Wait N' See

Juoksen ympäri sairaalaa, pitää ehtiä labraan ja sydänfilmiin ennen ihotautilääkäriä, sitten äkkiä keuhkoröntgeniin, nyt pitää odottaa sillä valohoidon sairaanhoitaja on syömässä, pitäiskö munkin vähän syödä? sitten heti puolen päivän jälkeen kiilaten takaisin alakertaan valohoitoyksikköön, hoitaja on paikalla, sovitaan aikoja ja pääsen taas kylpemään valossa. Sillä välin on tullut viimeinen tekstiviesti labrasta, jossa on tulehdusarvo, tiedän että nyt voin mennä odottamaan taas toiseen siipeen lääkärinvastaanottoa.

Istun kerran aikaisemmin tapaamani mieslääkärin edessä. Tämä on mukava, ei kuten se yksi edelliskesältä, jonka kanssa oli todella hankala jutella oikeastaan mistään. Kerrataan oireita, lääkäri kuuliaisesti kirjoittaa kaikenlaista ylös. Sitten katsellaan yhdessä mustaa valkoisella - keuhkokuvat. "Nämä nyt lähinnä kertovat ettei siellä ainakaan ole mitään kissaa isompaa", tämä naurahtaa, huomaan tekeväni samoin, onhan se huvittavaa. Lääkäri avaa loputtomasta epikriisien virrasta viimeisimpiä, ja sitä kautta katsoo pari kuukautta takaperin ottettuja PET-CT -kuvia, jotka ovat tarkemmat, kelailee niitä, vertailee, miettii. Näyttävät kuulemma kaiken kaikkiaan aika muuttumattomilta, mutta huomaa että jossain virkkeessä ohimennen mainitaan, että oikeassa keuhkossa voisi olla vähän jotain tulehduksenomaista. Tästä ei ole mulle koskaan kerrottu mitään, mutta toisaalta en silloin kärsinyt mistään oireista. Huomaan repiväni ihottumaisten sormieni iholaattoja, ja muutaman kerran hoen päässäni eieieieiei-mantraa.

Perinpohjaisen keuhkon kuuntelun ja imusolmukkeiden sekä selän palpoimisen jälkeen toteamme lääkärin kanssa yhteisymmärryksessä, että onhan tässä nyt sitten otettava ne tarkemmat kuvat, varmuuden vuoksi, ettei tämä selittämätön oikean puolen kipu ole jotain muuta, siis Jotain Muuta, kuten syöpää. Lääkäri pyörittelee keuhkopussin tulehdus -sanaa useamman kerran, pitäen sitä aika todennäköisenä vaikka tietenkin vasta tarkemmat kuvat kertovat, mitä siellä oikeasti näkyy. Mieleni on hiljentynyt, seuraan lääkärin perässä hoitajan luokse, joka onnistuu pidemmän puhelun seurauksena hankkimaan CT-ajan jo torstaille, perjantaina on lääkärinvastaanotto.

Lähden vastaanotolta, lähetän muutaman whatsapp-viestin, puen päälle ja suunnistan asioille, muunmuassa apteekkiin, olenhan kantis. Mietin, ettei mulla ole aikaa mahdolliselle väärässä osoitteessa majailevalla uudelle asukille, mullahan on suunnitelmia, tekemistä pitkästä aikaa, ennenkaikkea haluan sinne Irlantiin! Kuuntelen musiikkia kuulematta juuri mitään, suoritan asioilla juoksun totuttuun tapaan, ostan koirille uusia luita, ne tykkää niistä, isä sanoo niitä piipuiksi.

Päätän olla ajattelematta mitään, kunnes on aivan pakko.