Mun ikuisuusongelma: nukkuminen.
En ole nukkunut kunnolla, ilman apua siitä lähtien kun sairastuin, ja ennen sitäkin jo rupesin nukkumaan vain huonommin ja huonommin, silloin reagoiden stressiin mutta nytten se on krooninen normi; vaikka menisi hyvin, mitä mulla ihan rehellisesti on mennyt, niin en silti osaa nukkua. Olen kateellinen ihmisille, jotka osaa nukkua.
Olen nyt jonkin aikaa ottanut illalla Insominin lisäksi vahvempaa melatoniinia. Ihan ensimmäisenä yönä näin painajaisia - näen todella harvoin mitään hyviä, siis tavallisiakaan, joten yhdistäisin ne ahdistavat painajaiset melatoniinin aloitukseen, joskaan en tiedä miksi ihmeessä niitä ilmenisi, koska melatoniini on ihan ihmiskropan itsekin tuottama kemikaali, joka auttaa meitä nukahtamaan kun alkaa hämärtämään. Jouduin nukkumaan valot päällä, se on aina ollut mun painajaistenkarkoitus metodi, ja koska olen taipuvainen aika ajoin näkemään niitä todella vilkkaita valveunia, niin valojen päälle lyönti on ainoa keino, jolla pääsen niistä unista oikeasti irti. Ja toimii "tavallisten" painajaisten kanssa myös. Nukuin loppuyön sitten ihan sikeästi.
Insominin tasoa haluttaisiin tottakai laskea, ja yhteen väliin sitä meni jopa 3x5mg, koska en vaan muuten nukahtanut. Nyt stabiili 2x5mg riittää mutta otan 9mg melatoniinia, ja sillä yleensä nukun mutta jos taas yritän vähentää sen vain 1x5mg Insomin, niin ei mitään, valvon enkä nukahda ollenkaan, ja turhaudun niin pahasti, tuijotellen kelloa 2.30 tai 4.30 yöllä, että on sitten pakko ottaa lisää Insominia, koska tuntuu sekoavan ja olevan niin kuolemanväsynyt, jos niin ei tee. Yritin jopa ensi alkuun pelkällä melatoniinilla mutta silloin en tuntenut väsymystä sitten ollenkaan, voisin siis pysyä hereillä koko yön ja aamulla olla rättiväsynyt, koska aivot eivät ole saanut sitä lepoa ollenkaan, ne eivät osaa sammuttaa itseään omin voimin.
Usein ihmiset, jotka eivät ehkä juuri tiedä unettomuudesta eivätkä yleensä myöskään ole kokeneet sitä, ajattelevat että se on ajatusten loputonta juoksua, jota ei pysty lopettamaan, ja siten pitäisi yrittää miettiä, mikä on kenties vialla ja korjata se, jotta ne tietyt ajatukset loppuisivat. Mä väitän ettei se aina mene ihan noin yksioikoisesti. Tottakai mulla on siinä mielessä vähän erilainen elämä, se on muovautunut muunlaiseksi kuin se ns. jonkinlainen normi, mikä se nyt tänä päivänä olisikaan, mutta ei ainakaan kroonisesti syöpäsairas kera muiden sivuongelmien. Mutta, mulla silti voi mennä ja on mennyt hyvin, joten mulla ei oikeasti ole mitään erityistä murehdittavaa illalla, en pyörittele mitään ahdistavia tai rassaavia ajatuksia päässäni, arki rullaa, mutta silti saatan päätyä tuijottelemaan makuuhuoneeni kattoa. En osaa syytä antaa, kuin että itse taidan eniten uskoa krooniseen kemikaalien epätasapainoon jonka vuoksi nukkumiseni on mitä on, tai nimenomaan ei ole, sitä mitä sen pitäisi olla.
Välillä voi olla niin yliväsynyt että käy ylikierroksilla, ja on vaikea nukahtaa, vaikka tuntuu ihan siltä että voisi sammua pystyyn, mutta pään iskeytyessä tyynyyn, tadaa, et nukahdakaan! Ei siis mitään järkeä, että noinkin käy mutta niin vain käy, mulle on käynyt ihan liian monta kertaa ja varmasti tulee tapahtumaan vastaisuudessakin. Mä olen ennemmin yökukkuja ja aamulla nukun mielelläni pidempään, ja päiväkin lähtee rullaamaan paremmin jos saan aamulla rauhallisesti herätä, vailla kiireitä, syödä aamupala hitaasti. Kiire, nopea syöminen, tavaroiden muistaminen ja pakkaaminen, kellon kyttääminen - mä saan tästä kaikesta ihan fyysistä pahoinvointia toisinaan. Siinä(kin) voi olla takana vaikka mitä, mutta näin se on nykyään. Tietysti ihan loogisesti ajateltuna herkkään vatsaan aamupalan sullominen kovaa kyytiä jo itsessään voi olla syypää; se ei vaan tykkää siitä, ja mä olen hidas syöjä. Mutta syödäkin on pakko, jos ei syö, siitäkin tulee huono olo. Mitä jos heräisi aikaisemmin että olisi enemmän aikaa? No, se aikaisemmin herääminen vaan ketuttaa lisää koska en ole aamuihminen, enkä voi (tai halua) tankata kahvia kuppitolkulla kuten moni muu, jotta pystyisin heräämään aamulla. En ole koskaan ollut hyvä heräämään aamuisin vaikken jääkään yleensä sängyn pohjalle torkuttamaan, ja vihaan torkuttajia, varsinkin niitä jotka ei ota mahdollista kumppania huomioon ja vain torkuttaa, torkuttaa ja torkuttaa vielä lisää. Kunnon tinttauksella pois sängystä sellaiset.
Unettomuus tuntuu puhuttavan vähän väliä ja mediasta, tutuilta, tuntemattomiltakin, vähän joka suunnalta saa kuulla jos jonkinmoista neuvoa, laidasta laitaan. Mutta, loppujen lopuksi se on aika henkilökohtainen asia, varsinkin kun se ei ole sellaista pientä, satunnaista unenpuutetta vaan jotain isompaa, vuosien riesana ollut oikea ongelma, jota joutuu käsittelemään jatkuvasti ja mukautumaan paljon, että sen kanssa pärjää. Myös hyvin nukkuvien pätemisen tarve, näitä yksilöitä tulee vastaan aina silloin tällöin jokunen, pitäisi yksinkertaisesti miettiä ainakin sen 3 kertaa ennenkuin rupeaa latelemaan "pomminvarmoja" neuvojansa, näin mun henkilökohtainen mielipide. Vedän tosin naamallleni diplomaattisen hymyn enkä jaksa edes vaivautua selittämään sen syvällisemmin, koska joillekin ei yksinkertaisesti minkään tason selittäminen riitä saatika mene perille. Sori, mutta näin vaan on. Pätee varmasti moneen muuhunkin aiheeseen, aina voi miettiä hetken, mitä suustaan putkauttaa.
Punainen lanka on heiveröinen, mutta minkäänlaiseen lopulliseen "ratkaisuun" tai päätelmään tässä ei mielestäni oikein voikaan päätyä, koska kuten alussa sanoin, tämä on mun ikuisuusongelma; se muuntautuu, muuttaa muotoaan, nousee, laskee mutta ei katoa. Joten se on läsnä todennäköisesti aina, enemmän tai vähemmän, joten lopullista ratkaisua ei ole, on vain tämän hetken ratkaisuja.