Blogiarkisto

tiistai 4. helmikuuta 2014

Yksinäisyys sairastaessa

Tätä olen mietiskellyt näin nuoren (syöpä)potilaan kannalta - nuori kun itsekin olen, ja kovin nuorena sairastunut nyt parantumattomaan syöpään. On niin kamalan helppoa jäädä yksin, siitäkin huolimatta jos ja kun vaikkapa sairaalassa tarjotaan apua, joka on ihan juttelua hoitajien kanssa, juttelua tietenkin lääkärin kanssa, terapiaa, ehkä jotain matskuakin Syöpäyhdistykseltä, josta voi etsiä omansa.

Sitten kuitenkin tosiasia, jonka olen huomannut, on nuorten pysyttely omillansa, joko omasta tahdosta, tai ehkä ei uskalla, viitsi, jaksa, syitähän voi olla monia. Uskon kuitenkin, että moni ei yksinkertaisesti tiedä, että voi löytää vertaistukea, tai tukihenkilön, osallistua jopa erilaisiin tapahtumiin, joissa voi saada niin infoa oman taudin saralla, kuin tavata muita samassa tilanteessa olevia tai olleita, joiden kanssa jakaa asioita. Tästä nuorten hitaasta reagoinnista tai jopa ignoroinnista, mitä tulee vaikkapa tapahtumien osallistumisen osalta, sanoin useammankin sanasen viime viikolla Helsingissä, siellä Suomen Syöpäpotilaat ry:n miitissä. Ja moni muukin sanoi huomanneensa tämän ilmiön. Ikää kun lisätään omaani noin kymppi, eli 35v eteenpäin, tuntuu ihmisillä olevan ihan hirveästi asiaa ja tahtoa jutella keskenään ja osallistua jos minkämoisiin tapahtumiin ja aktiviteetteihin.

Miksi tästä jauhan, on tietysti se että itsekin haluaisin tavata porukkaa jonka ikä on suurinpiirtein lähellä omaani - jotkut asiat eivät vaan skulaa jutellessa vaikkapa 50-vuotiaan kanssa, pohtiessa miten tämä on vaikuttanut elämään, tulevaisuuteen ja niin pois päin, jotkut asiat ymmärtää vain toinen nuori. Itse olisin ihan mielettömän kiinnostunut tapaamaan muita nuoria, jotka ovat painineet tai painivat edelleen sen syöpäarjen kanssa, joka poikkeaa sen verran normaalista elämästä, että siitä tosiaan haluaisi välillä jutustella toisen "asiantuntijan" kanssa, joka oikeasti ymmärtää ja tietää, millaista siinä tilanteessa on olla, millaisia ne tunteet on, mikä ottaa päähän, mikä helpottaa.

Vitsillä tuli heitettyä Helsingissä, että nythän tulevaa nuorten syöpäpotilaiden tapahtumaa voisi mainostaa blogissa, mutta taidan ihan tosissani tehdä niin, kun tiedän että osallistujamäärä on edelleen alhainen! Eli 17.-18.5. nuorten aikuisten 18-35v. syöpäpotilaiden tapahtuma Tuusulassa! Eli jos täältä löytyypi väkeä joka olisi kiinnostunutta, niin nyt sitten ilmoittautumaan! Itsellänihän on tosiaan synttärit tuolloin 17.5. mutta tuolla sen aion vietellä, kunhan osallistujia on vain tarpeeksi jotta tämä tapahtuma voidaan pitää :) minähän olen jo ihan into pinkeenä, että jes, nuorille toimintaa - ja peukut pystyssä, sormet ja varpaat ristissä ja vaikka mitä, että sinne tulisi väkeä nyt, ja tietysti myös tulevaisuuden tapahtumiin. Ei oikeasti tarvi jäädä ajatuksiensa kanssa yksin, jos niitä haluaa jakaa ja niistä keskustella. Ja muutenkin vain olla, ei kaiken tarvitse liittyä aina sairastamiseen, onhan sitä varmasti muutakin juteltavaa ja tekemistä!