Blogiarkisto

maanantai 23. toukokuuta 2016

Vikkelää viikonloppua takana





On vanhennuttu ja vähän juhlittukin. Hauskaa oli, poikkis väänsi mulle ensimmäisen ikinä leipomansa kakun - oikein maukasta ensitekijäksi, vaikka itse kovin kriittinien olikin. Vieraat söi sen hetkessä pois. Tulevaisuuden listalle: muista kostuttaa oikein kunnolla, niin kakku on aivan mahtava!

Mutta, täytyy sanoa ettei sitä enää ole niin nuori että jotenkin kiinnostais juosta enemmän ulkona - tai nimenomaan ihan yökerhossa, diggailen nykyään enemmän istuskelusta porukalla, ja jos tulee vastaan vaikkapa Club Harhan esitys (suosittelen lämpimästi!) tai vaikka tietovisa, niin aina vaan paranee. Ja juuri viime viikonloppuna kävi ihan kateeksi omien porukoiden onnea, sillä sisko perheineen, eli mun uuden kummitytön kanssa, olivat vierailemassa siellä koska tähän samaan rysyyn myös isällä oli synttärit. Nyt minä, Papu ja Iskä ollaan samassa sumpussa, yhtä juhlaa :D Katselin mulle lähetettyä kuvaa haikaillen muutaman kerran. Mutta tällä viikolla pääsee itse paalupaikalle vierailemaan siskolla, ja pällistellä Papua vaikka tuntitolkulla, on meinaan niin kaunis lapsi että tätä voisi vain katsella ihan loputtomiin ♥

Snapchatissa kans vilahti vähän matskua viikonlopun menoista, jaksan mainostaa sen seuraamista ihan siksi että olen selvästikin vähän laiska bloggari kun tykkään tota nopeampaa somen versiota päivitellä eniten just ny. Mut eipä hätää, en katoa täältä.
Ensi viikonloppuna mut on tilattu Stadiin vierailemaan, on meinaan Sylva-päivä Stadin Esplanadilla lauantaina puolesta päivästä eteenpäin, kaikki sinne jos ei ole menossa jo! Ohjelmaa monenlaista löytyy, meitä tukkareita on paikalla kertomassa millaista se on, ylipäätään Sylvan toimintaan pääsee tutustumaan, on esiintyjää ja vaikka mitä. Jos Kun sää pysyy hienona niin tulee oikein mukava päivä Stadissa, Saavun tosin päivää aikaisemmin Lillan huomaan pitkästä aikaa!

Kuvien laatu vähän pökkelöä kun ovat Snapchat-laatua tai hämärässä otettuja, sorppa, mutta eiköhän kuvien idis välity.