Blogiarkisto

tiistai 18. elokuuta 2015

Busybee multitasking


Kiirettä pitää. On niin kiirus että multitaskingia tarvii harjoittaa hoidonkin aikana, vaikka tosin aika kului kyllä vauhdikkaasti käännöstöitä tehtäessä, joten sinänsä ei ihan huono. Mutta edelleen on totuttautumista siihen että on niin perkuleen kiireinen, että sitä aikaa lorvailla on todella vähän verrattuna mitä ennen oli - hyvä juttu pääasiassa, välillä ei niin koska vässää ja vähän kiukuttaa, sitä kaikkea normaalia kun totuttelee johonkin uuteen, vaikka sen tietää olevan varsinkin pitkällä tähtäimellä vain hyvä asia. 

Nytkin on kiire valmistaa ruokaa, syödä, ottaa osa siitä evääksi koulua varten, koirat ruokkia ja ulkoiluttaa, katsoa että tämän illan koulun ennakkotehtävät on megessä, yrittää näyttää ihmiseltäkin eikä vain tarhapöllöltä, joka on koko päivän mennyt tuli hännän alla. Vielä musta tulee aikatauluttamisen pro - tai jotain. Tai virkeämpi, ilman nuokuttamista. Ehkä. Tai ei. Tietyistä nuokutusajoista on vaikea päästä eroon :D