Blogiarkisto

perjantai 7. helmikuuta 2014

Salt & crystal



Tänään on tullut viipotettua vähän koko päivä - ja nyt illalla vasta on omaa rötväilyaikaa, sekä innostusta tulla tänne blogin puolelle.

Tänään oli tosiaan 3. valohoitokerta - en vielä oikein osaa sanoa onko tapahtunut mitään, ehkä kutisee vähän vähemmän ajallisesti per päivä? Tai sit vaan kuvittelen. Ainakin eilen illalla oli törkeän vaikea päästä nukkumaan, kutitti, hermostutti, ahdisti, en tiedä mikä oli vialla. Saattoi olla myös aktiivinen joogailu, joka mulla on torstaisin aika myöhään, toisilla päivän liikunnat takaa unet, mulla taas liian myöhään hoidetut liikunnat aktivoi, valvottaa. (päässä välähtää lääkäreiden kysymykset: no oletkos kokeillut tuohon unettomuuteesi liikuntaa? - VOI kyllä, kyllä olen. Valvon vain lisää.)

Mutta tosiaan, pikaisen kotonakääntymisen jälkeen suuntasin vihdoin sinne pohtimalleni suolahoidolle - ekakertalaisena olin pihalla kuin lumiukko, mutta siinähän se noin 40min yksin istuskelessa pienessä, suolalla vuoratussa huoneessa, kuunnelen sellaista merihenkistä, rauhallista musiikkia. Olin kuvitellut etä suolan olisi vähän enemmän "nähnyt ilmassa" mutta enpä nähnyt tai tuntenut mitään. Ilmeisen hienojakoista siis. En mennyt aivan alasti, vaikka yksin olinkin, mutta pääongelmat eli kädet, jalat ja naama (meikitön) oli esillä. Lukenut tosin olen että tässäkin hoitomuodossa pitäisi vierailla aluksi aika ahkeraankin että olisi jotain hyötyä. Jää nähtäväksi jatkanko.



Suolahoidosta juoksin keskustaan tapaamaan rakasta ystävääni S:ää, jonka kanssa meillä on taito jatkaa siitä mihin jäätiin, vaikka aikaa välillä olisi kuukausia. Siis tottakai ollaan facessa jutskailtu tässä välillä, mutta näkeminen on jäänyt tosi vähäiseksi. Mutta heti kun ollaan naamatusten, alkaa hirveä pajatus eikä loppu meinaa tulla. En malta odottaa että päästään S:än kanssa valloittamaan Teneriffaa ensi kuussa! Samalla kävin Stockalla missiolla: etsi Maybellinen  Color Show Crystallize -kynsilakkoja. Stockan ärsyttävän sekavasta rempasta huolimatta löysin, ja taisin kantiskortilla saada jotain pientä aleakin kun hinnaksi kahdelle putelille tuli vajaa 10 e. Katsokaa näitä, ah!


Olisi ollut vielä täysmusta mutta mua kiehtoi enemmän nämä kaksi, tosin nyt kun mietin, niin se musta kiiltävä ja tuolla tekstuurilla saattais sittenkin olla aika nanna!

Mutta kaiken kaikkiaan näitä on kait joku vajaa 10 väriä. Tahtoisin päästä hypistelemään niitä loppujakin!

Hopea "Light Up"

Vaalea ruusuinen "Rose Chic"

Inspiksen lähteä näitä kyttäämään sain Sarvaksen Saaran blogista, oli vaan niin mageen näköset siellä, ja kun ei hinta per kappale päätä huimaa, niin piti lähteä haalimaan silmät hehkuen!

(kyllä kyllä, olen varsin hyvällä tuulella ja ihan kikseissä tästä päivästä, monestakin asiasta ja ehkä lievästi vielä kofeiinihuumassa, joten katsotaan nukutaanko tänä yönä kuin olen ihan duracellpupu.. :D )

Että oikein hyvää perjantaita kaikille -kotinysvääjille kuten minä, sekä niille jotka pistää jalalla koreaksi illan yötunteina ;)