No mitäs vit..per..helv..hiivattia!? Taas on iskenyt päälle joku ihottumakohtaus, erittäin paikallinen kylläkin, muualla kropassa ei ole mitään, sileätä, pehmeätä ihoa vain, mutta taipeet ovat tämän näköiset. Hiljaa enteillyt pitkin viikonloppua, ja tänään sitten tälläinen kunnon roihahdus. WTF, saanen sanoa.
En koe olevani mitenkään erityisen stressaantunut - siis kyllä, perjantaina on kuvaukset, mutta mulla on sen verran yleisesti ottaen hyvä fiilis, että en mä stressaa sieltä tulevia tuloksia, kun pelin kulkukin on selvä: jos mitään suuren suurta ryöppyä kropassa ei ole tapahtunut, niin ei mitään lääkitystäkään aloitetan, enkä halua. Mä voin aivan liian hyvin, ja jos siellä jotain pientä toimintaa onkin, no, se nyt mun mulle aivan normaalia eikä sille mahda mitään - onhan tämä parantumanton, tai krooninen, miten sen haluaa ilmaista. Mä uskon vakaasti siihen, että nyt ei ole aika lykätä kroppaa täyteen myrkkyjä, vaan edelleen jatkaa kuntosalilla, kuten tähänkin asti, mennä ja tehdä, antaa kropan levätä. On sitten tulevaisuutta varten sitä peruskuntoa alla, jos tilanne todella jotain myrkkyjä vaatii.
Mutta palatakseni itse pääasiaan: mitä mä tässä stressaan? Alitajuisestiko? ÄH. Mystisiä ovat mun kroppani puuhailut. (olis vaan kiva, kun kädet ei näyttäis tältä tässä vaiheessa valohoitoa, jota on jo hyvin takana... tai olis jossain, missä ei näkyis, ärsyttää tämmönen!)
En koe olevani mitenkään erityisen stressaantunut - siis kyllä, perjantaina on kuvaukset, mutta mulla on sen verran yleisesti ottaen hyvä fiilis, että en mä stressaa sieltä tulevia tuloksia, kun pelin kulkukin on selvä: jos mitään suuren suurta ryöppyä kropassa ei ole tapahtunut, niin ei mitään lääkitystäkään aloitetan, enkä halua. Mä voin aivan liian hyvin, ja jos siellä jotain pientä toimintaa onkin, no, se nyt mun mulle aivan normaalia eikä sille mahda mitään - onhan tämä parantumanton, tai krooninen, miten sen haluaa ilmaista. Mä uskon vakaasti siihen, että nyt ei ole aika lykätä kroppaa täyteen myrkkyjä, vaan edelleen jatkaa kuntosalilla, kuten tähänkin asti, mennä ja tehdä, antaa kropan levätä. On sitten tulevaisuutta varten sitä peruskuntoa alla, jos tilanne todella jotain myrkkyjä vaatii.
Mutta palatakseni itse pääasiaan: mitä mä tässä stressaan? Alitajuisestiko? ÄH. Mystisiä ovat mun kroppani puuhailut. (olis vaan kiva, kun kädet ei näyttäis tältä tässä vaiheessa valohoitoa, jota on jo hyvin takana... tai olis jossain, missä ei näkyis, ärsyttää tämmönen!)