Blogiarkisto

tiistai 1. huhtikuuta 2014

28.7.2012 : Stentin poisto

Sain eilen iltapäivällä soiton Taysin Sydänkeskuksesta että olisi aikaa poistaa tuo keuhkoputkessani oleva stentti. Tiesin että tämä on tulossa, mutta enpä voi sanoa silti odottavani tätä.. Poisto on ensi viikon keskiviikkona (tosin maanantaina vielä hoitajan kanssa pistämme asian lukkoon ja sovimme yksityiskohdat, ihan siksikin että syöpähoidoista on niin vähän aikaa ettei sitten ole huonoa oloa tms), sen sain jo heti kättelyssä sovittua ettei mun tarvi mennä jo edellisenä päivänä sinne mihinkään haastatteluihin, tai yleensähän se on vain päivähuoneessa istumista tai valumista pitkin penkkejä koska sinne pyydetään yleensä ihan aamusta ja vasta myöhään iltapäivällä on haastattelut.. Mutta, mä olen asioinut tuolla jo niin paljon eikä siitä ole paljoa aikaa, niin nuo haastattelut on turhia, kaikki mahdollinen tieto musta on jo ylhäällä eikä mulla ole mitään muita kysymyksiä kuin: pääsenhän jo keskiviikkona pois kotiin yöksi? sekä miten meni, onko keuhkoputken rakenne vahvistunut putken ansiosta? - jälkimmäisen ollen semmoinen johon voi vastata vasta toimenpiteen jälkeen, ei ole tarvetta mennä jo tiistaina sinne. Ja tuota kotiinpääsyä tiedustelen maanantaina ja varmaan keskiviikkona uudestaan toimenpiteen jälkeen jos ei heti saa arvioita, miten käy.

 Toivon pääseväni kotiin, totta kai, mä en valitettavasti osastona oikein tykkää Sydänkeskuksesta, siellä on ahdasta ja mulla on valitettavasti ollut siellä sen verran negatiivisia hoitajia- että lääkärikokemuksia (niin osastolla ollessa kuin puhelimessa asioidessa) että en vain tykkää mennä sinne. Tosin on siellä ollut kivojakin hoitajia, esimerkiksi viime vuoden vaihteessa leikkauksen aikaan jolloin muutama järjesti mut yksin nukkumaan päivähuoneeseen kun mun vierustoveri oli niin äänekäs öisin, kiitos heille siitä!

En tiedä kuka kirurgi mulla on, pelkään että on se, joka ei osaa puhua potilaille ihmisinä vaan juttelee seinille, mutisee itseksenä, tuijottelee käsiään, ei vastaa kysymyksiin. Tämä lääkäri oli siis tätä stenttiä asentamassa toukokuussa ja jäi kyllä todella turhautunut ja epätietoinen fiilis tämän lääkärin tapaamisen jälkeen, ja seuraavalla kerralla stentin tähystyksessä esitin tälle suoran kysymyksen kun mua valmisteltiin ja tämä seisoi sänkyni vieressä, mutta vain tuijotti mua eikä vastannut ollenkaan. En enää muista mitä kysyin, mutta jotain stenttiin liittyvää. Tuijotin itse epäuskoisena tämän selkää kun tämä poistui sitten sivummalle kun oli jättänyt vastaamatta kysymykseeni. Olen muutama hoitajankin kanssa puhunut yleisesti lääkäreistä joista ei saa mitään selkoa, ja valitettavasti heitä on, aika paljonkin. Ja tämä lääkäri on juuri semmoinen, että oikein mielellään leikkelee mua tms mutta etukäteis- tai jälkipuinti suorassa kontaktissa on aivan mahdotonta. Hoitajat tulevat tulkkaamaan lääkärin sanomiset jälkikäteen, ja lisäilemään jotain tietoja joita tuosta lääkäristä ei saanut irti.
Varmaankin hyvin työnsä osaava lääkäri, mutta aina kun kuulen että tämä on jotenkin osallisena / pääkirurgina jossain toimenpiteessä, mua rupee ahdistamaan :/


---
Tämä postaus on kirjoitettu ja julkaistu ensimmäisen kerran edellisessä blogissa 28. heinäkuuta, vuonna 2012