Blogiarkisto

lauantai 9. toukokuuta 2015

Goldilocks


Pitkät vaaleat kutrit tekivät paluun eilen, ja on kyllä taas tyytyväinen olo, ja väri valintakin osui nappiin, otin tällä kertaa vähän lämminsävyisemmän värin, ja raidoitetun sellaisen. Ja niskaan laitoin tumman blondia, ihan asteen tummempaa, ja näyttää hyvin sopivan. Voin sanoa, että hiukset tekee mut onnelliseksi, niinkin hassulta kuin se voikin kuulostaa, että hiukset tekee onnelliseksi, saa hyvälle mielelle, niin mulle tää toimii. Samoin kaunis kampaus, kauniit hiuskoristeet kuten vaikka pannat, letit, "hyvähiuspäivä". Pieniä asioita, mutta silti merkitysellisiä. Ja syöpäläisenä hiusten merkitys saattaa korostua, toisia ei kalju tai omasta mielestään liian lyhyet hiukset eivät hetkauta, mutta mulle hiukset ovat aina olleet tärkeät, ennen sairastumistakin. Ja ihastelen avoimesti muiden hiuksia, jos näen kauniita leikkauksia, värejä, kampauksia.





Mun hiuksethan ovat aina Rapunzelista tilatut, olen uskollinen asiakas ollut jo pidempään ja kyllä omasta puolestani suosittelen, hyvää hiusta mutta tottakai täytyy pitää hyvää huolta, siitä se niiden hiusten ulkonäkö ja pitkäkestoisuus on kiinni!


Mulla on nyt hiussävyä #P24/60 Light Golden Blond Mix ja niskassa yksi paketti #18 Dark Blond- yhteensä 4 pakettia Quick&Easy teippipidennyksiä, pituus 50cm jota tosin on leikattu vähän kerrostaen joten täyttä 50cm pituutta ei ole.





// ENGLISH

New extensions from Rapunzel of Sweden, shades #24/60 Golden Blond Mix and one pack of #18 Dark Blond. Love the outcome! Length 50cm.