Blogiarkisto

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Nessa x2


Voisinpa kertoa tehneeni jotain kivaa, jännää, mahtavaa. Mutta en voi. Päivät on ollut harmaan sekavuutta toisiinsa punoutuen, odotellen että jotain tapahtuisi. Kääntämistä, kirjastossa jumittamista melkein hakaten päätä pöytään, englannin kanssa tuskailua (ketä kiinnostaa haikut?? ei mua, ÄH), sään vaihtelevuuden ja kylmyyden ihmettelyä. Vatsa on rauhoittuneempi, johtuneeko nyt pitkittyneestä tauosta lääkkeen kanssa vai muuten vain, en tiedä. Naama kukkii kuin teinillä, siis ihan älyttömän nopea elinkaari ihohuokosilla, tällaista on oikeasti viimeksi ollut varmaan kymmenisen vuotta sitten, tää on ihan älytöntä! Voiko tääkin johtua lääkkeestä? Oon istunut ihonhoitorutineejani suorittaen suurentavan peilin ääressä, ja ihmetellyt ihohuokosiani joita näyttää vaivaavan ADHD. (mulla ei oikeasti juuri ole sitten teini-iän ollut näppyjä, vähän isommat ihohuokoset on aina nenässä ollut mutta nyt naama randomisti kukkii sieltä täältä!) Ja miettien taaksepäin, tuntuu että iho rupesi menemään tällaiseen kuntoon pian lääkkeen aloituksen jälkeen, en keksi mitään muuta. Hmm.




Lääkettä tosiaan saan vasta ensi viikolla, loppuviikosta. Menee siis yli viikon yliajalle. Asialle ei mahda oikein mitään, enkä tiedä tarkempia syitä, miksi lääkettä ei olla saatu tulemaan aikataulun mukaan Suomeen.

Keskittymisvaikeutta tuntuu olevan ilmassa, vaikka kääntämistä olenkin saanut tehtyä, mutta oon saanut ruoskia itseäni tekemään sitä. On ihan fletkumato olo, enkä tiedä miten saisin potkittua itseäni taas eteenpäin. Paluu hoitoihin tuntuu jotenkin laukaisseen mussa taas sellaisen stand by -tilan, on vaikea saada mitään aikaiseksi "kun ollaan vaan hoidoissa" vaikka pitäisi nyt edes vähän jotain puuhailla, ja on velvoitteitakin. Mutta on myös iskenyt tajuntaan, että täytän ensi kuussa, 17. päivä, 27 vuotta ja oon edelleen vain syöpäpotilas. Kaksikymppisestä lähtien, tässä on mun "ura". En tiedä itkeä vai nauraako, vai kumpaakin samaan aikaan.

Olen ollut nyt kaksin pikku-Nessan kanssa kotona, neidillä on juoksu, joten huushollin herra, Leo, on hoidossa ettei vain käy hassusti. Me kaksi Nessaa, meistä tulee tosi rauhallisia kun ollaan kaksin, välillä tuntuu ettei talossa olisi yhtäkään koiraa kun toinen katoaa jonnekin sängyn alle vetäisemään 3 tunnin päikkärit, hyvä kun saa keittiöön kutsuttua päivälliselle. Yöksi neiti kyllä pönkeää viereen nukkumaan, hyvä ettei ihan naamaan kiinni, ja aamulla pureskelee luuta jossain lähistöllä melkein kuin tarkoituksellisesti todella äänekkäästi, kuin sanoen: "Hei mami, kello on melkein kymmenen, kyllä ny vois jo nousta!", ja mä nousen ja valitettavasti joka aamu saan tuta alaselkäsäryn, jonka luulen johtuvan mun skolioosista. Pitäisi yrittää liikkua vieläkin enemmän, ilmeisesti.. ottaa ihan päähän aamuisin kun joka aamu alaselkä on mäsänä. En tosin syö Panadolia vahvempaa, ellen yöksi joudu illan tuntojen perusteella ottamaan relaksanttia, enkä kyllä Tramalia haluakaan, ellei ole aivan pakko (ja Panacodia en tälle mun herkistyneelle mahalle en edes yritä, varmaan sanois KAPUT samantien).




Kyljen haavan voin sanoa nyt viimeistään, virallisesti olevan ummessa. Ollut jo hidas pitkään mutta nyt aivan takuuvarmasti ummessa. Onneksi edes se on nyt poissa alta! Huushollista löytyy vaikka minkämoista haavatarviketta, joita en enää tarvitse mutta menneisyyden ottaen huomioon, en tietenkään mitään pistä pois, vaan varastoin, ei sitä koskaan tiedä jos vaikka tarvitseekin, tämän tai jonkin muun syyn vuoksi. Eikä hyviä, käyttämättömiä haavatarvikkeita kannatakaan pois laittaa, säilyyhän ne. Tarvii vain saada itsestä irti järjestää ne johonkin hyvään paikkaan säilöön.

Joten, tällaista. Me pikku-Nessan kanssa jatkamme Ultra Miami 2015 esitysten katselua Youtubesta, kesän festareista (Weekend!!) haaveillen. Ja ylipäätänsä kesästä.





// ENGLISH SUMMARY

Wish I could tell that I'd been doing something interesting, cool, funny. but nooo, the days are greyish and blended to each other, just the same trying to wrangle with English studies, translate, being cooped up in the library nearly bashing my head to the table for feeling so distracted and frustrated. (and who cares about haiku's anyway?? I don't) So it's just been looking at this weird/shitty weather here in Finland, and watching my face light up like a teenager's on a hormone surge, like my pimples have ADD :D Haven't had this kinda skin dilemmas since maybe like ten years ago! So weird, wondering if this is also a part of the new med, since the start of this kinda lines up with starting the med. Tummy appreciates the pause too, I guess.

And yeah, finally got the call about Nivolumab, and the IV sesh is probably late of next week. So over a week overdue. Don't know in more detail why the drug hasn't arrived to Finland on schedule.

I've been so distracted lately, been traslating stuff but really have to whip myself to get it done. Getting back on the treatment train has somehow triggered a sort of stand by mode in me, I feel flegmatic, can't get stuff done though I should. And kinda freaking out that next month, at the 17th, I'm turning 27. Been at this "cancer career" of mine since I was 20yo. That's kinda.. eff'd up.

But, home with Little Red aka Little Nessa, just us girls since it's Red's ladytime. It's soooo quiet, we're like 2 hermits, she disappears somewhere under my bed for a 3 hour long nap and barely shows up at meal time. But at night she sleeps in my bed, somewhere close by, almost on my face if I'd let her and in the morning oh so subtly chews a bone near by, as if saying "mama, it's almost 10am, isn't it time to get up already?", and I do get up, and my lower back aches every morning... probably due to my scoliosios, kinda puts you on a bad mood already. I don't prefer stronger than Panadol (paracetamol) tho if I can just avoid it, maybe a relaxant for the night depending how my back feels when I finally get to sleep. I'll avoid Tramal and especially Panacod the best I can, my again sensitive tummy probably couldn't take the latter without giving out totally!

The wound is officially, totally closed, no visible hole anymore so at least that's done and over. My apartment is like flooded with bandaging stuff now, I'll have to store 'em efficiently somewhere, good stuff and you never know when you might need 'em again...

But, Little Red and I will continue on Ultra Miami 2015 marathon, and dreaming about the summer and the up coming Weekend Festival here in Finland!