25.11.2011 : loppuelämäni yksi tärkeimmistä päivämääristä.

Tänään on mun kaverin Marian synttärit mutta se ei ole syy, miksi tästä päivämäärästä tuli niin tärkeä. Tänään, 25.11.2011 mut julistettiin terveeksi. Olen enää vain tyttö, en syöpätyttö. Syöpäni mun, se on poissa. POISSA.

Menin aamulla aivan karmean väsyneenä verikokeisiin ja röntgeniin, ja odotin pääsyä kirurgini vastaanotolle melkein 1,5h. Vihdoin pääsin sinne ja tiedusteli että miten menee, kerroin. Sitten se totesi että" nyt olet sitten terve." Mä olin että, mitä? "syöpä on poissa". Mä olin taas hiljaa. "siinä arpikudoksessa ei ollut syöpäsoluja, se on vaan arpikudosta." Mä rupesin nyyhkimään ja hoin, että oikeesti? Mahtavaa, loistavaa! En olisi uskonut, olin aivan varma että siellä on vielä jotain! Mutta ei, ei siellä vain ole ja todennäköisyys että tämä syöpä tulisi uusiksi, on pieni. 

Soitin ekana iskälle joka pyysi mua toistamaan pari kertaa, ja kysyi että miksi mä sitten itken. "koska mä olen niin onnellinen, siksi mä itken. " iskä sanoi vähän hiljempaa: "arvaa vaan kuinka onnellinen mä olen.", kuulin kuinka se rupesi pikku hiljaa itkemään sekin, ja sanoi, että "mees ny kotiin sitten ja soitellaan myöhemmin, tää oli hienoa, ja tätä oli odotettu."
Soitin seuraavaksi äidille, ja se ei ruvennut itkeen vaan hihkui kuin 5-vuotias uuden lelun saaneena. Sama reaktio kaikilla muillakin joille ilmoitin, Marian kanssa puhuin hetken puhelimessa ja se nyyhki, nauroi ja puhui samaan aikaan. Paras synttärilahja mitä se on ikinä saanut, kuulemma. En voi väittää vastaan.

Kävin ostamassa itselleni uuden kalenterin uuden elämän alkamisen kunniaksi ja päätin vakaasti unhoittaa ikävuodet 20-23,5 ja aloittaa tosiaan uusiksi. Elämä edessä, rakkaat blogi-immeiset, elämä edessä.

(mä itken niin suruun kuin iloon, joten poraan täällä, taas. mutta ei se mitään! :D)


---
Tämä postaus on ensimmäisen kerran kirjoitettu ja julkaistu 25. marraskuuta, vuonna 2011.