Unta alla hurjat 2 tuntia, ei vaan onnistunut nukkumaan vaikka kuinka yritti. Touhusin sitten itsekseni yöllä, tai vaan makasin sängyssä, horrostin. Jännitti liikaa.
Aikainen herätys, ja perusaamulääkkeet alas. Piti kellosta katsella aika tarkkaan, milloin otan mitäkin, jotta vaikutus olisi maksimoitu suurinpiirtein silloin, kun jotain kamalaa kenties tehtäisiin. Siis KUN tehtäisiin. Olo oli suorastaan huvittava, suoritin aamutoimia ja melkein kikattelin itsekseni, mutta se johtui jännityksestä.
Sairaalaan päästessä piti tukeutua portaissa tottakai kaiteeseen, harha-askeleen varalta. Isä saattoi mut odotustilaan ja istui siellä jonkin aikaa mun kanssa.
Ultraa saikin sitten odotella, ja pitkään. Siellä oltiin myöhässä, hyvästä syystä kyllä mutta mä jouduin jännityksissä ja persiille menneissä lääkeajoituksissa sitten tankkaamaan vähän lisää. Hermostutti, oli koko ajan kamala jano. Vihdoin tuli mun vuoro, oli ystävällisen näköinen ja oloinen nuori hoitaja, jolle tämän ohjelitanian jälkeen kerroin, että mä sitten oikeasti pelkään näitä juttuja, jos tarvii sen piikin kanssa heilua, että oon lääkinnyt itseäni ihan luvan kanssa kunnolla. Hoitaja kyseli, mitä olin ottanut, kirjasi ylös, ja antoi mulle samalla luvan ottaa mun puhelimen ja nappikuulokkeet mukaan.
Makasin tietysti oikealla kyljellä kun piti ultrata vasenta, joten tungin oikeaan korvaan jo nappikuulokkeen ultran alkaessa, vaikkei siinä nyt mitään kovin ihmeellistä ollut, vaikkei se kyllä mukavalta tuntunut ja välillä tahattomasti hätkähdin kun tunsin kovemman paineen tunteen.
"Täällä näkyy kyllä enemmän isoja tummia alueita, oli ne on kiinteitä", sanoo lääkäri joka ultrasi. Yritin ymmärtää, varsinkin kun olin niin keskittynyt siihen musiikin kuunteluun. "Se tarkoittaa sitä, että täällä ei olekaan sitä nestettä niin paljoa, me ei punktoida mutta näyte kyllä otetaan", muistan kuulleeni. Ympärillä alkoi valmistelut, mua aseteltiin ja kysyttiin vielä, että pystytkö pysymään tässä asennossa. Nyökkäilin ja pistin kumpaankin korvaan napit takaisin ja musan täysille, ennen sitä ehdin kuiskata, että puuduttakaa sitten, ja vain hiljaa taas nyökkäillä, että ymmärsin sen vaihtoehdon kirvelevän ennenkuin helpottaa. Tuttu juttu.
Oli onneksi osunut mun itse suunnittelema lääkitys aika nappiin, koska tästä neulalla heilumisesta selvittiin suhteellisen pienellä kivulla, ei tullut sitä mun tyypillistä pakokauhua tai vaimeaa, kuin äänetön-napilla hiljaiseksi pakotettua itkua. Kuuntelin vain musiikkia, Linkin Parkin vanha tuotanto vei mut mukanaan, ja koko homma oli yllättävän nopeasti ohi, tai siltä se ainakin musta tuntui. Näytteenottokohtaan laitettiin isompi laastari, ja sen myöhemmin ottaessani pois, ei näy jälkiä toimenpiteestä. Tosin se kyllä varmasti myös maskeerautuu nätisti tuonne mun leikkausarven joukkoon, se on niin selkeä ettei mikään pienempi sieltä pomppaa silmään.
Tämän jälkeen laahustin Radiuksen kahvilaan, ensin kuitenkin ottaen kunnon ryhdikkään asennon ja lompakon valmiiksi, ja ostin sen millä nyt saisi tämän lääkkeillä hidastetun koneiston heräämään edes joskus: kahvia. Ja tottakai piti vähän palkita itseään tästäkin selvinneenä, niin se oli se mun suosikki, vanilla latte, ja joku powerbar jonka huomasin olevan esillä, lähellä kassaa. Kahvilan väki, oikein mukavia kaikki, varmaan arvaa jo mut nähdessään (kun muutenkin varmasti tunnistavat mut kun nämä useat vuodet olen Radiuksessa ja Sirius-kahvilassa ravannut) että mä haluan taas vanilla laten. Sen kanssa toikkaroin 2. kerrokseen, en muista käytinkö hissiä vai meninkö portaita, keskityin vain laten ihanaan tuoksuun, ja ajatukseen, että kohta saan kaatua mun osaston sänkyyn ja mennä kippuralle, sulkea silmät, eikä kukaan tökkisi mua minnekään. Siellä tuttu hoitaja mua moikkaili ja jotain me juteltiinkin, en muista kovin tarkkaan, muistan tarkemmin tämän vain kysyneen, että haluatko kaikki verhot ympärille, ettei kukaan voi nähdä sua. Tottakai halusin, oman pienen luolan. Yritin laittaa herätyskelloa puhelimeen, koska myöhemmin pitäisi olla valohoidossa ja vielä mennä sitten terapiaankin, mutta olin ilmeisesti epäonnistunut sen kanssa mutta onneksi mun sisäinen kello herätti mut sikeästä unesta, ja olin myöhässä valohoidosta vain noin 8-9 minuuttia. Pää oli selvennyt jo paljonkin vaikka edelleen oli sellainen rempseä olo, joka johtunee pitkävaikutteisesta Tramalista. Toisia se väsyttää, toisia se aktivoi - mulle se tekee jälkimmäistä.
Olisin edelleen halunnut kuitenkin vain nukkua, mutta aika terapiaan oli heti samantien valon jälkeen, joten juoksin taas kahvilaan hakemaan lisää lattea :D nyt naurattaa jo itseänikin, koska jälkeenpäin alkoi sitten jokseenkin hyperaktiivinen olo, en ollut syönyt mitään tuntikausiin. Terapian jälkeen menin päärakennuksen kahvilaan syömään salaattia, ja soitin itselleni kyydin, koska en kuitenkaan luottanut että selviäisin täysin onnistuneesti matkasta kotiin, ja koska mua oli vannotettu soittamaan.
Kotona koirien ulkoiluttamisen jälkeen menin taas hetkeksi nukkumaan, mutta illaksi selvisin iltanäytökseen katsomaan bestiksen kanssa leffan Exodus: Gods & Kings - olihan Superpäivä! Olo oli iltaan mennessä jo kutakuinkin normaali.
Recap: mitään ei ole punktoitu, eli tämä mun kylki on lähinnä kuitenkin sitä itse kasvainta, ei nestettä, vaikka sitäkin siellä välissä on pikkuisen. En tiedä koska tulokset näytteestä tulee, mutta eiköhän tässä ennen mun reissuun lähtöä vielä asioista lääkärin kanssa jutella. Ensi viikolla tähän aikaan mä olen jo Teneriffalla, nauttimassa auringosta!
Aikainen herätys, ja perusaamulääkkeet alas. Piti kellosta katsella aika tarkkaan, milloin otan mitäkin, jotta vaikutus olisi maksimoitu suurinpiirtein silloin, kun jotain kamalaa kenties tehtäisiin. Siis KUN tehtäisiin. Olo oli suorastaan huvittava, suoritin aamutoimia ja melkein kikattelin itsekseni, mutta se johtui jännityksestä.
Sairaalaan päästessä piti tukeutua portaissa tottakai kaiteeseen, harha-askeleen varalta. Isä saattoi mut odotustilaan ja istui siellä jonkin aikaa mun kanssa.
Ultraa saikin sitten odotella, ja pitkään. Siellä oltiin myöhässä, hyvästä syystä kyllä mutta mä jouduin jännityksissä ja persiille menneissä lääkeajoituksissa sitten tankkaamaan vähän lisää. Hermostutti, oli koko ajan kamala jano. Vihdoin tuli mun vuoro, oli ystävällisen näköinen ja oloinen nuori hoitaja, jolle tämän ohjelitanian jälkeen kerroin, että mä sitten oikeasti pelkään näitä juttuja, jos tarvii sen piikin kanssa heilua, että oon lääkinnyt itseäni ihan luvan kanssa kunnolla. Hoitaja kyseli, mitä olin ottanut, kirjasi ylös, ja antoi mulle samalla luvan ottaa mun puhelimen ja nappikuulokkeet mukaan.
Makasin tietysti oikealla kyljellä kun piti ultrata vasenta, joten tungin oikeaan korvaan jo nappikuulokkeen ultran alkaessa, vaikkei siinä nyt mitään kovin ihmeellistä ollut, vaikkei se kyllä mukavalta tuntunut ja välillä tahattomasti hätkähdin kun tunsin kovemman paineen tunteen.
"Täällä näkyy kyllä enemmän isoja tummia alueita, oli ne on kiinteitä", sanoo lääkäri joka ultrasi. Yritin ymmärtää, varsinkin kun olin niin keskittynyt siihen musiikin kuunteluun. "Se tarkoittaa sitä, että täällä ei olekaan sitä nestettä niin paljoa, me ei punktoida mutta näyte kyllä otetaan", muistan kuulleeni. Ympärillä alkoi valmistelut, mua aseteltiin ja kysyttiin vielä, että pystytkö pysymään tässä asennossa. Nyökkäilin ja pistin kumpaankin korvaan napit takaisin ja musan täysille, ennen sitä ehdin kuiskata, että puuduttakaa sitten, ja vain hiljaa taas nyökkäillä, että ymmärsin sen vaihtoehdon kirvelevän ennenkuin helpottaa. Tuttu juttu.
Oli onneksi osunut mun itse suunnittelema lääkitys aika nappiin, koska tästä neulalla heilumisesta selvittiin suhteellisen pienellä kivulla, ei tullut sitä mun tyypillistä pakokauhua tai vaimeaa, kuin äänetön-napilla hiljaiseksi pakotettua itkua. Kuuntelin vain musiikkia, Linkin Parkin vanha tuotanto vei mut mukanaan, ja koko homma oli yllättävän nopeasti ohi, tai siltä se ainakin musta tuntui. Näytteenottokohtaan laitettiin isompi laastari, ja sen myöhemmin ottaessani pois, ei näy jälkiä toimenpiteestä. Tosin se kyllä varmasti myös maskeerautuu nätisti tuonne mun leikkausarven joukkoon, se on niin selkeä ettei mikään pienempi sieltä pomppaa silmään.
Tämän jälkeen laahustin Radiuksen kahvilaan, ensin kuitenkin ottaen kunnon ryhdikkään asennon ja lompakon valmiiksi, ja ostin sen millä nyt saisi tämän lääkkeillä hidastetun koneiston heräämään edes joskus: kahvia. Ja tottakai piti vähän palkita itseään tästäkin selvinneenä, niin se oli se mun suosikki, vanilla latte, ja joku powerbar jonka huomasin olevan esillä, lähellä kassaa. Kahvilan väki, oikein mukavia kaikki, varmaan arvaa jo mut nähdessään (kun muutenkin varmasti tunnistavat mut kun nämä useat vuodet olen Radiuksessa ja Sirius-kahvilassa ravannut) että mä haluan taas vanilla laten. Sen kanssa toikkaroin 2. kerrokseen, en muista käytinkö hissiä vai meninkö portaita, keskityin vain laten ihanaan tuoksuun, ja ajatukseen, että kohta saan kaatua mun osaston sänkyyn ja mennä kippuralle, sulkea silmät, eikä kukaan tökkisi mua minnekään. Siellä tuttu hoitaja mua moikkaili ja jotain me juteltiinkin, en muista kovin tarkkaan, muistan tarkemmin tämän vain kysyneen, että haluatko kaikki verhot ympärille, ettei kukaan voi nähdä sua. Tottakai halusin, oman pienen luolan. Yritin laittaa herätyskelloa puhelimeen, koska myöhemmin pitäisi olla valohoidossa ja vielä mennä sitten terapiaankin, mutta olin ilmeisesti epäonnistunut sen kanssa mutta onneksi mun sisäinen kello herätti mut sikeästä unesta, ja olin myöhässä valohoidosta vain noin 8-9 minuuttia. Pää oli selvennyt jo paljonkin vaikka edelleen oli sellainen rempseä olo, joka johtunee pitkävaikutteisesta Tramalista. Toisia se väsyttää, toisia se aktivoi - mulle se tekee jälkimmäistä.
Olisin edelleen halunnut kuitenkin vain nukkua, mutta aika terapiaan oli heti samantien valon jälkeen, joten juoksin taas kahvilaan hakemaan lisää lattea :D nyt naurattaa jo itseänikin, koska jälkeenpäin alkoi sitten jokseenkin hyperaktiivinen olo, en ollut syönyt mitään tuntikausiin. Terapian jälkeen menin päärakennuksen kahvilaan syömään salaattia, ja soitin itselleni kyydin, koska en kuitenkaan luottanut että selviäisin täysin onnistuneesti matkasta kotiin, ja koska mua oli vannotettu soittamaan.
Kotona koirien ulkoiluttamisen jälkeen menin taas hetkeksi nukkumaan, mutta illaksi selvisin iltanäytökseen katsomaan bestiksen kanssa leffan Exodus: Gods & Kings - olihan Superpäivä! Olo oli iltaan mennessä jo kutakuinkin normaali.
Recap: mitään ei ole punktoitu, eli tämä mun kylki on lähinnä kuitenkin sitä itse kasvainta, ei nestettä, vaikka sitäkin siellä välissä on pikkuisen. En tiedä koska tulokset näytteestä tulee, mutta eiköhän tässä ennen mun reissuun lähtöä vielä asioista lääkärin kanssa jutella. Ensi viikolla tähän aikaan mä olen jo Teneriffalla, nauttimassa auringosta!