Helsingin reissu sujui kaikinpuolin hyvin, ellei jopa mahtavasti. Viivana lähtisin takaisin, niin ystävän luo kuin höpöttelemään Suomen Syöpäpotilaat ry:n väen ja muiden potilaiden kanssa.
Olin jälleen kerran nuorin paikalla, kuten aina - siitähän muodostuu jo jonkinlainen trademark mulle. Mutta, kukapa sitten avaisi suunsa nuorten syöpäpotilaiden puolesta, kuin se joku nuori itse. Paljon yhteisiä pointteja löydettiin keskustelun varrella, että ei se ikä tai siis ikäero, meistä potilasta tee niin erilaisia keskenään, vaikka sitten ehkä vähän enemmän syvemmälle sukeltaessa, löytyy jotain vivahteita jotka ovat ominaisua vain tietylle ikäluokalle, tai kenties sukupuolelle.
Meitä oli 4 potilasta, jotka edustivat kroonista tai parantumatonta syöpää. Keskustelua ensi alkuun johdateltiin toimittajan johdosta, joka kirjoitti myös muistiinpanoja, mutta pian keskustelu sai aivan omat siivet alleen, ja juttu jatkui varsin sujuvasti aina seuraavaan. Kaikilla tuntui olevan paljon sanottavaa, ja juttelemiseen oltaisiin voitu käyttää vaikka koko päivä, sen noin 3 tunnin sijaan joka tuli yhdessä vietettyä. Meidän tietysti myös ruokittiin hyvin, jaksoi keskustellakin ;)
Ihmeellisen iloinen tai ehkäpä positiivinen porukka oltiin. Keltään meistä ei ongelmia puuttunut, vuosien painimista tai huonojen uutisten määrää, mutta silti jokainen oli herkkä hymyilemään, avoin jakamaan ja nauramaan ihan ääneen jutuille, joista osa oli jopa sellaisia jotka iskee nimenomaan (syöpä)potilaisiin, sellaista mustaa huumoria, johon tosin kyllä oikein asennoitunut ihminen, ei-potilas, kyllä myös pääsee mukaan, jos vain haluaa. Vitsailut hoitokodista tai kuolemasta ei saanut ketään ahdistumaan, ainakaan ulkoisesti, ja itse koin että tällaisia asioita oli helppo sanoa ääneen tässä porukassa.
Oli mielettömän hienoa olla osallisena tällaisessa, vaikka tottakai ennen tätä jännitti niin kovin. Mä olen jo pelkästään ihan höppänä kun lähden seikkailemaan Tampereen rautatieasemalle, jota käytän niin aniharvoin, että piti jonkinlaisia semipaniikki-huumori tekstareita lähetellä Australiaan parhaalle kaverille. Huvittavaa. Oikeaan junaan kyllä päädyin vailla sen suurempia kommelluksia, että en sitten kuitenkaan aivan täysin toivoton ole ;)
Olin jälleen kerran nuorin paikalla, kuten aina - siitähän muodostuu jo jonkinlainen trademark mulle. Mutta, kukapa sitten avaisi suunsa nuorten syöpäpotilaiden puolesta, kuin se joku nuori itse. Paljon yhteisiä pointteja löydettiin keskustelun varrella, että ei se ikä tai siis ikäero, meistä potilasta tee niin erilaisia keskenään, vaikka sitten ehkä vähän enemmän syvemmälle sukeltaessa, löytyy jotain vivahteita jotka ovat ominaisua vain tietylle ikäluokalle, tai kenties sukupuolelle.
Meitä oli 4 potilasta, jotka edustivat kroonista tai parantumatonta syöpää. Keskustelua ensi alkuun johdateltiin toimittajan johdosta, joka kirjoitti myös muistiinpanoja, mutta pian keskustelu sai aivan omat siivet alleen, ja juttu jatkui varsin sujuvasti aina seuraavaan. Kaikilla tuntui olevan paljon sanottavaa, ja juttelemiseen oltaisiin voitu käyttää vaikka koko päivä, sen noin 3 tunnin sijaan joka tuli yhdessä vietettyä. Meidän tietysti myös ruokittiin hyvin, jaksoi keskustellakin ;)
Ihmeellisen iloinen tai ehkäpä positiivinen porukka oltiin. Keltään meistä ei ongelmia puuttunut, vuosien painimista tai huonojen uutisten määrää, mutta silti jokainen oli herkkä hymyilemään, avoin jakamaan ja nauramaan ihan ääneen jutuille, joista osa oli jopa sellaisia jotka iskee nimenomaan (syöpä)potilaisiin, sellaista mustaa huumoria, johon tosin kyllä oikein asennoitunut ihminen, ei-potilas, kyllä myös pääsee mukaan, jos vain haluaa. Vitsailut hoitokodista tai kuolemasta ei saanut ketään ahdistumaan, ainakaan ulkoisesti, ja itse koin että tällaisia asioita oli helppo sanoa ääneen tässä porukassa.
Oli mielettömän hienoa olla osallisena tällaisessa, vaikka tottakai ennen tätä jännitti niin kovin. Mä olen jo pelkästään ihan höppänä kun lähden seikkailemaan Tampereen rautatieasemalle, jota käytän niin aniharvoin, että piti jonkinlaisia semipaniikki-huumori tekstareita lähetellä Australiaan parhaalle kaverille. Huvittavaa. Oikeaan junaan kyllä päädyin vailla sen suurempia kommelluksia, että en sitten kuitenkaan aivan täysin toivoton ole ;)