En ole suuri suomenkielisen musan ystävä, mutta tässä yksi helmi johon törmäsin viime viikolla, ja totaalisen ihastunut niin moneen biisiin mitä tältä poppoolta on tullut. Niin kaunis päälaulajan ääni, niin hyvät kitarasovitukset, vieläkin paremmat lyriikat. Rakkautta, rakkautta.
Lauantai-iltaa! Täällä voidaan oikein hyvin vaikken kovin ahkera blogissa olekaan ollut. Tosin Face/Insta-seuraajat tietää, että hengissä ainakin ollaan.. :D
Mutta oikeasti, mä voin todella hyvin. Kylki rauhoittuu, hermokipulääkitys lähes nollissa eikä tarvetta ole. Toki mulla on ollut vähän jäykän selän ja niskojen ongelmaa, joka tuo jännityspäänsärkyä kun en vieläkään ole päässyt sinne kuntosalille asti. Mutta nyt alkaa oikeat syyt että tekosyyt loppuun. Ja vielä suuremmalla syyllä, mahtavan sarjalöydön johdosta, Z Nation, vihdoin toteutan yhden haaveen, eli aloitan jonkin sortin itsepuolustuslajin. Kuin merkkinä, kuin kopautus päähän, törmäsin mahtavaan tarjoukseen ja tartuin siihen. Ja pian alkaa. Ja, no, oman kunnon mukaan käyn vaikka on hoidot, mutta jos samalla kaavalla menee eikä tule mitään autoimmuunijuttuja, eli vain pari päivää väsyttää ja iho kutisee, niin kyllä mä saan potkittua itseni treeneihin, oikeastaan vain hyvä että on jokin asia jolle on ns. tilivelvollinen, lähteä kotoa, mennä tekemään jotain. (ja Z Nation on siis zombie maailmanloppu -teemainen sarja, pilottijakso ei ollut ihan kummoinen mutta sen jälkeen jäin koukkuun, vaikken oikein zombeista yleensä välitä, ja ei, en ole vieläkään aloittanut The Walking Deadiä vaikka sitä on kehuttu ja vinkkailtu). Tässä sarjassa on niin monta hyvää zombie ja maailmanloppu vitsejä, vaikka draamaa onkin, oon nauranut välillä itseni ihan kipeäks, kai mulla on vähän vinksahtanut huumorintaju.
Käväisin myös torstaina päivävisiitillä taas Stadissa, hengaillen Lillan kanssa, täytyy todeta jälleen kerran että on aivan erimahtavaa että Matkahuolto että Onnibus tarjoaa tosi hyviä diilejä tre-hki -välillä. Ja mä käytin ainakin osan meno- että paluumatkasta hyödyllisesti eli lueskelin pääsykoekirjaa. Myönnän että aamulla torkahdin tämän johdosta noin puoleksi tunniksi bussissa, kun oli niin aikainen lähtökin, mutta... no, I'll keep on trying ;D
Uusimman Livboxin tuotteiden testaus on myös käynnissä, ja tarkoitus on tottakai postailla kun on tullut kunnolla testailtua - sen voin sanoa että Bangerhead -merkiltä tullut kuivashampoo on aivan mahtavaa, sopii mulle täydellisesti, ja kuivashampoon lähes suurkuluttajana hyvä löytö on mahtavaa. Sillä olen fiksannut suihkua vailla olevat hiukset kestämään vielä yhden päivän ja myös saanut kuohkeutta hiusten tyveen että pitoa kiharoille/laineille, ilman että päänahka kuivuu tai että lopputulos näyttäisi "jauhoiselta", ja tuoksukin on todella miellyttävä. Love it!
Joten. Ensi viikolla hoitorundi nro 2, maanantaina eka labraan ja tiistaina taas suoniin tuuppausta. Tällä kertaa päivä tuskin venyy yhtä pitkäksi kun ei tarvitse kysellä ja käydä läpi kaikenlaisia hoidon aloitusjuttuja. Tästä huolimatta, varaan paremmat eväät tällä kertaa messiin. Tosin, mä todennäköisesti saisin kyllä myös liikuskella tippatelineen kanssa kahvioonkin hakemaan lisäpurtavaa tai vähän jotain herkkua, kun eka kerta meni täysin moitteettomasti. Aurinko ei tällä hetkellä ole meitä juurikaan ilahduttanut ja on taas kylmä, mutta mulla on sisäisesti aurinkoinen ja lämmin fiilis - kaikkea mahtavaa edessä.
// ENGLISH
Alive and kickin'! Sorry haven't been so active at the blog lately, but, at least Facebook and Instagram followers know I'm breathing.. ;D
But, for real, I feel great. The wound is winding down, the nerve pain medication is almost down to zero. Sure I've got some neck-shoulder tension things that also sometimes result to a some tension headachy stuff, but that's mostly because of I still haven't gotten back to the gym - tho now I'm really running out of the real reasons and excuses too. So, that in mind, I'm finally executing one of my long time dreams which is starting some kinda self defence class, and like a very obvious sign, I found a great deal and seized the moment. All this also inspired a new series I'm hooked to, Z Nation. A zombie apocalypse themed Syfy Original series, though I'm not usually a fan of zombies and the pilot wasn't that great, but after that it kicked up a notch and BAM, I was hooked. So in my mind I'm kicking zombie butts in the future ;) And I've been laughing my ass off due to some of the apocalyptic or zombie themed jokes, tho it's drama, guess I got a bit of a twisty sense of humor!
On Thursday took a daytrip to Helsinki again, hung out with precious Lilla. Really gotta applaud for Matkahuolto and Onnibus for offering such good deals for TRE-HKI route. I also tried to be productive and read a bit of my exam book, but due to that and a very early morning I dozed of for about half an hour or so.. :D But I'll keep trying and reading!
A post or a few about the latest Livbox is coming, soon I hope (have to kick myself to be more efficient), but testing of the new products is going on as we speak. Gotta say, I love the dry shampoo by Bangerhead, works like a charm on my hair, gives one extra day to last without a shower, gives volume and gives hold to curls/waves, and the fragrance is very nice too. Totally my favorite product of this box!
So. Next week round two of treatment, Monday to the lab to check that everything is as it should. Should be a quicker visit this time since all the start-of-treatment hassle is already in check. Gotta prepare better snacks though, although I think I'd probably be okay visiting the cafeteria even as the IV is hooked. The sun ain't shining and the weather is quite chilly, but I feel sunny and warm inside - so much to look forward to.
Tänä aamuna sai nukkua pidempään ja vaikka oli menoa sairaalan puolelle (ihan valohoito), niin ai että kun tuntuu moni solmu auenneen, jättäneen mut rauhaan ja se normaaliminä pomppaa pintaan, joka on hyväntuulinen, energinen, innoissaan auringosta ja tulevasta kesästä, ei halua purra kenenkään päätä irti eikä menetä hermoja rakkaiden koiralapsien ollessa enemmän tai vähemmän pönttöjä. Yo, hello, it's me again!
Iho ei kutise, ei väsytä ja viikonloppukin, ei ainakaan tarvi herätä yhtään minnekään ennenkuin huvittaa! Olo on hyvä, normaali.
Piti tsekata Sokoksen 3+1 päivää, ja sieltähän löytyi mun luottomerkin eli Lumenen Arctic Aqua päivä- ja yönassurasvat oikein muikeassa alessa, 6,90e/50ml, norm. 9,90e. YAY! Pieni kaaos siellä oli päällä, en tykkää shoppailla tollaisessa kaaoksessa vaikka tasan tarkkaan tiesin mitä hain, mutta silti. Mutta, alen johdosta kestän!
Varsinaisestihan olin keskustassa näkemässä ystävää, oltiin Kulmakonditoriassa salaatilla ja kahvilla, ah ihanuutta, mä vaan niin rakastan tota paikkaa!
Ja olihan sitä käytävä äkkiä Koskarinkin kautta, koska siellä oli Kicksissä membereille 20% ostoksista, joten sieltä tarvi hankkia Isadoran oikein punainen huulipuna, jonka pitkällisen tutkimuksen tuloksena olin todennut juuri oikean sävyiseksi ja tarpeeksi mataksi, että pitkäkestoiseksi. En ollut väärässä! Sävy Summer Red 47.
// ENGLISH SUMMARY
I'm back, I'm me again! Slept long enough in the morning, finally and I just feel rejuvenated. Had to prance to the hospital tho, but had just UV-treatment. My skin ain't itching like crazy anymore, I'm energetic, back to me basicly, happy and not so fricking angry anymore :D
Swinged by the centrum, to first have a delish salad with one of my best friend's, loooove Kulmakonditoria so much. Then hit Sokos for 3+1 päivää, beauty happening, a small circus but got my fave skin day&night lotions, Lumene Arctic Aqua, on a very nice discount. YAY! Had to hit Koskikeskus too, since I knew there was 20% discount for members at Kicks, and my perfect superred lipstick from Isadora, after a long search and investigation, was the one I wanted, and damn, this is good. Even better live, of course, but lemme tell ya, I've never been so happy with a lipstick! Shade Summer Red 47.
Pahoittelen jähmeisyyttä blogissa - kuten olen muutamalle vastannut ainakin edellisen postauksen kommentti-osiossa, niin olen ollut aika väsynyt, paluu ihanalta lomalta tänne kylmään ja pimeään Suomeen ollut yllättävän rankkaa, ja sitten olen myös juossut eri asioilla TAYSissa.
Aamuisin en meinaa päästä ylös sängystä ollenkaan, siis parhaiten tilanteen kertoo sen, että mä en ole koskaan ollut torkuttaja enkä oikein siedäkään sellaisia ihmisiä jotka tekee niin jos vaikkapa kumppani nukkuu samassa sängyssä, eikä tämän tarvitsisi herätä yhtä aikaisin. No, mä olen ruvennut torkuttaan, ihan kunnolla jos on vain ollut mitään mahdollisuutta tehdä niin. Sitten on tullut kamala kiire lähteä milloin millekin asialle että ihan ahdistaa se kiire, koska mä en myöskään tykkää olla mistään myöhässä, oon aina vähän etuajassa - paitsi nyt. Osasyy on varmaankin mun uusi unilääke, joka nukuttaa mahtavasti, kokeilen nyt vain keventää sen annostusta josko se auttais aamustarttailuun yhtään. Olen myös päässyt täysin eroon Tramalista eli kipulääkityksen tarve on laskenut hurjasti - varmaan siis paine on helpottunut kyljessä kun sieltä nyt vuotaa tuota nestettä. Käytän edelleen kuitenkin hermokipu+kipukynnyksen nostolääkkeitä, ja tarvittaessa Panadolia. Tramal vaikuttaa muhun usein lievästi piristävästi joten mulla on kenties vähän "vieroitusoireita" siitäkin, mutta mitä vähemmän lääkkeitä sen parempi, joten mä kestän tän ja löydän muita tapoja saada energiat taas nousemaan. Tänään on paistanut aurinko, se on kyllä osittain kirvoittanut ainakin positiivista mieltä mussa!
Mutta, tämä ärsyttävä kyljen vuoto on osaltaan valloittanut oman siivunsa mun elämästä just nyt:
Kävin maanantaina ihan piipahtamassa tutun hoitajan luona, piti kysyä pikaisesti uutta haavalappua kun aamuinen, ja tottakai mun viimeinen, ei meinannut pysyä paikallansa (olin siis tullut TAYSiin valohoitoon), ja se päättyikin pitkään juttusessioon, jossa mä ihan itkeskelin vähän kaikkea. Meillä synkkaa mahtavasti tämän hoitajan kanssa, joten se juttu vaan virtasi mun suusta, kun tämä heti näki mun naamasta että nyt on enemmänkin sydämellä, kuin vain uusi haavalappu kylkeen. Olen aivan kypsänä tähän kylkeen, en jaksaisi huoltaa sitä vaikka tottakai niin teen, en jaksaisi murehtia siitä, haluan sen pois mun päiväjärjestyksestä. Tänään aloitettiin Kefexin-kuuri siihen, josko se hillitsisi edes sitä, ei uskalla spekuloida lopettaisiko se vuodon. Taustalla pyörii suurempia pyöriä, joten myös sädehoito on tällä hetkellä jäissä mutta saattaa olla pian kuitenkin startattavissa. Hommat on vähän auki tällä hetkellä, (kuten mun kylki, haha) mutta kerron niistä sitten kun ne ovat oikeasti ajankohtaisia ja sellaisia, että haluan jakaa ne asiat julkisesti. Ei tarvitse kuitenkaan hätääntyä, ei mitään pahaa!
Mulla nyt on siis tällä hetkellä lähinnä energiapula, oon vastoin tapojani nukkunut päikkäreitä, tosi pitkiäkin kun ihan vahingossa torkahdan tai ajattelen sulkevani silmät ihan hetkeksi kuunnellen jotain biisiä, ja sitten huomaankin herääväni 1,5 tuntia myöhemmin, tai jopa 3 tuntia myöhemmin kun en vain saa silmiä auki! Sotkee siis päivää ihan kunnolla, vaikka unen päästä kyllä saan kiinni, kiitos Insominin, se tyrmää mut ihan kiitettävästi hyvään uneen illalla.
Hardwell feat. Matthew Koma - Dare You
Ja näin jotain ihan muuta: uusi Livbox tuli tänään!! En ole vieläkään avannut sitä kun tämäkin päivä on vain vilahtanut ohi (ja nukuin 1,5h päikkärit....), mutta availen sen seuraavaksi ja postailen siitä piakkoin - tosin, mitä mieltä olette, olisiko parempi postailla vasta kun on ehtinyt kokeilemaan kaikkia tuotteita vai haluaisitteko ainakin sneak peakit eli pienet vilkaisut sen sisältöön, heti kun boxi ilmestyy? Nyt saa vaikuttaa, millä tapaa Livboxista bloggailen, kommenttia heittämään! ;)
Ei tosin mitään ihmeellisiä suunnitelmia, en lähtenytkään Hesaan, ja toisaalta ehdin jo nyt ruveta kunnolla ajoissa suunnittelemaan tuota pakkausta, joka on muuten operaatio josta en kovin tykkää. Siis for real, miten me naiset tarvitaan kaikkea mahdollista, ja miten ihmeessä ne voi painaa niin paljon.. :DD #ikuisuusongelma
Keskiviikosta on toivuttu totaalisesti, siis torstaina ja tänään olen ollut salilla, ja tehnyt varsin mahtavat treenit, varsinkin tuo torstainen jalkapäivä (eli bootypäivä) on mun mieleen, ja kai mä kuulun niihin onnekkaisiin, jotka saa niitä endorfiineja urheilusta, ja aika helpolla - tosin se kuitenkin on (varmaankin) kytköksissä siihen, mitä itseltä odottaa, pystyykö yllättämään/ylittämään itsensä, saavuttaako uusia maaleja, eteneekö vaikkapa jossain liikkeessä niin, että tekee mieli kuuluttaa salilla sen jälkeen suureen ääneen, että "tää keuhkovammanen pystyykin tähän, hellyeah!" En ole pimeä, tai ehkä pikkasen ;)
Kylki on edelleen mikä on, pullottaa ja punoittaa, ja selvästi makuuasennosta ärtyy eniten, eli olen jossain klo 3-5 välillä hereillä, joudun ottamaan esim. Panacodia ja vehdata sen nukkuma-asennon kanssa. Tai sitten vaan valvon ystävän kanssa jolla on huolia, tekstaillen, because that's what ya do for ya friends, everything and anything.
Kyljestä huolimatta olen todella innoissani tulevasta lomasta, koska päätellen kuinka mahtavasti mä jaksan tilanteeseeni nähden salilla, niin uskon että lomallakin menee ihan hyvin. Vähän kyllä tykyttää ohimoa tuon kyljen punotus, jota kovasti haluaisin peitellä.. omistan vain paljon kaikenlaisia kivoja paitoja jotka paljastaa tuon kainalon kohdan, ARGH! Yritän metsästää ennen lomalle lähtöä sellaisen kankaisen pikkutopin, siis niinkuin putkitoppi mutta vain paljon lyhyempi (en tiedä tälle korrektia nimitystä), jonka vetäisin sitten rintsikoiden päälle ja se antaisi myös vähän peittoa tuolle kainalolle, jota rintsikat ei suo, on kuitenkin se punoitus kohta just sen rintsikan kankaan yläpuolella. Toivottavasti jostain löytyy, nyt kun ei Suomessa ole kesäaika niin noita ei ole juuri näkynyt. Mutta onneksi on jokunen päivä aikaa suorittaa etsintöjä! Ja jos joku tietää, mistä löytyy, niin hihkaiskaa mulle!!
//edit: löysin Cubuksen nettikaupasta mahdollisia toppeja, jotka just voisi vetäistä rintsikoiden päälle ja ne peittäisivät tuota kylkeä enemmän, täytyy mennä paikan päälle katsomaan että löytyykö niitä myös myymälästä!
Että ihan hyvillä fiiliksillä tähän viikonloppuun, joka tulee olemaan rauhallinen, on lepopäivääkin edessä. Voi pyhittää ajan iskän kokkailuille, kodin järkkäämiselle, pakkauksen suunnittelulle sekä hyville sarjoille ja leffoille. Bueno! PS. Sain ajan sinne kipupolille ensi kuun puoleen väliin! JESJESJES!!
Jännää, jännää. Ja vasenta kättä vähän särkee, ihankuin se tietäis mihin rääkkiin se (tai siis kylki, mutta siellä ärtyneet hermot jotka säteilee vasempaan käteen) joutuu huomenna. En siis ole muuten mitenkään erityisen hysteerisenä tai hermona, mitä nyt pohtinut, laskeskellut ja uudestaan vielä pohtinut mitä lääkkeitä otan ja mihin aikaan, jotta niiden maksimivaikutus on parhaimmillaan kun todennäköisesti ruvetaan punktoimaan. Ja kyllä ihan itse kylkikin, vaikkei mitään sitten punkteerattaiskaan, tarvitsee sitä kivunlievitystä, tietäen miten sillä ultrahärvelillä tökitään ja paljon, sekin niin tuttua hommaa mulle.
Aion huomenna, tottakai, siis olla toivottavasti aika hyvässä jojossa, jotta tää kaikki menis tarpeeks smoothisti. Ja jos se meganeulalla pelaaminen tulee kyseeseen, niin pyydän saada kuunnella omaa musaa napeilla, kuten mulle ehdotettiin kommenttiosiossa edellisessä postauksessa, kiitos!, että sit olisin varmasti omissa maailmoissani. Ellen jo sammahda hetkeksi uneen siinä tutkimuspöydällä, ei sekään huono vaihtoehto. Mulla on jo jokunen biisikin mielessä, joita haluan kuunnella jos tarvitsee musan muodossa harhautusta; Oceanlabia sekä Above & Beyondia kuten "Sirens of the Sea" ja tuo just Ringluvah-postauksessa linkattu "On A Good Day" mut alkuperäisenä joka menee vähän enemmän sen teknojumputuksen puolelle. Toiset ei voi sietää tai ei vois kuvitella että tällaiset biisit rauhoittais mieltä, mutta mulle toimii. Ja jos operaatio kestää pitempään, niin perään vähän aggrempaa Clarkkenttiä ja/tai Linkin Parkin vanhempaa tuotantoa.
Sirens of The Sea (Above & Beyond Club Mix)
Et, ihan kasassa vielä ollaan, katotaan saanko tänä yönä kuitenkaan unta.. siitä en ole niin varma, sen verran kyllä huomisaamu pyörii mielessä.
Mut tänä aamuna olin ihan jees fiilareilla, kävin meinaan jalkahoidossa ekaa kertaa ikinä, oli aivan pakko mennä jalkahoitajalle kun jopa mun varpaankynnet kettuilee mulle, että päätin turhien kotiyritysten jälkeen mennä ammattilaiselle, joka myös sitten muutenkin hoisi mun aika rikki menneitä jalkapohjia - tää mun ihosairaus vaikuttaa sinnekin asti, eikä jalkapohjat saa sitä valoa kun käyn valohoidossa... onneksi löytyi tätä varten oikein edullinen groupon-tarjous, joten ei paljoa verottanut kukkaroa ja sain kyllä mielestäni hyvän jalkahoidon, vaikka ei ole mitään aikaisempaa mihin verrata! Iih. Kuulumisiin sitten huomenna, kun selviän oloista ja muista päivän menoista, raportoin miten meni!
Above & Beyond & OceanLab - On a Good Day (Above & Beyond Acoustic Mix)
Oon pitänyt itseni kutakuinkin kiireisenä tämän viikonlopun, kuten mulle ihanat lukijat vinkkasivatkin, että tee niitä normaaleja juttuja, ajattele muuta, keksi tekemistä. Ja näihän tein, ei paljoakaan aikaa märehtiä liikaa ensi viikkoa, vaikka on se takaraivossa koko ajan mielessä. Ei sille mahda mitään. Mut mut, tänään käväisin äipän kanssa Veskan Henkassa, ja mun piti olla vain seuraneiti, mutkun... siis mutkun x100! :D ne prkl alet! No, jos mä saan 3 paitaa, rintsikat ja sormuksia tasan 41 euron hinnalla, niin not bad at all, ja mieli mahtava. Worth it.
Liityin tuhat sormusta maniaan, vai olisko kenties tuhat sormusta maFiaan? ;)
Oikean käden (eli teille näyttää vas) erikoinen tuplakakkossormus on ostettu jo aikaisemmin, mut jotenkin mun mielestä sopi mukaan jengiin, vaikka on vähän tummempi kuin muut hopeanväriset (kuva vaalentaa inasen). Kyllä nyt riittää sormuksia! Kynsilakkana se Sokoksen alesta ostettu Rimmelin 853 Pillow Talk.
Tälle illalle vähän popiteltavaa...! Ja vastannee pieneltä osin erään lukijan pyyntöön mun lempimusasta; Clarkkentin tyyppinen musa menee tähän rakoon, ja nyt tähän bändiin ah-ihastuneena saatte kuunnella mun lempparipoiminnat niiden levyiltä. Spotifyihin kannattaa mennä kuuntelemaan lissää...! ;)Mun lauatai-ilta menee ystävän tullen yökylään, siis pyjamabileet..! #AKid4ever
Lääkäri juuri soitti, että tarviikin ensi viikolla ultrata tämä mun kylki, kuvia oli tutkailtu lisää, tottakai kun siellä sädepuolella suunnitellaan sitä sädehoitoa, niin siellä oltiin tultu siihen tulokseen, että tää nyt näyttää kuvissa jotenkin vähän kummalliselta, että siellä olisi ehkä NESTETTÄ. Siis Monster nro... 3? Pysynkö enää laskuissa mukana. Voi olla että tämä ulospäin työntyvä kasvu onkin taas jälleen kudosnestettä, joka vuotaa mun kylkeen, kun mulla ei ole oma iho, kudos, parantunut niin hyvin kaikkien tehtyjen kyljen avausten jälkeen kuin normaalisti voisi olettaa, kaikki myrkyt jotka muhun on vuosien varrella on dumpattu, ovat vähentäneet mun kropan kykyä paikata itseään, eli parantua.
clarkkent - rewind erase relive
^^ tajusin just että nää jätkät jotka soittaa kys. mahtavan biisin, on suomalaisia! taisin rakastua ♥
Tämä siis saattaa meinata myös sitä, että kylkeen sitten tuikataan sellainen saamarin iso neula, jolla sieltä imetään näytettä ja/tai imetään kokonaan ylimääräistä nestettä pois, ja potilashan, minä siis, olen hereillä tätä tehdessä. Olis voinu vaikka jättää lääkäri kertomatta nämä ultraus ja nesteuutiset näin viikonlopun kynnyksellä, nyt hermoilen taas tulevaa viikonloppuna, jolloin ei tietenkään mitään asian suhteen voi tehdä...
Jos joku ei hiffanut mun hikeentymisen syytä, niin mähän pelkään hereillä tehtäviä toimenpiteitä ihan kuollakseni, eikä siinä mitkään esilääkitykset kuten Dormicumit auttele... Tiedän että siitä selviää hengissä mutta itse tilanne saa mut paniikkiin. Mulla on pari-kolme vuotta sitten tuikattu sellainen meganeula selän kautta mun poistetun vasemman keuhkon sinne jäämään onteloon, jotta voitiin tutkia sitä nestettä joka sinne täyttyy keuhkonpoiston jälkeen - sen täyttyminen nesteellä on normaalia, mutta sekin voi tulehtua ja sitä silloin tutkittiin ja imettiin aikamoinen määrä sillä meganeulalla. Vaikka en nähnyt sitä, joka oli vähän helpottavaa, niin mut oli tuupattu täyteen rauhoittavia ja kipulääkkeitä, mutta silti se neulalla ihoon pistettävä puuduttava kirvelee ja sattuu, ja mulla on vaikeuksia pysyä paikallani, en hallitse kunnolla esim. jalkojani jotka saattaa ruveta vatkaamaan, kun niin pelkään näitä tilanteita. Silloin hoitaja oli koko ajan vierellä, yritti rauhoitella, kun mä hiljaa itkin ja inahtelin, puristin tyynyä ja yritin kestää sen kamalan imun tunteen tuolla syvällä sisällä.
Tällaista. Mahtavaa perjantaita. Mä lähden kohta kunnon ravintolaan syömään tyttöjen kanssa, on pöytävaraukset ja kaikki, mut on kyllä se hyvä fiilis lässähtänyt jota tunsin eilen ja vielä tänäänkin, ennen tätä puhelua ja mihin ajatuksen juoksuun se mut johdatti.
I make it sweet on the lips, I simply knock you out
Shut up, I don't care what you say
Cause when we're both in the ring, you're gonna like it my way
Uutisia täällä ollaan jo varmasti odoteltu, ne jotka tiesivät että olin jo aikaiseen aamuun ollut siellä lääkärissä. Sen jälkeen on ollut niin kamalasti muka tekemistä ettei tänne ole ehtinyt, ja tuli myös puhuttua vielä asiat ihan loppuun lääkärin kanssa puhelimessa koskien sädehoitoa. Mutta, aloitanpa alusta.
Ensinnäkin, nyt oli aika mun omalääkärille, se oli varmistettu juttu josta olen enemmän kuin onnellinen. Mua on tavannut välillä pari muutakin lääkäriä, ja pidän heistä, mutta omalääkärille joka on aivan perillä kaikesta, no, sille on vain aina tottakai paras mennä. Olin kevyesti meikattu ja ripsetön (omasta mielestäni saa mut näyttämään väsyneemmältä :P), enkä eilisiltana ollut jaksanut raahautua suihkuun mutta siisti kuitenkin. Lääkäri kysyi, että miten nyt sitten voit, ja tällä viittasi siihen kohonneeseen cerppiin, johon sitten selostin kaiken mitä täälläkin olen selostanut; vässäämistä, vähän vilua, ei kuitenkaan kuumetta tai yskää. Lääkäri avasi mun uusimmat kuvaukset ruudulle ja meni niitä mun katsoessa samalla läpi, sekä luki vielä uudestaan niiden lausunnon läpi, ja sieltä paljastui että tätä tilannetta arvellaan lieväksi reaktioksi mun edellisestä sädehoidosta, jota annettin tuohon mun ainokaiseen keuhkoon ensimmäisen kerran ikinä jonkin aikaa sitten. Ja siihen päälle pienoista flunssanpoikasta joka ei ole päässyt juuri riehumaan, eikä nyt pääsekään koska koko tilanteen huomioiden, olen nyt antibioottikuurilla, Avelox 400mg:tä menee 7 päivän ajan. Tuttu lääke, mulla yleensä on joko Kefexiä, Aveloxia tai Tavanicia, näin nimiä muistellen, jotain laajakirjoisia antibiootteja ovat, mä kun olen allerginen penillisiinille.
Kuvauksissa näkyi ettei tuo kylki sillein erityisen oleellisesti ole kasvanut, siis siellä on toki toimintaa mutta niinhän siellä on oikeastaan koko ajan ollut, nyt se vaan on tuollain enemmän ulospäin työntyvä, ja mun hermo tai hermot ovat valitettavasti jossain siellä ärsyyntyneitä, jonka vuoksi se säteilee vasempaan käteen aina. MUTTA, mitä iltapäivällä puhuin lääkärin kanssa, istuskellessani kahvilassa bestiksen kanssa, että sädehoidon puolelta on näytetty vihreätä valoa! MUTTA sitä ei ehditä antaa ennen mun matkaa (damn) vaan sen jälkeen JA sieltä oli erikseen pyydetty kertomaan, että sitten saattaa aiheuttaa jälkijunassa lisää arpikudosta, joka kiristää, ja jota mulla nytkin on tuossa kyljessä, sekä vielä kylkiluiden väliset hermot saattaa tykätä kyttyrää, jolloin sitten voi tulla niitä hermokipuja lisää. Mutta, mut on nytkin matkaa varten ladattu jos jonkinmoisella reseptillä, että aivan varmasti on kaikkea mahdollista mukaan, mitä nyt jo melkein jossain "extreme" tapauksessa saattaisi tarvita - oikeasti voisi sanoa että tarvitsen hädin tuskin sitä 1/3 lääkkeistä, josta taisinkin jossain aikaisemmassa postauksessa mainita.
Muut kasvaimet eivät ole puuhailleet mitään omiansa, ovat siis kutakuinkin entisellänsä, joten niistä ei tarvitse huolestua. Mun hermokipu+kipukynnyksen nosto lääkitys, eli Lyrica+Triptyl ovat ruvenneet oikeasti toimimaan ja mä pärjään näin päiväsaikaan useita tunteja vailla mitään lääkkeitä, otin aamulääkkeet noin klo 8 tänä aamuna, ja nyt vasta illalla vähän klo 18 jälkeen tuntui tarvetta ottaa vähän jotain, niskaa ja selkää jumittaa, ja vasen käsi on vähän niinkuin "väsynyt", ei kuitenkaan särkemiseen asti ole päässyt. Eli hienoa!!
Olin aivan mielettömän hyvällä fiiliksellä siis tämän lääkärin jälkeen, josta kipaisin alakertaan Radiuksen labraan otattamaan taas verikokeet, ja olipa kuulkaa tulehdusarvo laskenut eilisen 119:sta 91:een! Eli jo itselläänkin tulossa alaspäin, joten aivan varmasti musta kukistetaan kaikki mahdolliset pöpöt pois ja keuhkoreaktiota saadaan hillittyä - mulle olisi tyrkätty myös Prednisonia eli kortisonia joka tottakai vaikuttaisi keuhkoreaktioon jo melkeinpä vuorokauden kuluessa, mutta koska se vie multa yöunet ja tekee mahan kipeäksi 24/7, niin en sitä sitten ottanut eikä se siis todellakaan olisi ollut pakollinenkaan, lääkärini tietää mitä se mulle aiheuttaa, joten sitä annettaisiin sitten aivan todella, siis TODELLA, pakon edessä jota tämä tilanne ei ole lainkaan. Pärjään hyvin ilmankin.
Iltapäivällä olin siis tosiaan tutustumassa aika uuteen kahvilaan Tampereen ydinkeskustassa, Pella's Cafessa, jossa kävi oikein hulina, asiakkaita tuli ja meni, lähestulkoon koko ajan oli kaikki pöydät varattuja joten se näyttää olevan suosittu paikka tulla salaattilounaalle (11-14), tai pienelle suolaiselle tai makealle, ja hyvälle kahville. Osaatte ehkä arvata minkä kahvin mä otin.. :DDD
Oikealta; otin kinkku-aurajuustoleipäsen, jonka kera tuli vähän salaattiakin jossa oli kirsikkatomaatteja mutta niistä innoissani ehdin ne jo vetäistä nassuun ennen kuvaa ;), sitten pala suklaakakkua kera kermavaahdon ja kirsikkana tottakai mun rakastama vanilja latte, oikein bueno!
Kipaistiin myös bestiksen kanssa Sokokselle samoilemaan, mun täytyi ostaa koirille niiden lempilihaherkkua, kun nämä ovat viime päivinä nirsoilleet kun olen tarjoillut pelkkiä nappuloita, hemmotellut höpöt... ;D Ja hemmottelin vähän itseänikin kun Sokoksella ne hullut alet ovat edelleen meneillään ja mä hemmotteluni olin ehdottomasti ansainnut!
Lancomen aivan ihanan ihon pehmeäksi tekevää rasvaista rasvaa La Rose Body Lotion 350ml, jossa on käytetty ruusu-uutetta; mä en tykkää ruusuveden tuoksusta, joten metsästin myyjän joka antoi mulle saman sarjan tuotetta nuuhkittavaksi, kun tästä nimenomaisesta ei ollut testeriä - ei tuoksu sille, minkä mä myöntäisin perinteiseksi ruusuveden tuoksuksi, vaan enemmin sellainen oikein hennon kukkainen, ruusu kyllä mutta jotenkin aivan omanlaisensa, oikein kiva tuoksu siis. Sitten Rimmeliltä 60 Seconds 853 Pillow Talk -kynsilakan, joka on tollainen ihanan sinisen unelman värinen, ei ihan baby blue vaan inasen tummempi, jännä - pitää kyllä saada levitettyä todella tasaiseksi kynnelle, koska tossa värissä töppäilyt pinnassa näkyy taatusti herkästi.
Tänään oli aikaseen aamuun ne kuvaukset, ja oli tosi ihania hoitajia mua vastassa - mä olin meinaan taas oikein ongelmallinen tapaus kanyylin laiton kanssa, että saataisiin se tarvittava varjoaine tuikattua suoneen. Loppujen lopuksi mua tuli pisteleen myös jopa kaksi eri lääkäriä, ja taisi olla 5 (vai 6?) kerta kun vihdoin löytyi suoni, joka ei samantien puhjennut kun sitä testasi keittiksellä. Teki aika kipeätä mutta niinhän se mulla aina, mulla on niin surkeat suonet.. ja varsinkin jos kanyylia yrittää kämmenen päälle tai ranteeseen! Ja ranteeseenhan se sitten vihdoin saatiin, mutta siinäkin varjoaineen ruiskutuksen ihan lopussa pikkuisen meni sitä kudokseen, eli tuli pattia ja ranne oli vähän rujon näköinen mutta se onneksi laski kun hoitajat heti antoi mulle kylmäpakkauksen, ja istuskelin sitten Radiuksen kahvilassa se ranteen päällä, siemaillen mun suosikki kahvijuomaa eli vanilja lattea. Sitä aamuinen Instagram kuva meinasi >
Nyt kuitenkin illalla tarkastellessani kättäni, niin rannetta kuin taivetta, on turvotukset ja mustelmat ihmeen hyvin vähentyneet, kerrankin näin! (ranteen kudosturvotusta kyllä on vaikea kuvatakin, mutta se onneksi on laskenut selvästi aamuisesta) Kädet ei näytä yhtään pahalta, mitä nyt on on pistoskohdista vähän kipeät.
Muuten on myös ollut aika hyvä päivä, kylki-käsi-olkapää oli reilassa, joten pääsin siskon kanssa sovituille salitreffeille, ja oli muuten mahtavaa! Sisko näytti läpi laitteita ja tarkisti mun tekniikkaa, ja neuvoi vähän kaikessa, mitä kannattaa tehdä, kuinka paljon jne. Ja katsottiin myös, mitä liikkeitä mä pystyn tällä vasemmalla puolen tekemään ja löydettiin muutama "kylkiystävällinen" liike joita voin tehdä, ettei jää ihan vailla liikuttelua vasen käsi. Ja tietysti huonona päivänä kun särkee ja jomottaa, en tee sillä etten pahenna. Ja keskivartaloa ja erityisesti jalkoja mä pystyn tekemään kuten kuka tahansa tavis, ja jaloista mä eniten tykkäänkin ;)
Salille lähdössä!
On siis ollut aika jees päivä, olen nukkunut makoisat päikkäritkin saleilun jälkeen joka oli jo melkein pieni ihme, koska yleensä mä en joko pysty nukahtamaan päiväsaikaan tai sitten saan päänsäryn päikkäriyrityksistä. Nyt olen nukkunut vajaa pari tuntia jopa ja herännyt virkeänä sekä hyvällä mielellä.
Lopuksi mun tämän hetkinen lempparibiisi, jota jaksan kuunnella uudestaan, uudestaan ja vielä uudestaan.. ! Tämä on Begin Again -leffasta bongattu, hyvä leffa myös (ja tämän soundtrackilta löytyy paljon muitakin hyviä biisejä!). (Adam Levine - Lost Stars Into The Night Mix)
Nyt on näköjään (vihdoin! onneksi! mahtavaa!) lähtenyt liikkeelle sarja postauksia, kommentteja, foorumithreadejä, joissa keskutellaan tämän hetkisen mielenterveysongelmien kanssa kamppailusta, avun tarpeesta ja saamisesta, mutta myös sen hylkäämisestä erilaisin selkeästi törkein perustein. Vauva.fi -sivustolla on ketju, jossa on kerrankin asiaa eikä mitään ilkeätä loan heittoa eri bloggareista tai muista henkilöistä ylipäätänsä, sen voi lukea täällä. Siellä on myös linkattu niin minun kuin Lillan blogi, omani esimerkkinä siitä että terapiasta saatetaan potkia pois siitäkin huolimatta, että sairastan tappavaa tautia, että tarvetta puheavulle on ja että jonkun pitäisi oikeasti seurata edes aika ajoin kuinka henkisesti voin - Tampereen kaupunki säästää sun muuta roskaa. Kirjoitin tästä 10.10. jo silloin huomiota herättäneen postauksen, sen voit lukea täältä. Mitä hienoin postaus mielenterveysongelmien naamarajasta löytyy täältä!
En ole referoimassa tätä kaikkea uudestaan läpi, vaikka asiaa tästä riittäisi aivan loputtomiin, totean vain että minäkin olen kokenut samaa "naamaraja syrjimistä" mitä tulee hoidon hakuun, eikä osastolla ole niin paljoa merkitystä, sitä kohtaa vähän siellä täällä. Mutta haluan jatkaa tätä juttua, mistä olen nyt torstaina menossa omalle psykiatriselle hoitajalleni juttelemaan, ja toivo perseessä ettei ole tullut päätöstä kaupungilta, että tämä on viimeinen tai toiseksi viimeinen kerta kun saan käydä siellä juttelemassa. Mun psykiatrinen sh on ymmärtänyt sen seikan, että mun naamasta tai vaatteista ei voi päätellä mun mielenliikkeitä, että mulle on terapeuttista laittaa itseni edustavan näköiseksi, vaikka kyllä aika ajoin myös tepastelen ihmisten ilmoille "rönttövaatteissa" ja täysin meikittä, hiukset tiukalla ponnarilla, ettei kukaan näe etten ole hetkeen käynyt suihkussa. Usein mun kasvoihin pesiytyvä ihottuma myös "rumentaa" mua lisää. Mulla on siis kuitenkin käynyt mäihä, että multa oikeasti kysytään kuinka voin, eikä sitä arvioida mun ulkonäön perusteella automaattisesti. Miksi odotan torstaita, on se että vaikka koen taas voivani vähän paremmin, niin mua itkettää vähän väliä, ihan yhtäkkiä rupean pusertamaan kyyneleitä kun olen yksin, mutta olenpa viime aikoina itkeskellyt sädehoitokoneen surratessa ympärillä, käydessä ruokakaupassa pyyhkinyt vihaisesti muutaman itsepäisen kyyneleen silmistä ennenkuin kukaan näkee sitä - eikä kukaan myös näekään, pidän siitä huolen, ja olen jotakuinkin aika hyvä olemaan varsin normaali vaikka sisälläni myrskyäisikin. Aina sitä ei tahdo edes jakaa sitä huonoa oloaan. Mutta näistä nyt kuitenkin olen menossa keskustelemaan, ja hyvä niin. Mikä tän kaiken saa päälle, no, mulla on muutama aihepiiri mitä mainita: 1. vauvat - ne ja raskausmahat on kaikkialla ja tehneet invaasion mun näköpiiriin, ja koen ristiriitaista ihastusta mutta myös kateutta samaan aikaan 2. elämä yleensä - kuinka pitkä se tulee olemaan, pelkäänkö tätä, odotanko tätä, haluanko edes tietää? 3. miten kun koirille käy, miten mun uusimmalle hauvalle käy? - tottakai tiedän että ne menevät mun vanhemille tai mun siskolle, mutta se ei olekaan pointti, vaan se, että minä niiden "äitinä" saatan joutua jättämään ne taakseni joku vuosi tulevaisuudessa, mutta toisaalta taas jostain syystä mietin, että entäs jos näin iltaisella kun käyn lenkillä ja on pimeätä, ja vaikka olen varustautunut useilla heijastimilla ja koirani myös, niin joku silti vaikka ajaa päältä, ja joku höpöistäni kuolee tähän? Kestäisinkö sitä menetystä vaikka nyt puhutaan "vain koirasta", jotka kuitenkin ovat mulle tärkeitä perheenjäseniä, lapsia? 4. onko tulevaisuus täynnä vain kipua? Mietin vähän väliä, että onko tässä esimakua tulevasta kun tänäkin vuonna on saanut ravata kipusädehoidossa aivan ennätyksellisen paljon, ja pillereitä on saanut popsia niin että laskuissa saattaa mennä sekaisin jo yhden vuorokauden aikana.
Kaikenlaisia ajatuksia risteilee päässä, ja tuntuu että voisin vain jatkaa ja jatkaa, mutta on pakko mennä tekemään jotain ruokaa ja sitten, yllätys yllätys, lähteä taas kohti sairaalaa - mutta onneksi kohti viimeistä sädehoitoa, toivottavasti sille ei nyt hetkeen olisi tarvetta!
Mietin, että olisipa jotain muuta kerrottavaa, kuin tätä viime aikoina pyörinyttä shaibaa. En ole pohjimmiltani negatiivinen ihminen, realisti kyllä, mutta kuinka tämä elämä pakottaakaan sille harmaalle, mustalle tielle. En halua olla tällä tiellä, täällä on kylmää ja yksinäistä, se on täynnä kipua, sekavuutta, fyysistä ja henkistä pahoinvointia. Miten kauan sitä jaksaa taas pyristellä vastaan kun tälle tielle tuupitaan joka suunnalta, jatkuvasti?
En ole kirjoittanut kahdesta viimeisimmästä Livboxista koska en ole jaksanut keskittyä niitä miettimään sen vertaa että saisin tehtyä niistä kunnon postaukset, vaikka tuotteita olen testannut. Nyttemmin tilaus on tauolla, en ole uusinut sitä vaikka sieltä mulle putkahtelee vastaan loistavia tuotteita tämän tästä, joita ei tulisi muuten testattua tai ostettua. Viimeisimmän boxin Neutrogenan kasvorasva on aivan mielettömän mahtavaa rasvaa mun superkuivalle, kärsineelle iholle, sitä aion ostaa vastaisuudessa. Sitten taas syyskuun boxin Lumenen SkinPerfect kasvorasva sekä putsausaine aiheuttivat mulle lievähkön ihoreaktion, kutitti ja kihelmöi, iho rupesi punoittamaan ja tuntui todella epämukavalta, ja nämä tuntemukset helpottuivat kun pesin kasvoilta pois nämä tuotteet. Annoin eteenpäin, en todellakaan voi tai halua käyttää näitä. Mutta pointti nyt oli, että olen vain niin väsynyt etten saa tehtyä asioita, joita haluaisin tehdä, en vain jaksa ja sekin taas omalta osaltaan ottaa päähän.
Lähes joka päivä särkee päätä, viikon päivistä voisi ennemmin tarkastella niitä päiviä, jolloin EI särje päätä. Useimmiten saan aloittaa aamuni päänsärkyllä, joka on jännityspäänsärkyä. Nyt kun selkä on kipeä vasemmalta että oikealta, on kiristys, jännitys, jumitus aivan kamalaa, enkä voi tehdä asialle juuri mitään ennenkuin tämä pistos, hermon ärsytys helpottuu tuolta keuhkosta, että voisin taas liikutella rankaani ja koko kroppaa ilman suuria kipuja, hengitelläkin vapaasti. Fysioterapia on nyt hetken tauolla, koska siinä oli jo viime viikolla tullut takapakkia edelliseen viikkoon nähden, niin kovin tämä selkä on jännittynyt koska alitajuisesti jännitän sitä, "suojelen sitä".
Näen aika harvoin unia kun käytän bentsoja nukkumiseen, mutta viime aikoina niitä on ruvennut ilmenemään aika tiheästi, ja ne yleensä ovat negatiivisia, pelottavia, ahdistavia unia. Välillä pelkään nukahtaa uudestaan, tai jätän ainakin valot päälle koska se on mulla aika toimiva keino estää ahdistavien unien jatkuminen. Toissa yönä näin unta yökkäilystä ja oksentamisesta, ja sitten oikeasti heräsin siihen että yökkäilin koska päätä särki niin kovaa, että se aiheutti sellaisen reaktion. Jos onnistun nukkumaan yöni rauhassa, niin saan herätä päänsärkyyn, tai sitten valvon lähes koko yön, mutta vältän aamuisen päänsäryn koska väännän ja käännän kipeän selän kanssa koko yön eli se ei jäykisty ihan niin paljon kuin "rauhallisesti nukkuessa". Kuinka ihanaa.
Tämä ihminen, tämä elämä, se ei ole mun, en halua sitä, mutta silti se kuitenkin on mun realiteetti, se on mun elämä. Mitä antaisinkaan jos saisin olla normaali nuori aikuinen, joka käy töissä, haaveilee lomasta, ostaa asunnon ja murehtii lainasta, ei ravaa apteekissa hakemassa jos mitä pilleriä eri vaivoihin, ei ravaa myöskään sairaalassa niin että kaikki hoitajat, respan väki, osa siivoajistakin tuntee sut ja moikkailee aina nähdessä, en tunnistaisi kahden vakioapteekkini henkilökuntaa kaupungilla tai bussissa... jos saisin olla tavallinen ja tylsä, miten mahtavaa se olisikaan.
Juoksen ympäri sairaalaa, pitää ehtiä labraan ja sydänfilmiin ennen ihotautilääkäriä, sitten äkkiä keuhkoröntgeniin, nyt pitää odottaa sillä valohoidon sairaanhoitaja on syömässä, pitäiskö munkin vähän syödä? sitten heti puolen päivän jälkeen kiilaten takaisin alakertaan valohoitoyksikköön, hoitaja on paikalla, sovitaan aikoja ja pääsen taas kylpemään valossa. Sillä välin on tullut viimeinen tekstiviesti labrasta, jossa on tulehdusarvo, tiedän että nyt voin mennä odottamaan taas toiseen siipeen lääkärinvastaanottoa.
Istun kerran aikaisemmin tapaamani mieslääkärin edessä. Tämä on mukava, ei kuten se yksi edelliskesältä, jonka kanssa oli todella hankala jutella oikeastaan mistään. Kerrataan oireita, lääkäri kuuliaisesti kirjoittaa kaikenlaista ylös. Sitten katsellaan yhdessä mustaa valkoisella - keuhkokuvat. "Nämä nyt lähinnä kertovat ettei siellä ainakaan ole mitään kissaa isompaa", tämä naurahtaa, huomaan tekeväni samoin, onhan se huvittavaa. Lääkäri avaa loputtomasta epikriisien virrasta viimeisimpiä, ja sitä kautta katsoo pari kuukautta takaperin ottettuja PET-CT -kuvia, jotka ovat tarkemmat, kelailee niitä, vertailee, miettii. Näyttävät kuulemma kaiken kaikkiaan aika muuttumattomilta, mutta huomaa että jossain virkkeessä ohimennen mainitaan, että oikeassa keuhkossa voisi olla vähän jotain tulehduksenomaista. Tästä ei ole mulle koskaan kerrottu mitään, mutta toisaalta en silloin kärsinyt mistään oireista. Huomaan repiväni ihottumaisten sormieni iholaattoja, ja muutaman kerran hoen päässäni eieieieiei-mantraa.
Perinpohjaisen keuhkon kuuntelun ja imusolmukkeiden sekä selän palpoimisen jälkeen toteamme lääkärin kanssa yhteisymmärryksessä, että onhan tässä nyt sitten otettava ne tarkemmat kuvat, varmuuden vuoksi, ettei tämä selittämätön oikean puolen kipu ole jotain muuta, siis Jotain Muuta, kuten syöpää. Lääkäri pyörittelee keuhkopussin tulehdus -sanaa useamman kerran, pitäen sitä aika todennäköisenä vaikka tietenkin vasta tarkemmat kuvat kertovat, mitä siellä oikeasti näkyy. Mieleni on hiljentynyt, seuraan lääkärin perässä hoitajan luokse, joka onnistuu pidemmän puhelun seurauksena hankkimaan CT-ajan jo torstaille, perjantaina on lääkärinvastaanotto.
Lähden vastaanotolta, lähetän muutaman whatsapp-viestin, puen päälle ja suunnistan asioille, muunmuassa apteekkiin, olenhan kantis. Mietin, ettei mulla ole aikaa mahdolliselle väärässä osoitteessa majailevalla uudelle asukille, mullahan on suunnitelmia, tekemistä pitkästä aikaa, ennenkaikkea haluan sinne Irlantiin! Kuuntelen musiikkia kuulematta juuri mitään, suoritan asioilla juoksun totuttuun tapaan, ostan koirille uusia luita, ne tykkää niistä, isä sanoo niitä piipuiksi.
Päätän olla ajattelematta mitään, kunnes on aivan pakko.
Kivan ja hivenen poikkeavan, eli tekemisen täyteisemmän kuin yleensä, viikonlopun jälkeen alkaa taas uusi viikko, ja kohdalla on se pahamainen maanantai - mulla on usein maanantaimasis, vaikka päivä ei poikkeaisi vaikkapa sunnuntaista mitenkään, maanantailla on vain "huono maine", ja moni muu on silloin kenties kärttyinen, tarvii mennä taas töihin, herätä aikaisin, joten se on tarttuvaa vaikken itse mene töihin - liian aikaisin kyllä herään, kun en saa nukutuksi..
Maanantaina, mutta muinakin päivinä, on usein lamautunut olo. Uusi viikko alkaa, mutta mitä mä teen? En mitään. Uusi kuukausi alkaa, mitä mä teen. En mitään. Olen väsynyt vaikken tee ihmeellistä, mutta se väsymys taitaakin johtua juuri tästä puisesta arjesta joka ei paljoa sisällä mitään, koska mä en odota mitään, työskentele mitään kohti, erityisesti haaveile mistään.
Mietin, millaista on olla sillä aivan tavallisella eläkkeellä, kun työvuodet on poissa alta ja ikää on huomattavasti enemmän kuin mulla. Onko muilla eläkkeellä näin keevelin tylsää, kamalaa? En usko. Mun ajatuksissa eläkkeelläkin olo kiteytyy tähän: sulla todennäköisesti on perhe, lapset ja lapsenlapset joista pitää huolta ja joilta saa täytettä arkeen vaikka enää ei olisikaan osa sitä kiireisintä yhteiskuntaa. Ja ehkä raha-asiatkin on sen verran hyvän että voi elää ihan mukavasti, ja voi vaikka matkustella jos siitä pitää. Ei varmasti näin kaikilla, mutta eiköhän suurimmalla osalla. Omavalintainen erakko tai vastaavat, no se on sitten ihan oma juttunsa.
Joka kerta jos yrittää parantaa omaa elämäntilannettansa, tekee asioita joita ei ennen ole tehnyt, rupeaa suunnittelemaan, työskentelemään jotain maalia kohti - aina elämä tuntuu potkivan päähän sitä kovempaa, mitä kovemmin olet yrittänyt tehdä jotain elämälläsi. "Takaisin maahan, ja pysy siellä." Jos taas ei tee paljoa mitään, jatkuu kaikki tappavan tylsään tapaansa. Kumpi metodi siis ennemmin vie sulta järjen, mitä luulette?
Mä tiedän ettei mun elämä ole täysin tyhjää, mutta on se tavallista tyhjempää ja on vaikeata muovata sitä mihinkään suuntaan, mihin tahansa suuntaan kääntyy, on aina edessä jokin este, ja kulman takana vaanii seuraava isompi katastrofi, ihankuin niitä ei olisi jo tähän mennessä tullut vastaan tarpeeksi. Mietin kuitenkin, kun seurailen muiden ihmisten elämiä, että onko nekään onnellisia? Kovin moni ei vaikuta olevan, ja arki vaikuttaa raskaalta suorittamiselta. Ja jos joku onkin onnellinen, mitkä ovat olleet tämän avaimet siihen? Miksi toisia vaivaa tämä elämä ja arki enemmän kuin toisia? Miksi tänä päivänä isossakin ihmismassasa tuntee olevansa enemmän yksin kuin koskaan ennen?
Tää tekemättömyys, pelkkä terveyden seuranta alkaa todella sössimään mun päätäni. Viikko viikolta tuntuu kamalammalta ettei mitään tehdä, ettei ole vaihtoehtoja, että mun tehtävä on vain odottaa ja katsella miten käy, toivoa (muka) parasta. Entisen työnantajan lafkasta soitettiin, joku kuntoutusasiantuntija, mikälie, tälläinen soitteli mulle joskus viime vuonnakin. Ei tee mieli edes vastata (käytän Fonecta Calleria, tiedän lähes aina kuka soittaa) ja selostaa taas uudestaan, että ihan oikeasti, mulla on parantumaton syöpä, teidän kuntoutusaikeet menee tässä keississä aivan hukkaan. Hyvää sillä tarkoitetaan, ja toivon että siitä toiset oikeasti hyötyvät, mutta mun jo valmiiksi harmaata mielialaa nämä puhelut, keskustelut, vain tummentaa (ja soittelua jatketaan niin kauan kunnes vastaan).
Miksi nämä asiat menee kuten menee, miksi mun tauti on jokseenkin vähän hidastanut tahtia, mikä tämän tarkoitus on? Mikä mun elämän tarkoitus on? Ja onko se muka tarkoituksenmukaista elää tällaista elämää, joka on vain välitila joka ei tunnu johtavan ainakaan mihinkään mielekkääseen. Mikä tarkoitus tällaisella sairaalla, mutta ei kuitenkaan niin sairaalla että pitäisi sairaalassa tms olla, elämällä on? Mun päähäni ei mahdu tämä fakta, enkä keksi mitään edes semifiksua syytä.
"Ole kiitollinen että olet elossa" saa ihan uudenlaisia ulottuvuuksia tällaisessa tilanteessa.
All's alright - kaikki hyvin. Pitkästä aikaa oikein tavallinen viikonloppu, joka sisälsi hyvää ruokaa, seuraa, vähän ulkoilua, ja jopa aurinkoakin vielä! Ainoa vaivaava kipu on ollut jaloissa korkkareilla kävelyn jälkeen (pitkästä aikaa), joten tilanteen voisi sanoa olevan aikas hyvä, jos suurin harmi on vain jalkakolotus.. ;)
Tänään lähettelin Sylvalle sähköpostia, että ensi kuussa tosiaan olen saapumassa Turkuun tämän verkostoviikonloppuun - piti siis vahvistaa että millä saapuu, koska saapuu. Ikähaarukka on 15-30 vuotta, joten suurinpiirtein oman ikäistä porukkaa sopii odottaa tapaavansa, joka onkin kullanarvoista vertaistukea, todiste siitä ettet ole yksin vaikka aivan liian usein siltä tuntuu. En sano etteikö kokemusten ja näkemysten vaihto ole tärkeätä tai vaikka antoisaa kaikkien ikäluokkien välillä, mutta ainakin itse kaipaan niitä oman ikäluokan edustajia, koska heitä tapaa todella vähän kaiken kaikkiaan. Meitä on, mutta aktiivisuudelta ollaan vielä vähemmissä määrin vähän suurempiin ikäluokkiin. (miten kummalliselta tuntuukaan, että mä 26 ikävuoteni kanssa olen lähempänä sitä suurempaa päätä, 30v, kuin nuorempaa! oon aina tottunut "olemaan se niin kovin nuori")
Vaikka viikonloppu on sisältänyt tekemistä, niin silti olen onnistunut bongaamaan pari suht uutta scifi-sarjaa, joihin olen jo ihan koukussa! Halle Berryn tähdittämä Extant-sarja sekä Eric Danen (mmm, Mc Steamy!) tähdittämä The Last Ship. Suosittelen!
Kummallista mutta totta: kyljen patti on pienentynyt nyt aivan varmasti, eikä kipuja ole ja vasen käsikin rupeaa taas nousemaan paremmin kunnon pystyasentoon. Todellakin, ihme ja kumma, olen siis itse hämmästynyt koska fakta on, että tää kylkitilanne setviytyisi näihin hyvään jamaan, no, en jaksanut olla kovin toiveikas. Whatya know. Huono juttu kuitenkin on, että siellä on toimintaa, kuten kuvaukset kerta toisensa jälkeen osoittaa, ja jos se päättää riehaantua uudestaan, niin sädehoidon antomahdollisuudet käyvät aina vain pienemmiksi - ollaan jo niin lähellä maksimiannosta, että mitäpä sen jälkeen tehdään kun se on täynnä, en tiedä...
