Kun nyt näin olen taas alkuun päässyt tämän aktiivisemman kirjoittamisen kanssa, taas pitkästä aikaa, niin jatkanpa taas uudella pohdittavalla asialla, nimittäin perheellä ja ystävillä.
Mulla on perhe, joka käsittää äidin ja isän, sekä mua 3 vuotta nuoremman pikkusiskon. Vanhempien kanssa olen aina ollut jotakuinkin läheinen, vielä enemmän toki mun sairastumisen jälkeen koska he tottakai murehtivat mun puolesta, huolehtivat tarvittaessa, tukevat rahallisestikin ja muutenkin ovat mukana lähes joka päiväisessä elämässä ainakin puhelimitse. Sisarusuhteeni on varmaan noudattanut sitä aika perinteistä kaavaa; nuorempana riidellään pikkusiskon kanssa kuin pahaiset kakarat, mutta kummankin vanhetessa, on meistä tullut kuin ystävät, satumme vain olemaan ystäviä jotka ovat myös sukua keskenään. Kerron aikalailla kaikesta siskolleni, mä tosin olen meistä aina ollut se enemmän avautuvampi osapuoli, mutta kaikennäköisestä me keskustellaan, annetaan neuvoa tai mielipidettä tarvittaessa, nähdään kun pystytään ja meidän ollessa yhdessä, juteltavaa aina riittää.
Jotenkin tämä on kaikki ehkä suoraansanottuna itsestäänselvyys, tällaista on kun on perhe, mutta eihän se ihan näin mene. Kaikilla ei välttämättä ole vanhempia, tai toista vanhempaa, tai sisaruksia, ja jos onkin niin eivät kaikki silti ole läheisiä. Mulla kun ei ole kokemusta tästä, en osaa täysin kuvitella millaista se on, olen vain kiitollinen että mulla nämä henkilöt elämässäni on, ja toivon että muillakin olisi, sehän on vankka tukiverkko elämän myrskyissä mutta myös iloissa. Onneksi käsite perhe voi myös käsittää henkilöitä, jotka olet itse valinnut eivätkä ole sinulle sukua millään tapaa. "Perhettänsä ei voi valita" siis mielestäni ei täysin pidä paikkaansa, et vain voi valita kelle olet sukua.
Mulla on perhe, joka käsittää äidin ja isän, sekä mua 3 vuotta nuoremman pikkusiskon. Vanhempien kanssa olen aina ollut jotakuinkin läheinen, vielä enemmän toki mun sairastumisen jälkeen koska he tottakai murehtivat mun puolesta, huolehtivat tarvittaessa, tukevat rahallisestikin ja muutenkin ovat mukana lähes joka päiväisessä elämässä ainakin puhelimitse. Sisarusuhteeni on varmaan noudattanut sitä aika perinteistä kaavaa; nuorempana riidellään pikkusiskon kanssa kuin pahaiset kakarat, mutta kummankin vanhetessa, on meistä tullut kuin ystävät, satumme vain olemaan ystäviä jotka ovat myös sukua keskenään. Kerron aikalailla kaikesta siskolleni, mä tosin olen meistä aina ollut se enemmän avautuvampi osapuoli, mutta kaikennäköisestä me keskustellaan, annetaan neuvoa tai mielipidettä tarvittaessa, nähdään kun pystytään ja meidän ollessa yhdessä, juteltavaa aina riittää.
Jotenkin tämä on kaikki ehkä suoraansanottuna itsestäänselvyys, tällaista on kun on perhe, mutta eihän se ihan näin mene. Kaikilla ei välttämättä ole vanhempia, tai toista vanhempaa, tai sisaruksia, ja jos onkin niin eivät kaikki silti ole läheisiä. Mulla kun ei ole kokemusta tästä, en osaa täysin kuvitella millaista se on, olen vain kiitollinen että mulla nämä henkilöt elämässäni on, ja toivon että muillakin olisi, sehän on vankka tukiverkko elämän myrskyissä mutta myös iloissa. Onneksi käsite perhe voi myös käsittää henkilöitä, jotka olet itse valinnut eivätkä ole sinulle sukua millään tapaa. "Perhettänsä ei voi valita" siis mielestäni ei täysin pidä paikkaansa, et vain voi valita kelle olet sukua.
Tärkeitä ihmisiä löytyy perheenkin ulkopuolelta tottakai, mulla on aina ollut ainakin yksi erittäin hyvä ystävä, tänä päivänä niitä on siunaantunut muutama enemmänkin, fiksuja empaattisia ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa niin ilot kuin surut. Sosiaalinen verkostoni ei ole ihan niin kattava kuin useimmilla, luulisin, koska en käy töissä tai koulussa. Mutta ei se haittaa, kun muutaman helmen on tavannut ja nämä ovat mun elämässä. Laatu ennen määrää, ennenkaikkea. Aikuisiällä on vaikeampaa ystävystyä, ainakin itse allekirjoitan tämän, mutta siitä huolimatta on elämääni viimeisen ihan muutaman vuoden sisällä tullut pari uutta ystävää mukaan, joita en vaihtaisi mihinkään ja olen kiitollinen että heidätkin olen tavannut ja sama aaltopituus on löytynyt. Kaikkien kanssa ei välttämättä tule oltua yhteydessä joka päivä tai edes joka viikko, mutta yhteys ei silti katkea, tämä kourallinen ystäviä ei katoa minnekään. Voisin tältä istumalta nimetä ne kaikki, jotka olisivat morsiusneitojani jos ikinä menisin naimisiin.
Tällä postauksella ei nyt kai varsinaisesti ole mitään suurta punaista lankaa, kuin että arvostakaa läheisiänne, ovat he sitten sukua tai ei, suhde lähimmäisiin kuitenkin tarvitsee huomiota ja hoitoa, kuten kukka vettä. Ja välillä on ihan hyvä pysähtyä kertomaan, että hei, sinä olet tärkeä ja rakas, tiedäthän sen!