Litania

On kyllä ollut sellaiset pari viikkoa tässä että huhhei morjes, voisinko vain nukkua tän ohi tai jotain? Kaikennäköistä pikku ja vähän isompaakin on ilmennyt kuin mussa olisi jokin suuri magneetti, joka nyt kerää kaiken mahdollisen negatiivisen tapahtuvaksi. Kiukuttaa, väsyttää enkä jaksa uskoa miten paljon kaikkea p*skaa pariin viikkoon on voinut mahtua. Eikä tää viikko ole vielä ohi, pienellä kauhulla odottelen että mitä tänä viikonloppuna saattaa vielä tapahtua...

Pieni hyvä uutinen kuitenkin on, että ainakin edelleen toistaiseksi saan käydä terapiassa, tänään oli taas tapaaminen ja seuraava sovittiin tammikuulle. Oli kiva jutella ja terapeutti koitti kovin mua rohkaista ja lohduttaakin tämän viikon aallokoissa, ja suunnata katsetta tulevaisuuteen mutta oikeastaan päivä parani vasta sitten, kun sovin Lillan kanssa että tammikuussa suuntaan sinne taas kyläilemään, on mennyt liian kauan kun ollaan viimeksi nähty! Istuin sairaalaan pääkahvilassa salaattini kanssa, hymyillen kuin hömelö puhelimelleni meidän tehdessä suunnitelmia. Päivän pelastus! Ja iso kiitos ja kumarrus Matkahuollon tarjousbusseille, pääsee oikeasti pikkurahalla Hesaan ja takaisin (ja vielä Onnibuskin, jos aikataulua ja tarjouksia tarvitsee viilata).

Tänä vuonna en ole päässyt tuohon joulufiilikseen ollenkaan, en tosin muutenkaan ole mikään joulufriikki mutta yleensä nyt pikkuisen koristelen kotona ja olen, sanotaanko nyt pienen odottavaisella fiiliksellä ainakin, mutta nyt ei vaan... kiinnosta. Ahdistaa jopa, varsinkin joululahjojen hankinta vaikka niitä ei ole montaa, mutta haluan antaa lahjoja ajatuksella ja tänä vuonna olen kuin tyhjä kirja, vailla ideoita. Onneksi ei nyt aivan kaikki ole hankkimatta mutta edelleen jokunen, ja mitä ne tulevat olemaan ei ole vieläkään aivan täysin tiedossa. Nyt viikonlopun aikana pitäisi saada nämä asiat kohdikseen että voisi lopettaa niiden päässä pyörittelyn.
Kinkunsyöntiä kyllä odotan, rakastan sitä! Ja joulutorttuja. Ne kaksi ruokaa, ydinperhe (mitkään osa/koko suvun kattavat joulut ei ole koskaan ollut meidän juttu) yhdessä, rauhallista oleilua, joulukuuden koristelu vanhempien luona jonne siis olen menossa aattona siskon kanssa, teen juontia kun lahjat on jaettu. Tänä vuonna, aikaisemmista vuosista poiketen, suuntaan vielä ystävälle kylään myöhemmästä illasta muutamaksi tunniksi, heidän joulupöytään. On siis joulunkin puolesta positiivisia, ihania asioita joita odottaa, tarvii vaan selvitä tuonne aattoon asti ja toivottavasti jättää niin paljon tätä stressiä taakse kuin vaan on mahdollista.

Yritän aktivoitua taas tämän bloggaamisen osalta, keräillä itseni ja löytää inspistä. On jäänyt kaikki se kiva "hömppäkin" kirjoittamatta, josta tykkään itse ihan sen vuoksi että se on jotain muuta kuin tämä mun sairaus ja siihen liittyvä arki, se on siitä eroava osa jolloin koen olevani ja voin olla normaali, tai normaalihko koska mikä nyt on täysin normaalia tänä päivänä. Viime ajat on enimmäkseen ollut harmaan arjen läpi puskemista ja osasyynä on varmasti myös tämä piss poor excuse of a winter - surkea talvi siis, on harmaata, märkää, räntää, pimeätä = kaamosmasennus. Tuntuu ettei minään vuorokauden hetkenä oikein herää kunnolla. Ehkä sekin helpottaa kun tammikuun lopulla pääsee viikoksi sinne Teneriffalle, ja myös se fakta, että siellä olen ihan tavallinen lomailija, en minä, Nessa, jolla on syöpä ja muut kamalat kumppanit ja stressiä asiasta kuin asiasta, vaan rannalla auringossa pötköttävä, hymyilevä ja positiivinen nuori nainen, joka pohjimmiltani olen kun saan olla oma itseni eikä elämä potki jatkuvalla syötöllä päähän. Se tyyppi on mun sisällä, se tarvitsee vain tilaisuuden tulla ulos.

Tulkoot parempi vuosi 2015!

PS. Muistan luvanneeni kirjoitella mm. portin käytöstä ja huuhtelusta, yritän saada tämän aikaiseksi ASAP!