Blogiarkisto

perjantai 3. tammikuuta 2014

My hair journey

Ajattelin tässä jakaa muutaman kuvan itsestäni ja ennenkaikkea hiuksistani vuosien varrelta, alkaen vuodesta 2008, siihen asti löytyy kuvia ilman suurempia etsintätöitä. Enjoy!

2008

Olin todella vaaleahiuksinen, kuten olen suurimman osan elämästäni ollut, vaikkakaan en luonnollisesti ihan näin vaalea, ja 6. luokasta lähtien olin raidoittanut vaaleammaksi, ja myöhemmin värjännyt koko pään vaaleaksi. Pienenä olin ollut vaaleahiuksinen, mutta kuten useille suomalaisille käy, se väri rupeaa tummumaan iän karttuessa, ja näin kävi mullekin.
Näissä kahdessa kuvassa kuitenkin näkyy sen hetkiset hiukset, ja erityisesti mun joulukuussa 2007 laittamat pidennykset - ihan kampaamossa laitetut sinettipidennykset, taisivat olla 60cm pitkät ja pituus säilytettiin vain pienellä leikkuumuotoilulla. Merkki taisi olla silloin B'Long, ja hyvä laatuista olikin vaikka nykyään en enää sinettejä laittaisikaan. Viehätys pitkiin hiuksiin oli taattu, vaikka omastakin takaa tuolloin riitti hiuksia puoleen väliin povea. Viehtymys myös ripsiin välittynee.



2009

Tuona vuonna sitten sairastuinkin, sain diagnoosin kesällä, ja hoitojen alkaessa syyskuussa, rupesivat hiukset ohenemaan ja itse vapaaehtoisesti myös lyhensin niitä, ennekuin menetin lähes kaikki. Tältä vuodelta ei juurikaan ole musta kuvia, ymmärrettävästi. Kuva on otettu Halloweenin aikaan, en arkena pukeudu vampyyriksi.. ;)


2010

Tänä vuonna ehdinkin tiputtaa hiukset päästäni kahteen eri kertaan, joka oli todella, todella kova paikka mulle. Kun hiuksia ei ollut päässä, käytin joko huivia tai pipoa, tai sitten huivia tai pipoa joiden alle olin kangas pantaan kiinnittänyt mun clip-on pidennykset, eli ihan kaikkien ei tarvinnutkaan saada selville ettei mulla kuukausiin ollut kuin pari haiventa päässä - näytin vain siltä, että kokeilen uutta tyyliä tai että tykkään päähineistä. Hiukset saattoivat olla auki ja niskassa nutturalla, eikä moni sitä ihmetellyt, ja jälkeenpäin ovat olleet yllättyneitä, etteivät ne olleetkan mun omat hiukset (nämä lähinnä siis tuttuja, jotka eivät tienneet tilanteestani, läheiset, ystävät, kaverit toki tiesivät).

2011

Sitten alkoikin taas hiusten kukoistuskausi - hiukset kasvoivat, enkä enää menettänyt niitä rankoista hoidoista huolimatta. Vuoden alussa, joka on ensimmäinen kuva vasemmalta, rupesin saamaan vähän pituutta, sen verran että saatoin laittaa etuhiuksiin pidennykset, eli otsis osa on pidennystä - rupesin olemaan tyytyväisempi taas! Kesällä saatoin jo laittaa koko pään pidennykset, kuten näkyy kukka-kuvassa, ja välillä otin pois ja käytin clip-on pidennyksiä, kuten näkyy toiseksi ylimmäisessä kuvassa vasemmalla. Vuoden loppua kohti rupesi tulemaan entistä enemmän ruskeaa raitaa, uudet teippipidennykset, ja lopulta musta tuli ihan brunetti, vaaleilla raidoilla. Silloin oli lievä identiteettikriisi meneillään, so to speak. Tällöin niin teippi- kuin clip-on -pidennykseni olivat Dreamhairilta.


2012

Tämä vuosi menikin sitten taas pikkuhiljaa vaalentuen, käyttäen vuoroin edelleen Dreamhairin klipsipidennyksiä, ja myös teippipidennyksiä, ja välillä olin hetken ilman. Valitettavasti sitten ihan 2012 tammikuussa hiukset oheni kovasti, kiitos Brentuximabin, niin olin pidempään ilman pidennyksiä, eli on tämän vuoden viimeisimmän kuvan jälkeen laittanut noin puoleen vuoteen pidennyksiä.



2013

Tämä vuosi menikin sitten kesän puolelle edelleen lyhyillä hiuksilla, joita kävin kampaajallakin lyhentämässä vielä enemmän, koska latvat näyttivät niin huonoilta, kuten hiusten laatukin, vuoden alussa, sulkasadon koittaessa. Mutta hiusten elpyessä, tuli takaisin pidennykset ja itselleni tyytyväisempi fiilis taas omasta ulkonälstä, hiuksista. Se vaan on mun juttu, pitkät hiukset :) ja tänä päivänä onkin sitten lookki viimeisimpien kuvien kaltainen, ja vaaleana pysytään. Hiukset vaihdoin Rapunzel of Sweden* -merkkisiksi, joihin olen ollut kaiken kaikkiaan tyytyväisempi.

* sisältää mainoslinkin.