Kipeänähän mä olen ollut - se on jotain enemmän kuin vain laiskotus tai masis, vaikka nekin varmasti kuuluu samaan pakettiin. Olen siis viettänyt aikaa niiden lapsellisten sarjojen (vt. edellisen postauksen kommentit) parissa, joita seurailen, itkenyt, voinut huonosti, käynyt kerran oksentamassa, yrittänyt väkisin syödä edes vähän jotta saisin viruslääkkeet alas, torkahdellut, mennyt ajoissa nukkumaan. Ja tänä aamuna herännyt jo paljon paremmalla ololla. Eilen oli todellakin kamala päivä, äitini haki koirat hoitoon siinä 4 maissa iltapäivällä, koska mua vaivasi myös jumputtava pääsärky, jonka kanssa olisi ollut hirveätä raahautua tavalliselle iltapäivälenkille.
Vyöruusun merkit ovat selvästi ruvenneet häviämään, eikä pakara-alue ole enää juurikaan kipeä - kai siis se virus vielä yrittää pistää parastaan ja pidellä kiinni valtaamastaan kropasta, tehden mun olon muuten kurjaksi. Nyt aamulla herätessä oli kyllä aivan hyvä, aika normaalikin olo - mitä kaikkea hyvät yöunet eivät parannakaan. Tottakai jos tämä touhu tästä vielä äityisi, niin sitten soittelisin asiasta sairaalaan. Ja verikokeet + vastaanotto on myös loppuviikolle sovittuna.
Lepoa, lepoa. lepoa - hei, mua ei tarvitse toistamiseen käskeä. Ja toisena missiona yrittää taas syödä enemmän, muistaa ainakin juoda paljon. Kyllä mä tän tästä päihitän, vaikka eilen omassa päässä maailmanloppu taas näkyi horisontissa.