Oon viime aikoina funtsinut elämää. Kaikenlaista enemmän tai vähemmän "diippiä shittiä", jos näin voi sanoa. Lukenut jopa artikkeleita kuinka fiksut (/fiksummat) ihmiset voivat olla helpommin tyytymättömiä elämäänsä. En toki väitä että olisin erityisen fiksu, mutta ainakin olen pohdiskelija, ja pohdiskeluissani päädyn usein miettimään yleensäkin elämän tarkoitusta, meillä kaikilla mutta ennenkaikkea mitä se mulle merkitsee. Mietin myös, että olisinko itsevarmempi, olisiko elämäni pulmat selkeämmin päihitettävissä pääni sisällä sekä todellisuudessa, olisinko jopa joku aivan toinen kuin mitä tänä päivänä olen.
Olen lukenut useampaan otteeseen Health's Kitchenin Pauliinan kirjoituksia ekstro- ja introverteistä. Pähkinän kuoressa ekstro on menevä, sosiaalinen, viihtyy porukassa, ja intro on tämän vastakohtoa, joka viihtyy itsekseen, saattaa kokea hermostusta tai jopa ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa. Olen aina viihtynyt hyvin itsekseni mutta ollut kuitenkin enemmän ekstrovertti, koska olen nuoruuteni ollut osa aina jotain isoa porukkaa, ja tykännyt siitä, ollut sosiaalinen ja suht menevä. Mutta koen että mussa on ollut kumpaakin, ja näin vuosien varrella kaikki mitä mun elämässä on tapahtunut, on johtanut siihen että se introvertti mussa on alkanut ottaa dominoivamman sijan. En olekaan se porukan innokkain höpöttelijä, läpän heittäjä, tunnen vähintään hermoilua sosiaalisissa tilanteissa, usein jopa sitä ahdistusta. Usein ei tekisi mieli lähteä johonkin sovittuun sosiaaliseen eventtiin kun on tiedossa että siellä on paljon ihmisiä; ja erityisesti jos nämä eivät ole "mun ihmisiä", niitä joiden kanssa olen nämä kaikki vuodet pysynyt ystäväni ja joiden kanssa tunnen kuitenkin tunnen voivani olla minä (en tosin aina heidänkään kanssa, mutta se on kuitenkin vähemmän ahdistavaa). Jännitän myös kaikenlaisia esityksiä, esitelmiä, itseni esillutuomista ihan kamalasti, vaikka olenkin tähän mennessä onnistunut jokseenkin suksee meiningillä ottamaan sitten härkää sarvista. Näistä esimerkkinä on vaikkapa esitelmän pito itsestäni ja sairaudestani; millaista on nuorenaikuisen elämä kroonisen syövän kanssa (Suomen Syöpäpotilaat ry:n pyytämä esitelmä minulta v. 2014), olla mukana Sylvan jutuissa joissa väkisinkin tarvitsee olla kiinnostunut asioista mutta myös tuoda itseään esille siinä mielessä, että pitää kohdata muita ihmisiä, aktiivisesti seurata, kysellä, toimia, olla osana tiimiä joista usein et tunne ihmisiä mutta homma on silti saatava pelittämään. Olen myös lupautunut puheenpitäjäksi tulevaan Suomen Syöpäsairaanhoitajat liiton kokoukseen, joka pidetään täällä Tampereella syksyn edistyessä. Aivan hirvittävää mutta samalla aivan sikamahtavaa. Introvertti ja ekstrovertin rippeet mussa ottavat yhteen, tunnen monikirjavan tunteiden skaalan näiden kaikkien johdosta.
Mihin tämä ekstrovertin ja introvertin johdatuspuhe johtaa mun tapauksessa. Noh, siihen että.. koen ehkä jääneeni jälkeen siitä suurinpiirtein oman ikäluokkani erilaisista elämänvaiheista, jotka valmistavat tulevaan, valmistavat siihen aikuisen elämään. Ilmaisen tämän toisin sanoen näin: en koe olevani 28-vuotiaiden joukossa, vaan tunnen jääneeni sinne jonnekin vähän päälle parikymppisen elämänvaiheeseen, jossa olla vielä yleensä aika pihalla mitä elämältään haluaa, sekoillaan, etsitään itseämme, ollaan epävarmoja ja tätä rataa. En koe olevani aikuinen, mitä 28 ikävuotta mulle suurinpiirtein edustaa. Tottakai on otetava huomioon ettei tietty ikä ole niin kiinteä että "siinä ja siinä iässä pitää olla sitä ja tätä selvillä tai tehtynä" jne, mutta ymmärrätte ehkä suurinpiirtein mitä tarkoitan. Parikymppinen vs. 28v on kuitenkin ikäeroltaan jo sen verran isomman lukuinen, että niiden erotus ja mitä mun päässäni tämä vastaa, eivät oikein kohtaa.
Olen hirveän epävarma tulevaisuuteni osalta, ihan puhtaasti myös sairauteni vuoksi enkä vain oman epävarmuuden vuoksi: en voi ainakin kovin suurilla varmuuksilla tietää, mitä voin tehdä, mitä jaksan tehdä. Jep, kaikki sanovat mulle että turha nyt on murehtia, mutta mulla on vain vuosi koulua jäljellä ja sekin aikalailla hirvittää mua, että entäpä jos mulla ei sen jälkeen ole mitään mihin jatkaa, ja jään taas kotiin viettämään tuskaisen hitaasti matelevaa elämää työkyvyttömyysläkkeellä. Toisaalta, kyllä, tiedostan että olen myös yritteliäs ja yritän keksiä kaikkea, mutta.. no, sanotaan että tällä sairausstatuksella sitä kaipaisi oman henkisen rauhan vuoksi vamemman fiiliksen kaikesta, jottei tarvitsisi murehtia niin paljon. Koska mä murehdin, enkä osaa lopettaa, murehtija olen ollut aina vaikka välillä se puoli mussa vähemmän nostaakin päätään, ja toisinaan sitten paljon useammin. Ehkä mä vaan haluaisin tietää, ettei elämä aina ole niin epävarmaa, Mutta, en vieläkään omista kristallipalloa, valitettavasti.
Olen levottomat käteni ohjannut aivan uuden harrastuksen pariin, meinaan virkkaamisen. Kyllä, luitte oikein. Virkkaamisen. Heh, kyllä vain. En ole koskaan ollut käsityöihminen, joten tää on multa aika yllättävä piirre. En ole hyvä, mutta jaksan näperrellä. Olenkin tehnyt erilaisia.. no, koreiksi niitä kai voi sanoa. Ja näpräsin vara-akulleni oman pienen pussukan, jossa se on turvassa kolhuilta ja latausjohto ei mene solmuun tai vioitu. Ties mitä tässä tulee vielä luotua, lankoja on tullut haalittua jo jokunen kerä. Novitan Eco Tube -lanka on aivan mahtavaa kangaskorien tekemiseen, paksu, siistiä, nättiä. On muuten edullisinta mun löytöjen mukaan Tokmanneilla, ja nyt vielä osa väreistä alessa, mutta hintaa kuitenkin vajaat 18e tai enemmän, Sokoksilla ja muissa kaupoissa on sen 20e kpl.
Olen hirveän epävarma tulevaisuuteni osalta, ihan puhtaasti myös sairauteni vuoksi enkä vain oman epävarmuuden vuoksi: en voi ainakin kovin suurilla varmuuksilla tietää, mitä voin tehdä, mitä jaksan tehdä. Jep, kaikki sanovat mulle että turha nyt on murehtia, mutta mulla on vain vuosi koulua jäljellä ja sekin aikalailla hirvittää mua, että entäpä jos mulla ei sen jälkeen ole mitään mihin jatkaa, ja jään taas kotiin viettämään tuskaisen hitaasti matelevaa elämää työkyvyttömyysläkkeellä. Toisaalta, kyllä, tiedostan että olen myös yritteliäs ja yritän keksiä kaikkea, mutta.. no, sanotaan että tällä sairausstatuksella sitä kaipaisi oman henkisen rauhan vuoksi vamemman fiiliksen kaikesta, jottei tarvitsisi murehtia niin paljon. Koska mä murehdin, enkä osaa lopettaa, murehtija olen ollut aina vaikka välillä se puoli mussa vähemmän nostaakin päätään, ja toisinaan sitten paljon useammin. Ehkä mä vaan haluaisin tietää, ettei elämä aina ole niin epävarmaa, Mutta, en vieläkään omista kristallipalloa, valitettavasti.
Olen levottomat käteni ohjannut aivan uuden harrastuksen pariin, meinaan virkkaamisen. Kyllä, luitte oikein. Virkkaamisen. Heh, kyllä vain. En ole koskaan ollut käsityöihminen, joten tää on multa aika yllättävä piirre. En ole hyvä, mutta jaksan näperrellä. Olenkin tehnyt erilaisia.. no, koreiksi niitä kai voi sanoa. Ja näpräsin vara-akulleni oman pienen pussukan, jossa se on turvassa kolhuilta ja latausjohto ei mene solmuun tai vioitu. Ties mitä tässä tulee vielä luotua, lankoja on tullut haalittua jo jokunen kerä. Novitan Eco Tube -lanka on aivan mahtavaa kangaskorien tekemiseen, paksu, siistiä, nättiä. On muuten edullisinta mun löytöjen mukaan Tokmanneilla, ja nyt vielä osa väreistä alessa, mutta hintaa kuitenkin vajaat 18e tai enemmän, Sokoksilla ja muissa kaupoissa on sen 20e kpl.
Uuden harrastukseni lomassa ei kuitenkaan aina edes työntäyteiset kädet estä mieltä miettimästä asioita, näitä elämän(i) kysymyksiä, ja kuinka olisi kiva saada vastauksia tai edes vähän selkeämmin fiiiksen joistakin asioista, jotta voisin sitten tyynnytellä mieleni rauhoittumaan pohdiskelun suhteen. Vaikka sairauteni on ainakin toistaiseksi vakaa, ei se tarkoita että mun elämä olisi ja pysyisi vakaana. Valitettavasti. En valita, huonomminkin voisi mennä, mutta.. ehkä haluaisin vain tietää tulevaisuuden sisältävän jotain niistä asioista mitä kaipaan, normaaliutta jottei tarvitsisi tämän(kin) asian suhteen tuntea toisinaan sitä ulkopuolisuutta. Aikuistumisen prosessi on tuonut paljon sivustaseuraajan fiiliksiä. Hmm. Päätän tähän tämän illan pohdiskeluni ja raahaan persukseni sänkyyn, toivon mukaan nukkuen läpi yöni murehtimatta sen enempää tähän syssyyn. Öitä.