Ruotiessani syntyjä syviä, kaivellessa niitä salakuoppia mielestäni - mun ei todellakaan ole tarkoitus pelästyttää ketään, ja vakuutan käsi sydämellä että ihan oikeasti haen lisää apua, jos siltä tuntuu, ja terapiassahan käyn nyt säännöllisesti, mun mieli ei ole lopullisesti siis särkymässä, vaikka nyt kovasti myrskyääkin.
Siinä missä maalari maalaa tunteitansa kanvaasille, kirjailija puurtaa sormet puhki tekstiä paperille, pianisti painelee koskettimia ja antaa niiden lentää - minä, bloggari, nakutan mitä pää sormille suoltaa, ne elää välillä kuin omaa elämäänsä, tulee ulos tekstiä jota en edes aikonut muotoilla noin tai noin, se vaan tuli ulos, jotenkin, musta. Mua usein mielestäni vaivaa luomisen tuska, mutta sitten välillä sitä tekstiä vaan tulee, tulee, tulee, tulee ja tulee. Ja yritän välillä saada siitä fiksua, ettei se ole vain sekavaa sanaoksennusta.
Aion puhua näistä asioista terapiassa, ja olen pohtinut myös muutaman läheisen kanssa. En ole yksin, ja ainakin kirjoittamalla saan kerrotuksi kaikenlaista. Mulle on aina ollut helpompaa kirjoittaa, kuten olen täälläkin jaksanut hokea. Sormet ovat niin harjaantuneet, että kirjoittaessa ei usein edes haittaa jos silmät täyttyy kyynelistä - sormet silti osaa tehtävänsä, ja mieli haluaa jatkaa suoltamista. Toisinaan on kuitenkin pakko tauottaa, nojata omaan turvalliseen tyynykasaan, antaa itkeä, antaa huutaa, antaa sen kaiken tulla ulos joka sieltä niin ryminällä joskus haluaa tulla ulos.
Mä en todellakaan ole ainoa ihminen maailmassa, jolla on ongelmia. Siis ongelmia joiden suuruusluokka on isompi kuin se 2 kiloa vaa'assa joka kummittelee, vai pistääkö viikonloppuna mustaa vai pinkkiä kynsilakkaa. Ja mulla on paljon mistä olla kiitollinen, ja olenkin, en ole kiittämätön, tai en ainakaan kuin erittäin harvoin kun mieli jaksaa sättiä eikä järki pysy kasassa. Mutta se on vain silloin, sen pienen hetken.
Joskus oikeasti saa kuvainnollisesti olla kokoamassa itseään superpikaliimalla. Keräillä niitä pieniä henkisiä paloja jotka ovat pirstaileina maassa. Jotkut ovat kadonneet omille teilleen, eivätkä ehkä enää koskaan ilmesty mistään takaisin. Mutta on vain sitten pärjättävä ilman. Ehkä tilalle voi kasvattaa uuden palasen.
Lääkäri kysyy: "Mitä muuta mä vielä voisin tehdä sun hyväks?"
Minä: "Etpä kai mitään tämän enempää".
Niin. Kukaan ei kärrää sua yli maalilinjan - kuvitelkaa nyt joku kottikärryllä juoksemassa ammattijuoksijan sijasta, tökäten tämän yli maalilinjan. Ei, sinne on päästävä itse. Joitain oivalluksia elämässä voi tehdä vain itse, vaikka jotain apua niihinkin voi saada. Niin moni asia on itsestä kiinni, mutta hirveän moni myös ei ollenkaan, vaikka kuinka tappelisi vastaan. Mä en voi tahdon voimalla parantaa itseäni, kuten ei voi tämän päivänen lääkärikään, vaikka sanoi silmät suurena, että toivoi hirveästi voivansa tehdä niin, ja tekisi sen sillä sekunnilla. Hymyilin ja vähän naurahdin.
Todennäköisesti mä olen onneni kukkuloilla sitten kun sisko menee naimisiin, ja kun tulee se esikoinen, jota voin hoivata. Elämän suuria iloja, ja asioita joita odottaa. Ne on positiivisia asioita, mutta kääntöpuoli on tottakai se, että mäkin haluan noita asioita, itselleni, mutta en tiedä voinko saada. Lasta ainakaan normitavoitse en voi saada. Enkä tosin haluaisikaan näitä mun geenejäni antaa eteenpäin.
Tänään on ollut tuplatuska-maanantai - vaikkei edes ole maanantai. Mutta tämä päivä on eilisen uusintaa, siitä nimi. Ehkä huomenna on hervoton keskiviikko, mistäs sen tietää.
EDIT 21.1. klo 16:42
Matka Teneriffalle varattu, ihana lämpöinen fiilis valtaa kropan ja mielen!
Aion puhua näistä asioista terapiassa, ja olen pohtinut myös muutaman läheisen kanssa. En ole yksin, ja ainakin kirjoittamalla saan kerrotuksi kaikenlaista. Mulle on aina ollut helpompaa kirjoittaa, kuten olen täälläkin jaksanut hokea. Sormet ovat niin harjaantuneet, että kirjoittaessa ei usein edes haittaa jos silmät täyttyy kyynelistä - sormet silti osaa tehtävänsä, ja mieli haluaa jatkaa suoltamista. Toisinaan on kuitenkin pakko tauottaa, nojata omaan turvalliseen tyynykasaan, antaa itkeä, antaa huutaa, antaa sen kaiken tulla ulos joka sieltä niin ryminällä joskus haluaa tulla ulos.
Mä en todellakaan ole ainoa ihminen maailmassa, jolla on ongelmia. Siis ongelmia joiden suuruusluokka on isompi kuin se 2 kiloa vaa'assa joka kummittelee, vai pistääkö viikonloppuna mustaa vai pinkkiä kynsilakkaa. Ja mulla on paljon mistä olla kiitollinen, ja olenkin, en ole kiittämätön, tai en ainakaan kuin erittäin harvoin kun mieli jaksaa sättiä eikä järki pysy kasassa. Mutta se on vain silloin, sen pienen hetken.
Joskus oikeasti saa kuvainnollisesti olla kokoamassa itseään superpikaliimalla. Keräillä niitä pieniä henkisiä paloja jotka ovat pirstaileina maassa. Jotkut ovat kadonneet omille teilleen, eivätkä ehkä enää koskaan ilmesty mistään takaisin. Mutta on vain sitten pärjättävä ilman. Ehkä tilalle voi kasvattaa uuden palasen.
Lääkäri kysyy: "Mitä muuta mä vielä voisin tehdä sun hyväks?"
Minä: "Etpä kai mitään tämän enempää".
Niin. Kukaan ei kärrää sua yli maalilinjan - kuvitelkaa nyt joku kottikärryllä juoksemassa ammattijuoksijan sijasta, tökäten tämän yli maalilinjan. Ei, sinne on päästävä itse. Joitain oivalluksia elämässä voi tehdä vain itse, vaikka jotain apua niihinkin voi saada. Niin moni asia on itsestä kiinni, mutta hirveän moni myös ei ollenkaan, vaikka kuinka tappelisi vastaan. Mä en voi tahdon voimalla parantaa itseäni, kuten ei voi tämän päivänen lääkärikään, vaikka sanoi silmät suurena, että toivoi hirveästi voivansa tehdä niin, ja tekisi sen sillä sekunnilla. Hymyilin ja vähän naurahdin.
Todennäköisesti mä olen onneni kukkuloilla sitten kun sisko menee naimisiin, ja kun tulee se esikoinen, jota voin hoivata. Elämän suuria iloja, ja asioita joita odottaa. Ne on positiivisia asioita, mutta kääntöpuoli on tottakai se, että mäkin haluan noita asioita, itselleni, mutta en tiedä voinko saada. Lasta ainakaan normitavoitse en voi saada. Enkä tosin haluaisikaan näitä mun geenejäni antaa eteenpäin.
Tänään on ollut tuplatuska-maanantai - vaikkei edes ole maanantai. Mutta tämä päivä on eilisen uusintaa, siitä nimi. Ehkä huomenna on hervoton keskiviikko, mistäs sen tietää.
EDIT 21.1. klo 16:42
Matka Teneriffalle varattu, ihana lämpöinen fiilis valtaa kropan ja mielen!