Blogiarkisto

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Rising from the dead

Kylläpäs on taas viikonloppu vilistänyt ihan silmissä. Olen ollut jossain ihan muualla kuin täällä blogimaailman syövereissä - lakkaan pyytelemästä kuitenkin anteeksi sen puolesta, ja yritän vain nousta suosta ja olla aktiivisempi, eiksje ;)

Mulla on naaman iho elänyt varmaan 10 käärmeen elinkaaren tässä alle viikossa, vaikkakin koko ajan siihen eskaloitunut. Siis niin kamalaa ettei kehtaa omasta naamastaan kuvaa ottaa. Enkä otakaan, ettei rupea itkettään. Mutta toivottavasti pelastus on jo nurkan takana; huomenna alkaa valohoito! Ja sitten saankin tosiaan laukata sairaalassa taas kuin asuisin siellä. Varmasti saan sieltä kohta jonkun oman komeron ja kantiskortin, jolla kerryttää jotain bonuksia ja toivottavasti myös niiden myötä miljoonia.

Olen kuitenkin onnistunut meikkaamaankin naamaa perjantaina, tyttöjen illassa, vaikka paras olisi tietysti olla lätkimättä mitään naamaan, vain rasvaa, muttakun muttakun... hmm, nii. Mutta onneksi suoritin jotain taikoja kasvoille ja kehtasin näyttäytyä ihmisten ilmoilla viikonloppuna. Apuna oli nämä kaverit, jotka ihastuttaa mutta myös vihastuttaa.



Ystävältä lahjaksi saatuna Chanelin Vitalumiére Aqua Ultralight Skin Perfecting Makeup sekä Hesan reissulla ostettu Joe Blascon red neutralizer. Kummatkin on niin ns. ohutta tavaraa, että tosiaan ei sovi sellaiselle iholle joka on rasvainen niinkuin millään tapaa - mutta mullahan on santapaperia näin enimmäkseen, eli olenkin siis loistokandidaatti.



Mutta, sitten se vihastus: tuo Joe Blascon pikkupurkki ei meinaa aueta millään, siis ei niin millään! Ei ainakaan voi nopeasti vähän sipaista naamaan kun ei saa koko nappia auki. Nyt sitten tungin sinne väliin teipin palan, ettei tarvi ohimot kohisten pinseteillä yrittää sitä avata.. siis joko olen niin rähmäkäpälä tai sitten tässä on tosiaan joku yrittänyt luoda jotain päivän pähkinää. Mutta ehkä nyt tuon teipinpalan kanssa pärjäilen, ja voin ehostaa naamaa silloin kun haluan, enkä vain sitten joskus kun satun saamaan tuon auki..

Joo, näin huumorilla tänä sunnuntaina! :D Oli aivan heittää tällainen angstiläppä postaus tähän väliin - voitte naureskella siellä mun aivoituksille ja kommelluksille. Mitään fiksua ei mun aivojen sopukoista tänään löydy. Huomenna uusi viikko ja uudet kujeet. Saattepi sitten kuulla siitä mun valohoidosta, koskaan en ole käynyt enkä tarkalleen tiedä miten homma menee, mutta odotukset on suuret :)