Eww, pian kuvaukset. Toivottavasti vasen käsi jaksaa pysyä kuvausasennossa, pään yläpuolella.
Nukuin viime yönä aivan älyttömän sikeästi, ja ylipäätänsä pääsin nukkumaankin jossain vähän ennen puolta yötä - raapia piti tottakai jalkoja, se on kuin iltarituaali kun edelleen kutisee, mutta jo vähän vähemmän kuin ennen, valohoidon alkamisella on ainakin psykologinen vaikutus, kunnon tuloksia joutuu kyllä vielä vähän odottelemaan. Mutta onneksi suurimman osan kropasta näin kirpakan syksyn ollessa täällä, peitellä vaatteilla.
Eilen oli fysioterapiaa taas, vähän hierottiin, laitettiin akupunktioneulat, rangan liikkuvuutta testattiin taas ja fysioterapeutti oli sitä mieltä, että kyllä se viime viikkoon nähden antaa jo hivenen paremmin periksi. Mä en itse oikein osaa sanoa juuta tai jaata, koska mun keuhkoon pistää (olen nyt eilisestä asti ollut tuntemuksen perusteella aivan vakuuttunut, että jotain siellä kyllä on, toivottavasti tulehdus, toivottavasti ei syöpää) ja se tunne on päällimmäisenä, vaikka toki mä tunnen kuinka selkä yleensä ottaen on jäykkä, enkä mä pääse liikuttelemaan sitä niin paljon kuin olisi oikeasti hyväksi selän kannalta - tarvii saada tämä pistoksen tunne pois ensin. Mutta, mä olin ihan seis akupunktion jälkeen, kun nousin hoitopyödältä - päässä jumitti ihan täysillä ja oli vähän pöhkö olo. Mikä ei nyt varsianaisesti ole unheard of, mutta oli kyllä mielenkiintoinen tassuttelu fysioterapiasta ydinkeskustaan, jossa sitten treffasin Johannan kanssa. Onneksi se tietää ja on tottunut näihin mun "mulla on vähän kekkuli olo" -tilanteisiin, ei tarvitse kummemmin selitellä ja tai pinnistellä vaikuttaakseen täysnormaalilta.
Mutta, jaadijaa, hiusten suoristus ja pinnillä naamalla roikkuva sivuotsis kuriin, ja kohta menoks. Ja illalla espanjaa!
On muuten ilmiömäinen kamera filttereineen ja valotuksineen tässä Galaxy 4:ssa, iho on kuin vauvan peppu..!
Nukuin viime yönä aivan älyttömän sikeästi, ja ylipäätänsä pääsin nukkumaankin jossain vähän ennen puolta yötä - raapia piti tottakai jalkoja, se on kuin iltarituaali kun edelleen kutisee, mutta jo vähän vähemmän kuin ennen, valohoidon alkamisella on ainakin psykologinen vaikutus, kunnon tuloksia joutuu kyllä vielä vähän odottelemaan. Mutta onneksi suurimman osan kropasta näin kirpakan syksyn ollessa täällä, peitellä vaatteilla.
Eilen oli fysioterapiaa taas, vähän hierottiin, laitettiin akupunktioneulat, rangan liikkuvuutta testattiin taas ja fysioterapeutti oli sitä mieltä, että kyllä se viime viikkoon nähden antaa jo hivenen paremmin periksi. Mä en itse oikein osaa sanoa juuta tai jaata, koska mun keuhkoon pistää (olen nyt eilisestä asti ollut tuntemuksen perusteella aivan vakuuttunut, että jotain siellä kyllä on, toivottavasti tulehdus, toivottavasti ei syöpää) ja se tunne on päällimmäisenä, vaikka toki mä tunnen kuinka selkä yleensä ottaen on jäykkä, enkä mä pääse liikuttelemaan sitä niin paljon kuin olisi oikeasti hyväksi selän kannalta - tarvii saada tämä pistoksen tunne pois ensin. Mutta, mä olin ihan seis akupunktion jälkeen, kun nousin hoitopyödältä - päässä jumitti ihan täysillä ja oli vähän pöhkö olo. Mikä ei nyt varsianaisesti ole unheard of, mutta oli kyllä mielenkiintoinen tassuttelu fysioterapiasta ydinkeskustaan, jossa sitten treffasin Johannan kanssa. Onneksi se tietää ja on tottunut näihin mun "mulla on vähän kekkuli olo" -tilanteisiin, ei tarvitse kummemmin selitellä ja tai pinnistellä vaikuttaakseen täysnormaalilta.
Mutta, jaadijaa, hiusten suoristus ja pinnillä naamalla roikkuva sivuotsis kuriin, ja kohta menoks. Ja illalla espanjaa!