Blogiarkisto

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Livbox 2/2015: Garnier Fructis Densify Lengths Plumper -seerumi



Nyt päästään palaamaan tämän helmikuun Livboxin hiustuotteeseen, joka tällä kertaa oli Garnierin Fructis Densify Lengths Plumper -seerumi, eli erityisesti latvoille tuuheutta lupaileva tuote mutta myös kokonaisuudessaan ohuille hiuksille juuresta lähtien luvattiin tuuheutta, ja sisältää granaattiomenauutetta sekä Fibra-Cylane -molekyyliä.
Itse en tätä uskaltanut kokeilla pidennyksiini, joten värväsin koekaniiniksi hyvän ystäväni, jolla on pelkät omat hiukset par'aikaa, vaikka välillä clip-on pidennyksiä käyttääkin. Myös toinen ystävä, Lilla (My Painful Existence -blogist
a), kertoi omista kokemuksistaan, sillä oli ehtinyt jo tätä itse ostaa, kertoen:
"Ei mikään ihmeitä tekevä tuote, mutta oikein käytettynä vaikuttaa kyllä latvojen paksuuteen. Uskoisin että toimii parhaiten joko kokonaan värjäämättömissä tai erittäin hyväkuntoisissa hiuksissa; vaalennetuissa, huokoisissa latvoissa tuote ei välttämättä oman kokemukseni mukaan ole erityisen toimiva, koska se ei kosteuta saati sulje hiussuomuja. Terveille latvoille varmasti toimii tosin."


Koekaniinin kommentti oli:
"En mitään kovin mahtavaa eroa huomaa, hiukset on supersileät ja parempikuntoisen näköset. Hiukset oli jonkin verran ilmavammat koska en tupeerannut suihkun jälkeen kuten yleensä teen."




Nyt ottakaamme huomioon, että tässä oli vasta ensimmäisen kokeilun jälkeiset fiilikset koekaniinilla, tämän tuotteen ohjeissa lukee että tulisi käyttää viikon sekä käyttää myös tuuheuttavaa shampoota että hoitoainetta, joten sovimme että palaamme vielä uudestaan viikon päästä asiaan, josko on jotain uusia havaintoja tullut pidemmän käytön jälkeen.

Koekaniini kuvailee omia hiuksiansa ihan suoriksi, keskivahvoiksi tai joskus vähän ohuentuntuisiksi (minä ystävänä olen huomioinut että hiukset näyttäisivät nykyään paksummilta kuin jokunen kuukausi sitten). Yleensä on shampoona käytössä Head & Shouldersin Citrus Fresh ja hoitoaineena XZ rauhoittava suklaa vanilja.



Kyselin myös että jos hoitoaineen sekä suihkun jälkeisten tuotteiden käyttö jäisi väliin, niin millaiset hiukset olisivat sitten, vastaus tähän oli että hiukset saattavat olla karheat, hapsuiset tai jopa huonokuntoisen näköiset sekä sähköiset. Useimmiten suihkun jälkeen käytetyt tuotteet olivat Tresemmén Heat Defence -suihke (tätä käytän myös itse, erittäin toimiva tuote ja todella miellyttävän tuoksuinen), XZ vanilja suklaa hoitosuihke, joka vähentää sähköisyyttä sekä antaa kiiltoa hiuksille, ja sitten oli myös Schwarzkopfin Gliss Hair Repair Daily Oil Elixir joka korjaa ja vahvistaa hiusta, sekä antaa kammattavuutta.



Elikkä, vielä viikon päästä palataan tähän asiaan, mitä koekaniini sanoo pidemmän käyttöajan jälkeen!

>>
Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut tämän tuotteen kanssa, minkälaisiin hiuksiin on ollut tehokkain?


// SHORT ENGLISH CONCLUSION ABOUT GARNIER FRUCTIS LENGHTS PLUMPER SERUM

Two good friends of mine tried out this product, the other for the first time (brunette in the pics) and other one a longer period of time. The conclusion from both was that the product didn't perform as a huge impact on either one of them, for the product promises plumpness overall or at least for lengths. My brunette friend did mention that her hair was a little more fluffier after taking a shower and didn't have to tease her hair from the roots, also she said some silkiness could be detected whereas before her hair might be a bit frizzy if no products other than shampoo were used. We agreed to come back to the issue in a week, since this product's info says to use it for a week, also pairing it with shampoo and balsam that promote volume.