Loppu on tullut, odotukselle, miettimiselle, tuskailulle, epäilylle.
Vihdoin sain kuulla Turun kannanoton mun puhalluskokeisiin, useampi viikkohan tässä on mennyt ja odottelu on ollut aika kamalaa. Mutta, se tulos sieltä tuli jonka jo itsekin omalla arvioimisella päättelin: yhdellä keuhkolla ei mennä allogeenisen kantasolusiirtoon.
Kopiot arvioista sisältää vaikka mitä arvoja, jotka ei varsinaisesti sano mulle mitään, mutta sen itse tekstistä tottakai ymmärtää että näillä keuhkofuktio arvoilla ei pidetä kantasolusiirtoa suositeltavana, ja puhetta on myös relapsin suuresta riskistä jonka vuoksi ei myöskään tätä toimenpidettä suositella.
Asia on siis kuopattu, vaikka tottakai toivon että nämä tiedot olisi saanut nopeammin jotta näitä asioita ei olisi tarvinnut pyöritellä päässään odotellessa. Sairaalamaailma väkisinkin pitää sisällään odottelua jos minkä asian vuoksi, sitä on tullut koettua jo vuosia, mutta ei se vaan ainakaan näin ison asian kohdalla ole siltikään muuttunut helpommaksi prosessiksi.
Valitettavasti on myönnettävä että tämä näinkin pitkään kestänyt jupakka keskeytti, tai pilasi, mun meneillään olevan todella hyvän vaiheen, ja tunnen itseni jokseenkin vähemmän optimistisemmaksi tulevaisuutta ajatellen. Tämä voi tietysti olla vaan vaihe, johon vaikuttaa moni muukin asia, mutta just nyt on vaan sellainen "meh" olo - loistavaa että tää asia on käsitelty pois alta, mutta silti on vähän sellainen "jaa, mitäs sitten?" fiilis. En osaa tarkalleen selittää mitä tämä on tai miksi, on vain sellainen.. hassu olo. Ehkä se on tää tuleva talvi, en tykkää syksystä enkä talvesta, voisin karhun lailla mennä talviunille.
Nivolumab-hoito siis kuitenkin jatkuu, ja ainakin tällä hetkellä sen kanssa menee edelleen hyvin; tauti on kurissa.
