"Tulen sun kanssa sisälle", isä sanoi. Odotin hiki otsalla että auto pysähtyisi kokonaan, jotta voisin avata oven ja syöksähtää sisään Radiuksen ovista. "Joo, mut mun täytyy NYT mennä vessaan", tokaisin kiireesti kun poistuin ripeästi autosta.
Niinpä pitkästä aikaa harjoittelin norjaa Radiuksen aulan vessassa. Nopeasti ohi ja helpotti oloa samantien, mutta edes etäisesti nätiksi mua ei voinut kuvailla kun raahustin, isä seuranani, sädehoitopolin automaattiovista sisään, ja istuin odottamaan vuoroani. Hoitajillekin kerroin, jotta nämä tietäisivät jos olo iskee uudestaan, ja nämä vannottivat että heilutan kameralle (potilasta seurataan kamerasta sädehoidon ajan, juurikin jos tulee tilanteita että sädetys pitää hätäpysäyttää jne) kädelläni jos tulee taas paha olo enkä pysty makaamaan paikoillani. Onneksi paha olo ei palannut, ja hoitoaikakin meni ripeästi vasemman käden jäytävästä kivusta huolimatta.
Sovittiin isän kanssa, että soitan tälle kahdeksan maissa, mikä olo, enhän oksenna enää. Tällä, kuten mullakin, käväisi mielessä se kamala mahdollisuus että saan taas yhden "oksennusepisodeistani", vaikka viimeisimmästä on jo aikaa puolitoista vuotta. Ne, jotka eivät tiedä mitä tämä meinaa, niin lyhyesti se tarkoittaa noin 6 tunnin oksennus- ja ripulointimaratonia lähes nonstop niin, että lopulta päädyn aina ensiapuun saamaan kipupiikkejä mahan kramppaamiseen ja muuten nesteytykseen, koska en saa juotua mitään ilman että oksennan sen heti ulos. Harrastin tätä noin 5-6 kertaa 2011 syksystä 2013 kevääseen. Onneksi ei tällä kertaa kuitenkin taida olla tämän vanhan keissin uusintaa. Syy voi olla vaikka mikä, mun kipulääkkeet, mun IBS, sädehoito, ruuassa jotain.. tai muuten vaan paska päivä koska onhan mun kroppa pysyvästi ihan krempassa, who knows.
Sängylle pötkölle, Orphan Black pyörimään ja hiljainen toive aivojen perukoilla, että tän päivän "jännittävyydet" olisi jo takanapäin.
Niinpä pitkästä aikaa harjoittelin norjaa Radiuksen aulan vessassa. Nopeasti ohi ja helpotti oloa samantien, mutta edes etäisesti nätiksi mua ei voinut kuvailla kun raahustin, isä seuranani, sädehoitopolin automaattiovista sisään, ja istuin odottamaan vuoroani. Hoitajillekin kerroin, jotta nämä tietäisivät jos olo iskee uudestaan, ja nämä vannottivat että heilutan kameralle (potilasta seurataan kamerasta sädehoidon ajan, juurikin jos tulee tilanteita että sädetys pitää hätäpysäyttää jne) kädelläni jos tulee taas paha olo enkä pysty makaamaan paikoillani. Onneksi paha olo ei palannut, ja hoitoaikakin meni ripeästi vasemman käden jäytävästä kivusta huolimatta.
Sovittiin isän kanssa, että soitan tälle kahdeksan maissa, mikä olo, enhän oksenna enää. Tällä, kuten mullakin, käväisi mielessä se kamala mahdollisuus että saan taas yhden "oksennusepisodeistani", vaikka viimeisimmästä on jo aikaa puolitoista vuotta. Ne, jotka eivät tiedä mitä tämä meinaa, niin lyhyesti se tarkoittaa noin 6 tunnin oksennus- ja ripulointimaratonia lähes nonstop niin, että lopulta päädyn aina ensiapuun saamaan kipupiikkejä mahan kramppaamiseen ja muuten nesteytykseen, koska en saa juotua mitään ilman että oksennan sen heti ulos. Harrastin tätä noin 5-6 kertaa 2011 syksystä 2013 kevääseen. Onneksi ei tällä kertaa kuitenkin taida olla tämän vanhan keissin uusintaa. Syy voi olla vaikka mikä, mun kipulääkkeet, mun IBS, sädehoito, ruuassa jotain.. tai muuten vaan paska päivä koska onhan mun kroppa pysyvästi ihan krempassa, who knows.
Sängylle pötkölle, Orphan Black pyörimään ja hiljainen toive aivojen perukoilla, että tän päivän "jännittävyydet" olisi jo takanapäin.