Teen sen, mitä ei pitäisi yöllä tehdä kun jälleen kerran herää orjallisesti melkein kellonlyömällä mitä kummallisempaan aikaan; avaan uuden jäsenen tekniikkahärvellys perheessäni eli tuliterän Samsungin tabletin. Olen päättänyt yrittää vähän jäsennellä ajatuksiani koskien tätä unettomuutta, heräilyä, nukahtamisen vaikeutta.
Illalla menen todella väsyneenä nukkumaan - pohdin jopa että yrittääkö mulle uudestaan tulla joku pöpö, kun vasta maanantaina päätin 7 vuorokauden antibioottikuurin, joka aloitettiin mun erittäin kehnojen iltaolojen vuoksi. Lääkäri vahvisti vielä torstaina että virtsanäytteestä oli kuin olikin löytynyt bakteereja. Mitään selkeää flunssaa ei todellakaan ole, illalla olen vain lähes kuolemanväsynyt, kylmissäni ja henkinen sietokyky tuntuu olevan ihan raastavan punaisen herkkä. Ei tietysti ole mitenkään epätyypillistä että syöpäpotilas kroonisesti alhaisemman vastustuskyvyn vuoksi tuntee monimuotoisen skaalan kaikenlaisia oloja, lyhyenkin ajan sisään.
Päivisin olen ollut ihan hirmuenerginen, ja päässäni olen kartoittanut 2 pääsyytä tälle: tramalin piristävä vaikutus sekä uusi potku elämässäni jonka olen täysin itse saanut aikaiseksi, eli tämä blogi ja sen uusi, mahtava kehityssuuntaus. Tunnen suurta iloa ja ylpeyttä kätteni jäljistä, ja ylipäätänsä siitä tunteesta että teen jotain merkityksellistä - itselleni mutta toivottavasti myös muillekin. Toivon että tulevaisuus tuo tullessaan vaikka mitä uutta kivaa ja haasteellista, johon tarttua.
Mutta se nukkumisen vaikeus. Ainakin meidän koko perhe on haasteellinen mitä tulee nukkumiseen, kaikilla on vähintään silloin tällöin unettomia öitä tai ihan kunnon unettomuuskausia. Mä olen tietysti vaikein mutta suuren suuri taakka mun harteilla onkin jo maannut vuosia. Ja rupesin osoittamaan stressiin liittyvää huonosti nukkumista jo ennen sairastumistakin. Tälläinen mä vain olen, tarvitsen erittäin rauhallisen, hiljaisen, pimeän ympäristön silmän ummistamista varten. Mutta ympäristöseikat nyt ovat vielä helposti luotavissa, mutta miten estää se oravanpyörällä juoksenteleva mieli nukkuma-aikaan? Aina en edes mielestäni mieti mitään mutta silti osoitan kummallista unikäyttäytymistä. Ja viime aikoina mun kroppa on systemaattisesti herättänyt mut aina tiettyyn aikaan yöllä, ihankuin olisi jo aamu! Oikeasti olen saattanut nukkua vain 2 tuntia. Kyllä tuskastuttaa.
Vireillä on edelleen terapian puolelta Ketipinorin kokeilu, tapaan ensi viikolla psykiatrisen puolen lääkärin, joka haluaa vielä henkilökohtaisesti tavata mut ja käydä läpi mun lääkelistan. Arvostan tällaista perusteellista lääkärityötä, ettei mennä liian hepposesti tai vajavaisilla tiedoilla määräämään uusia reseptejä. Nyt edelleen yritän pärjäillä Temestalla, eli joten kuten nukun yöni mutta heräämisiä riittää yleensä ainakin 3 per yö.
Onhan mulla mielessä asioita, asioita joita kaipaan elämääni, tunnen missaavani, jotka sitten kaihertavat varmasti myös alitajuisesti. En voi saada lapsia, tuskin adoptoida, ei ole sitä kumppaniakaan, voinko tehdä tästä bloggaamisesta tulevaisuudessa mun duunin, josta voisi saada jotain elantoakin? Olisi hienoa voida pääasiallisesti työskennellä kotoa käsin, sillä se tarkoittaisi sitä että jaksaisin paremmin, voin levätä kun tarve vaatii, ja taas tarttua toimeen kun tuntuu hyvältä eikä se ole niin vuorokaudenaika sidonnaista. Mä en vaan ilmeisesti osaa rauhoittaa mun vilistäviä ajatuksia yöaikaan, kuten "tavis nukkujat" - kaikki suunnittelu niin hyvässä kuin pahassa seuraa mua unimaailmaan.
Ajatuksia kerrakseen, ja lisääkin tästä sanaisesta arkusta löytyisi mutta ehkäpä päätän tämän yöllisen kirjoitusmaratonin näissä merkeissä, ja menen yrittämään sitä olennaista, eli nukkumista. Hyviä unia siis!