2.9.2010: Ryntäys

Nyt on tunne että mun itsetunto ja viimeiset kunnian rippeet on poljettu maan tasalle. Juuri äsken, aivan 5 minuuttia sitten, mun osastoni noin 10 nuorta harjoittelevaa lääkäriä ryntäs mun huoneeseen tuijottelemaan ja kyselemään. Aivan varottamatta, jonkun johtavan lääkärin johdolla jota en ollut ikinä nähnytkään. Meinasin saada sydärin eikä tämmösestä voi ilmeisesti kieltäytyäkään, opetussairaala kun on. Hikeä pukkas ja nolotti, sanomattakin on selvää että sairaalassa näytän siltä etten olisi nukkunut viikkoon ja kaljuus nyt yksinkertaisesti vain rumentaa naista kuin naista.

Joukkoa johtava lääkäri pyysi selittämään mun diagnoosia edeltävää aikaa, sitä kun olin vähän väliä antibioottikuurilla jonkin infektion takia, miten alkoi, miten päädyttiin ottamaan keuhkoista röntgen kuvat, mitä sieltä paljastui jne. Kaikki nuoret lääkärin alut tapitti mua silmä kovana, kyseli lisäkysymyksiä johtavan lääkärin kysymysten lisäksi. Vaikka tämmönen kierros on aivan tavallinen ilmiö opetussairaalassa, oli se hirveän hävettävä kokemus. Olo oli kuin koeläimellä jolla testataan jotain epämääräistä ja tulosta katsellaan lasin takaa.

Kaiken kukkuraksi, en millään tapaa viisastunut esimerkiksi mun uusimmista verikoe tuloksista tai että mitä tapahtuu seuraavaksi tai koska pääsen pois. Olin sirkuseläin joka huvitti hetken yleisöään ja tungettiin sitten takas häkkiin.


----

Tämä postaus on kirjoitettu ja julkaistu ensimmäisen kerran edellisessä blogissa 2. syyskuuta, vuonna 2010.