Eivät sitten päästäkään kotiin. Vielä vähän mömmöissä ja tunteet pinnassa, itkettää.
Mahan
tähystys olikin sitten aivan kamala, mua ei humautettu vaan yritettiin
Dormicumilla rauhoitella mutta eihän siitä juuri mitään apua ollut, olin
aivan tolkuissani ja sätkin ja potkin, yritin jossain vaiheessa kiskoa
letkuakin pois nielusta. Että semmosta.. olen ihan valmis karkaamaan
täältä osastolta pois, haluaisin vaan käpertyä omalle sohvalle mun
torkkupeiton kanssa, valkoinen ylisuuri villatakki päälläni, kuten mulla
usein kotona on.
Mä en
tunne itseäni "aikuiseksi" tai vaikuta siltä, 24-vuotiaana, kun näin
kiukuttelen ja itkeskelen kuin pikkulapsi. Kukaan ei vaan kai oikein
tajua, kuinka se ottaa mun henkisen jaksamisen päälle mädäntyä täällä
sairaalassa, varsinkin kun olen tehnyt sitä niin paljon viimeisen puolen
vuoden sisään. Mun pinna ja henkinen sietokyky on ihan finaalissa :/
---
Tämä postaus on ensimmäisen kerran kirjoitettu ja julkaistu 14. joulukuuta, vuonna 2012.
---
Tämä postaus on ensimmäisen kerran kirjoitettu ja julkaistu 14. joulukuuta, vuonna 2012.