Blogiarkisto

torstai 28. elokuuta 2014

Dogs - awesome companions

Tänään mielessäni on ollut koirat. Mun omat mutta myös muiden, erityisesti syöpäpotilaiden. Miksi - no, olen lukenut ja keskustellut muutaman ihmisen kanssa joilla myös eläinkumppani on huomannut esimerkiksi pian oireita esittävän kasvaimen, ennenkuin sitä on tajunnut itse.

Mullahan on 2 kertaa ollut vasemmassa kyljessä nesteontelo, aktiivisen imusolmukkeen päällä. Tästä kirjoittelin enemmän entiseen blogiin, kutsuma (tai haukkuma)nimellä Monsteri - se oli kamalasti nestettävä erittävä, suoranainen luola mun kyljessä, joka ensin leikattiin ja tämän palatessa uudestaan, sädetettiin, ja sen jälkeen ei ole uusinut. Aktiivisuus sen alapuolella olevassa imusolmukkeessa ei tosin ole vastatoimista huolimatta loppunut täysin, se hiipuu ja kasvaa vuorotellen, ja viimeksihän ollut sädehoito oli kipusädehoitoa sitä varten. Tällä hetkellä se on taas ainakin jonkinlaisessa lepotilassa, kyljen pullistuma lähes täysin laskenut ja vasen käsikin liikkuu taas aika hyvin, joskaan ei kyllä nouse ylös yhtä vaivattomasti kuin oikea, terve käsi.


Koirat rupesivat ihmeissään haistelemaan mun vasenta kylkeä jo ennenkuin itse tajusin, että jotain on vialla. Ensimmäinen nesteontelo oli kehitteillä useamman kuukauden, ainakin 2-3 eikä sitä myöskään ensin sairaalassa huomioitu ihan hirveästi, siis kesti kauan ennenkuin sitä todella ruvettiin tutkimaan ja mitään tehtiin. Se oli mulle erityisen stressaavaa aikaa kun tiesin jotain olevan vialla, en tarkalleen mitä, mutta jotain. Koirat nuuskivat mun kylkeä vähän väliä, niitä sai ihan töniä pois. Vihdoin kun suuri nestemäärä päätti puhkoa ihon ja ruveta vuotamaan, selvisi mikä ihme tämäkin oli ollut ja sain täyden huomion sen pois hoitamiseksi.

Ensimmäisen leikkauksen jälkeen nesteontelo kuitenkin uusi melkein tarkalleen kuukauden päästä, ja muistan sillä välillä koirien edelleen olleen kiinnostuneita mun kyljestä. Ja sitten se taas eräänä yönä purskahti auki, muistan heränneeni yöpaita todella märkänä, sillä se oli auennut yöllä ja ehtinyt jonkin aikaa vuotaa pitkin kylkeäni. Todella, todella ällöttävää ja varsinkin alkuvaiheessa kun se vuosi niin hirveästi, olin yöllä pystyssä muutaman tunnin sitä tyhjentämässä ja putsaamassa. Sädehoito viimein hoisi homman, ja nesteontelo on nyt pysynyt poissa vajaan vuoden., vaikka kasvain ei, kuten sanoin.

Koirat on tietysti muutenkin mahtavia kumppaneita arjessa, ne ovat mun karvalapsia jotka usein arjessa ovat se eteenpäin potkiva syy pitää itsestäni huolta, jotta voin pitää koiristani huolta. Nämä pikkukaverit osaavat myös omalla tavallaan lohduttaa kun on huono päivä meneillään, on surullinen ja apea - ne tulevat hengailemaan vuorotellen mun kanssa vaikkapa sängylle ja käyttäytyvät tietyllä tapaa, jota en osaa edes kunnolla kuvailla, tiedän vain että ne yrittävät olla mun seurana rauhallisesti, lohduttaa, katsoa että mami on ihan okei. Välillä tottakai ottaa nuppiin niiden aamupuuhastelut, jotka saattavat herättää mut kun nukun niin kevyesti, siitäkin huolimatta että ne nukkuvat keittiössä ja minä makuuhuoneessa, ovi kiinni. Ja pystykorville ominaiseen tapaan eivät nämä höpöt ole ihan niitä hiljaisimpia yksilöitä, ja tuppaavat usein vahtimaan esimerkiksi rappukäytävää. Mutta onneksi ovat myös sen verran fiksuja, että opetus ja käskyt menevät perille, vaikka välillä toki saakin muistutella niistä. On ne silti mun elämän rikastuttajia ♥