Blogiarkisto

tiistai 5. elokuuta 2014

Kuulumisia 5.8.2014

On taas ollut vähän hiljaista - tarkoitan siis arkeani, miten tämäkin viikko on potkaistu käyntiin. Oleilen kotona koirien kanssa, eilen kävin taas valohoidossa ja onnekseni iho voi paljon paremmin, on kivemman näköinen ja olenpa saanut vähän väriäkin pintaan taas. Kävin etsiskelemässä mun suosikki ripsiliimaa Koskarin Kicksistä, Depend-merkkistä, mutta ei ollut tällä kertaa - ärsytti kun sitä ei ollut myöskään Sokoksella. On siis huomenna hiippailtava Anttilaan, jossa sitä varmasti on mutta tunnen itseni sen verran laiskaksi, etten niin millään viitsisi poiketa pois Hämeenkadulta. Näköjään on kuitenkin pakko, en halua ruveta testailemaan muita liimoja enkä varsinkaan tyytyä niihin jo testaamiini, huonoihin liimoihin.

Ostin tosin eilen kirjan, jonka olin tilannut Hämeenkatu 5:en Suomalaiseen Kirjakauppaan, kun hyllystä en löytänyt englanninkielisenä niin taas mistään, vaikka kolusin läpi useamman kirjakaupan. Tilasin itseasiassa kaksi, mutta toinen on vielä tuloillaan. Kirjahan on siis John Greenin kirjoittama Looking For Alaska, joka on siis sen mun rakastaman Fault In Our Stars -leffan alkuperäisversion, eli kirjan, kirjoittaja. Tuon kirjan myös tilasin, koska sitäkään ei löytynyt mistään englanniksi. Otti hivenen päähän, mutta minkäs teet. Pokkarina nämä kirjat maksavat kumpikin vähän reilu 10 euroa.

Ylipäätänsä, jaksan taas lukea, innostua kunnolla kirjoista, sekä keskittyä niihin. On mennyt pikä tovi kun tekstiin keskittyminen on ollut vaikeata, ei siksi että ajatukset vaeltelisivat mutta siksi, etten vain jotenkin ole jaksanut lukea ja teksti rupee hyppimään silmissä, ja huomaankin olevani niin väsynyt että on pakko laskea kirja pois käsistä (iltaisin). Nyt kun nukun taas paljon paremmin, jaksan keskittyä lukemiseen, päiväsaikaankin, eikä illalla tarvitse jo yhden sivun jälkeen laskea kirjaa pois.




Mutta, hauskoja juttuja ja loistavaa ajanvietettä on edessä: torstaina lähden taas Helsinkiin! Siellä odottelee rakas Lilla, jonka viimeksi olen nähnyt toukokuussa, kun vietin synttäreitäni siellä. Vaikka ollaan oikeastaan ihan päivittäin yhteydessä toisiimme Whatsappilla, niin toisessa kaupungissa asuvaa ystävää on aina ihana nähdä naamatusten, mennä kahvilaan höpisemään kaikkea, vähän shoppailla, käydä syömässä. Matkahuollolta myös saa mahtavan edullisia bussilippuja, nettitarjouksena, että tällä kertaa mulle meno-paluu kustantaa vain 15 euroa! Helsinkin reissusta myös yritän saada toteutettua sen "Päivä kuvina" -postauksen, tai kenties "Viikonloppu kuvina", ja toki mun näppärän kokoinen tabletti lähtee mukaan joten blogi ei hiljene aivan täysin vaikka lähden Stadiin minilomalle.



On kiva lähteä sinne just nyt koska ensi viikolla on edessä kuvaukset, joiden tulokset tuskin on ihan hirveän mahtavat, sillä mun kyljen suurentunut imusolmuke ei käsikopelolla kokeiltuna ole pienentynyt oikeastaan ollenkaan. Kipulääkkeiden määrää oon kyllä vähän pystynyt laskemaan, joka on hieno juttu mutta toivoisin edistystä myös imusolmukkeen pienenemisessä.. Edessä on varmaankin sen Leukeranin aloitus taas vaikka en juurikaan usko sen lääkkeen toimivuuteen, ei se aikasemminkaan paljoa mitään tehnyt, kunhan vaurioitti mun puolustuskykyä niin, että vyöruusu pääsi iskemään. Mutta, vaihtoehdot ovat vähissä. Onneksi kuitenkin on tämä kiva reissu juuri nyt, enkä aio ajatella syöpäjuttuja ollenkaan.