulla on ihana uusi ystävä (Lillaego ♥ ), yhteys Australiaan bestikselle toimii päivittäin, mahtava perhe, ja muita ystäviä, joita kiinnostaa mun seura siinä missä hyvinvointikin. Puhumattakaan mun koirista! Ja kipulääkitys on kohdillaan aikalailla, vaikka kyljen haava nesteineen onkin eläväinen, eikä tahtoisi millään luovuttaa. Olen huomannut, että Tramal Retard piristää mua jonkin verran, mutta musta se on tervetullutta koska mä en nuku ihan hirveän paljon. Psykiatrinen hoitajakin piti tätä vain positiivisena, kun tarkkaili ja kuunteli mua. Ja tietysti itse kivuttomuus nostattaa mielialaa, eihän sitä kivuissa jaksaisikaan hymyillä, paljon höpötellä tai muutenkaan touhuta.
Kävin kirjastossa, pitkästä aikaa, sillä mun mamma on hienovaraisesti aivopessyt mut ihastumaan äänikirjoihin, kun ajellaan sen kanssa kaksin autolla. En tosin kaikista ole tykännyt, ja edelleen ihan kirjan lukeminen itse on se ykkösjuttu, mutta huomaan houkuttelevan puolen tässä vain kuuntelemisessa, koska mulla on viime aikoina ollut niin levotonta tämä lukeminen - keskittymisvaikeuksia siis, että kuuntelu tuntuu olevan just nyt leppoisampaa ja helpompaa. Kaari Utriota kuunnellaan, Pappilan Neitoja, joka mulle kolahti koska siinä on aikaansa nähden (noin 1830-luvun Suomi) vahvoja naisia, jopa röyhkeitä - näistä mä tykkään, naisista jotka sanoo miehille vastaan! Samahan pätee Jane Austenin kirjoissa, siellä on todella fiksuja, vahvoja naishahmoja, jotka usein tekevät oman pään mukaan, ei kuten yhteiskunta tai perhe odottaa, ja siksi myös tykkään Jane Austenista, vaikka näin yleensä ottaen olen fantasia/scifi -tyttö.
Polttelen tässä tuoksukynttilöitä, teen jotain välipalaa, ja ajattelin oikaista itseni joksikin aikaa sängylle vain kuuntelemaan tätä äänikirjaa - ihanan rauhallista! Koiratkin kaluavat luitansa lattialla, ihan omissa maailmoissaan :)
Uuteen pisteeseen siis blogissa on edetty, mutta samaan tapaan jatkan päiväkirjamaista kirjoittamista elämästäni.
Aamu meni hösätessä, piti herätä ysiltä (ei huvittanut, olen taas valvoskellut yöllä) ja puolelta päivin oli terapia, joskin ennen sitä vielä kipitin verikokeisiin, joissa vähän venyi. Mua nyppii myöhässä olevat ihmiset, ja itse olen yleensä ajoissa paikassa kuin paikassa, mutta nyt olin melkein 10min myöhässä vastaanotolle. No, minkäs teet, ja hoitaja oli varsin ymmärtäväinen, oli arvellut että tämä sää olisi bussit jumiuttanut matkallensa. Bussit on mun mielestä toimineet täällä varsin mallikkaasti nyt, mutta sulaa-jäätyy-sulaa-jäätyy -meininki kyllä pistää varmaan taas pian kapuloita rattaisiin.
Jaksoin kuitenkin aamulla väkräillä vähän naamaa fiksumman näköiseksi - meikkaaminen on musta todella terapeuttista puuhaa, ja mulla on ihan kunnon "meikkipöytä" ja kunnon valot sitä varten. Ja vaikka olen oman kaaokseni kuningatar, olen onnistunut vähän järkeistämään ja siivoamaan mun meikkipöytää ja sen sisältöä, ettei kaikki meikit, siveltimet, huiskut sun muut rönsyile ihan siellä täällä. Joskus taas en jaksa meikata sitten yhtään, enkä meikkaakaan jos ei huvita. Mulle riittää, että mulla on nämä ripset, koen että niiden avulla voin painaa maailmalla täysin meikittäkin. Mutta jonkinmoinen pieni "meikkitaitelijakin" mussa nostaa päätänsä, koska tykkään katsella vaikkapa Youtubesta meikkitutoriaaleja, ja testailla omalla naamalallani, joskus kavereidenkin. En kuitenkaan väitä olevani (vielä? :D) mitenkään erityisen hyvä, mutta hauskaa puuhaa se on, silloin kun huvittaa.
Terapiassa pälpätin kuin papupata, mulla oli kamalasti kerrottavaa viimeiseltä parilta viikolta. Hoitaja joutui melkeinpä paimentamaan mut ulos vastaanotolta ajan juostessa, koska hänellä oli seuraava tulossa heti perään. Tällä kertaa en siellä itkeskellyt, koska muutamana viimeisenä päivänä, useammasta eri syystä, olen ruvennut tuntemaan itseni vähän onnellisemmaksi - tästä riipivän ärsyttävästä syövästä huolimatta. Mulla on ihana uusi ystävä (Lillaego ♥ ), yhteys Australiaan bestikselle toimii päivittäin, mahtava perhe, ja muita ystäviä, joita kiinnostaa mun seura siinä missä hyvinvointikin. Puhumattakaan mun koirista! Ja kipulääkitys on kohdillaan aikalailla, vaikka kyljen haava nesteineen onkin eläväinen, eikä tahtoisi millään luovuttaa. Olen huomannut, että Tramal Retard piristää mua jonkin verran, mutta musta se on tervetullutta koska mä en nuku ihan hirveän paljon. Psykiatrinen hoitajakin piti tätä vain positiivisena, kun tarkkaili ja kuunteli mua. Ja tietysti itse kivuttomuus nostattaa mielialaa, eihän sitä kivuissa jaksaisikaan hymyillä, paljon höpötellä tai muutenkaan touhuta.
Kävin kirjastossa, pitkästä aikaa, sillä mun mamma on hienovaraisesti aivopessyt mut ihastumaan äänikirjoihin, kun ajellaan sen kanssa kaksin autolla. En tosin kaikista ole tykännyt, ja edelleen ihan kirjan lukeminen itse on se ykkösjuttu, mutta huomaan houkuttelevan puolen tässä vain kuuntelemisessa, koska mulla on viime aikoina ollut niin levotonta tämä lukeminen - keskittymisvaikeuksia siis, että kuuntelu tuntuu olevan just nyt leppoisampaa ja helpompaa. Kaari Utriota kuunnellaan, Pappilan Neitoja, joka mulle kolahti koska siinä on aikaansa nähden (noin 1830-luvun Suomi) vahvoja naisia, jopa röyhkeitä - näistä mä tykkään, naisista jotka sanoo miehille vastaan! Samahan pätee Jane Austenin kirjoissa, siellä on todella fiksuja, vahvoja naishahmoja, jotka usein tekevät oman pään mukaan, ei kuten yhteiskunta tai perhe odottaa, ja siksi myös tykkään Jane Austenista, vaikka näin yleensä ottaen olen fantasia/scifi -tyttö.
Polttelen tässä tuoksukynttilöitä, teen jotain välipalaa, ja ajattelin oikaista itseni joksikin aikaa sängylle vain kuuntelemaan tätä äänikirjaa - ihanan rauhallista! Koiratkin kaluavat luitansa lattialla, ihan omissa maailmoissaan :)