Mulla on suunnitelmia. Siis suunnitelmia!
Mä tunnen itseni inspiroituneeksi - siitä huolimatta että oikean keuhkon kummallinen kiputila painaa mielenrauhan päällä kuin itsepäinen elefantti, jota ei saa liikkeelle. Soitan siitä vihdoin huomenna hoitajalle, jonkun on pakko tarkistaa että tämä on oikeasti vain jokin suuren luokan selkäjumi, eikä oikeaan, ainoaan, keuhkoon onnellisesti ajelehtinut paatti täynnä syöpäasoluja. Mutta miksi siis tunnen itseni inspiroituneeksi, on mun suunnitelmat, tai ei siis vain mun mutta parhaan kaverin kanssa kyhätyt sellaiset. Tunnelin päässä on valoa, eikä se ole vain päin näköä jyräävä juna.
On suunnitelmia Halloweeniksi (ollaan tän juhlan hardcore faneja!), kuukauden päähän, on suunnitelmia uudeksi vuodeksi - teimme päätöksen että siirretään Irlannin matkaa hivenen eteenpäin, koska UV:n alla lentoliput ovat kalliimpia mutta ennen kaikkea siksi, että vähän myöhemmin työnnetyllä aikataululla todennäköisesti voidaan seikkailla Irkuissa viikon verran, ensiksi suunnitellun 4 päivän sijaan. Vaikka oon jo vuosia ollut totaalisen kyllästynyt uusiin vuosiin täällä, ne ei vaan jostain syystä ikinä onnistu tai mene putkeen, mutta tänä vuonna me laitetaan se toimimaan, Irkut visusti mielessä pian sen jälkeen. YAY!
Sovittiin myös yhteisestä herkkulakosta, meidän tänään ahdetut pizzat kirpparin itsemyyntikierroksen jälkeen on meidän viimeiset herkut seuraavaan kuukauteen, askelmittarit otetaan käyttöön (mulla S Health app Galaxy 4:ssa) ja jokaiselle päivällä tarvitsisi kerätä se 10 000 askelta. Mä kuntoutan tätä selkääni fysioterapiassa ja toivottavasti tämä kiputila on vain sitä selkäkipua, niin sitä työstetään ja mä tosissani yritän katsoa jonkin salin itselleni, miettiä mihin soppariin uskallan laittaa nimeni, mistä viitsin maksaa. On pakko, vaikka mua ahdistaa sitoutuminen - eikä vain tän saralla, mä tunnustan olevani sitoutumiskammoinen monessa asiassa tätä nykyä, kiitos mun alati heilahtelevan terveyteni vuoksi, se on niin iso osa mua että se vaikuttaa mun kaikilla elämän osa-alueilla, valitettavasti.
Ei hyvää, jos ei vähän pahaakin, mutta näillä mennään, ja toivottavasti saan jatkaa tällä tiellä, tästä upottavasta suosta aivan liian vaikeata rämpiä ylös kerta toisensa jälkeen, ja joka kerta se kestää kauemmin kuin edellisellä kerralla. Mä en kuitenkaan halua jäädä tänne.
Mä tunnen itseni inspiroituneeksi - siitä huolimatta että oikean keuhkon kummallinen kiputila painaa mielenrauhan päällä kuin itsepäinen elefantti, jota ei saa liikkeelle. Soitan siitä vihdoin huomenna hoitajalle, jonkun on pakko tarkistaa että tämä on oikeasti vain jokin suuren luokan selkäjumi, eikä oikeaan, ainoaan, keuhkoon onnellisesti ajelehtinut paatti täynnä syöpäasoluja. Mutta miksi siis tunnen itseni inspiroituneeksi, on mun suunnitelmat, tai ei siis vain mun mutta parhaan kaverin kanssa kyhätyt sellaiset. Tunnelin päässä on valoa, eikä se ole vain päin näköä jyräävä juna.
On suunnitelmia Halloweeniksi (ollaan tän juhlan hardcore faneja!), kuukauden päähän, on suunnitelmia uudeksi vuodeksi - teimme päätöksen että siirretään Irlannin matkaa hivenen eteenpäin, koska UV:n alla lentoliput ovat kalliimpia mutta ennen kaikkea siksi, että vähän myöhemmin työnnetyllä aikataululla todennäköisesti voidaan seikkailla Irkuissa viikon verran, ensiksi suunnitellun 4 päivän sijaan. Vaikka oon jo vuosia ollut totaalisen kyllästynyt uusiin vuosiin täällä, ne ei vaan jostain syystä ikinä onnistu tai mene putkeen, mutta tänä vuonna me laitetaan se toimimaan, Irkut visusti mielessä pian sen jälkeen. YAY!
Sovittiin myös yhteisestä herkkulakosta, meidän tänään ahdetut pizzat kirpparin itsemyyntikierroksen jälkeen on meidän viimeiset herkut seuraavaan kuukauteen, askelmittarit otetaan käyttöön (mulla S Health app Galaxy 4:ssa) ja jokaiselle päivällä tarvitsisi kerätä se 10 000 askelta. Mä kuntoutan tätä selkääni fysioterapiassa ja toivottavasti tämä kiputila on vain sitä selkäkipua, niin sitä työstetään ja mä tosissani yritän katsoa jonkin salin itselleni, miettiä mihin soppariin uskallan laittaa nimeni, mistä viitsin maksaa. On pakko, vaikka mua ahdistaa sitoutuminen - eikä vain tän saralla, mä tunnustan olevani sitoutumiskammoinen monessa asiassa tätä nykyä, kiitos mun alati heilahtelevan terveyteni vuoksi, se on niin iso osa mua että se vaikuttaa mun kaikilla elämän osa-alueilla, valitettavasti.
Ei hyvää, jos ei vähän pahaakin, mutta näillä mennään, ja toivottavasti saan jatkaa tällä tiellä, tästä upottavasta suosta aivan liian vaikeata rämpiä ylös kerta toisensa jälkeen, ja joka kerta se kestää kauemmin kuin edellisellä kerralla. Mä en kuitenkaan halua jäädä tänne.