Blogiarkisto

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Sweaty but alive!



Hikisiä terveisiä! Tämä kevätärtymyksen, tulevaisuuden ja minkä muun kanssa painiva hodarilainen voi käsi sydämellä todeta, että kyllä sitä kannattaa jaksaa ahterinsa raahata jonnekin liikuntaa harrastamaan, unohtuu ne muut probleemat ja voi keskittyä siihen hikoiluun. Ja tomaattinaamaan. Lihaksiin, jotka huutaa apua. (pahin tomaattinaama momentti on jo mennyt ohi :D)


Mitä mä nyt sitten lähdinkään kokeilemaan? Thai nyrkkeilyä. Jepulisjoo, ei ehkä ihan ensimmäinen valinta joka tulisi mieleen näin, mitä syöpäläinen lähtisi kokeilemaan, mutta.. no, tilaisuus kolkutti ovelle ja otin sen vastaan. Vaikka se on vaativaa, hikistä, atleettista ja vaatii yksikeuhkoiselta vielä omat veronsa päälle, niin mä tykkään, mä todella tykkään. Ei todellakaan pyöri elämän muut murheet tai ongelmat mielessä kun reeneihin lähtee, siellä saa ihan ekana keskittyä kuuntelemaan niitä ohjeita, ilmanyrkkeillä tai harjoitella potkuja, ja sen jälkeen samaa tehdään parin kanssa. Pääsee mätkimään! No, ei toki hampaat irvessä vaikka muutaman mustelman olenkin kotiin tulisiaisena tuonut sitten aloittamisen, mutta joka tapauksessa sitä pääsee vähän kokeilemaan enemmän kuin vain elottomaan säkkiin. On ollut vasen reisi remontissa, rystyset arat ja oikean puolimmainen niska-hartia -seutu on löytänyt olemassa olonsa oikeata alakoukkua harjoitellessa. Lopussa vielä väännetään peruslihaskuntoa - ei tee pahaa liikkua, kunhan tietenkin rajansa tietää, josta lääkäri (se viime kertainen sijainen) muistutti, kun kuuli minkä harrastuksen olen aloittanut. Mutta kaikki liikunta oman halun ja kunnon mukaan on rohkaistavaa, mielelle että kropalle.

Miksi valitsin tällaisen liikuntamuodon? No ne hyvät action, kenties jopa scifi tai fantasia, leffat - ei ne äijät, vaan ne mimmit! Edge of Tomorrown Rita Vrataski eli Emily Blunt - wow, siitä lähtien kun näin tämän leffan ekan kerran, joka on muutenkin hyvä. Ja tottakai muhun iskee tämän hetken trendi, sporttiseen suuntaan mennyt liikkuminen ja fysiikka, joka on niin paljon parempi kuin langanlaiha ja muodoton, jolla ei ole lihaksia tai voimia. En väitä, että mulla on kahta viimeistä, mutta ainakin voin yrittää parhaani mukaan ;) On myös muuten jotenkin turvallisempaa kävellä kaduilla, sanotaan nyt vaikka ilta-aikaan, kun ainakin teoriassa tietää minne päin kannattaa potkaista, jos joku meinaa tehdä epätoivottua, liiallista tuttavuutta. Just saying.