Helkutin onnellinen

Klockan näyttää 00:47 kun aloittelen tätä postausta.

En saa unta. Sänkyyn on menty rauhoittumaan jo 22:30 mutta uni vain välttelee. En tosin koe kärsiväni tässä niinkään unettomuudesta, vaan ennemminkin innostuksesta, ajatuksien määrästä, kaikesta tekemisestä ja suunnitelmista. On liikaa kaikkea kivaa mietittävää, ettei aivot nyt vain tahdo sammua tänä iltana (yönä). Kyllä vähän yskittääkin, kevätsää on petollinen: päivällä on lämmin mutta illalla, kun itse saavun koulusta, ei enää olekaan niin lämmin. Imeskelen tässä sitruunan makuista Strepsilsiä, josko se hillitsisi yskää ettei tarvitse kömpiä takaisin poikaystävän kainaloon, ja herättää tätä röhkimiselläni. 

Fuck Cancer -kamppis pyörii luonnollisesti mielessä, koska oon siitä vaan niin pähkinöinä. Kamppiksella menee niin mahtavasti ja tykkään ihan hirmuisesti olla sen some-tiimin remmissä mukana. Ja mun koulu tukee vahvasti tämän proggiksen tarpeita, joten on ollut tosi mielekästä yhdistää mun taitoja tähän touhuun. 

Myös viikonlopun menot, kuten esim. sunnuntaina oleva Mansen blogikirppis kutkuttelee kovin, sinne olen suuntaamassa ja raahaan poikaystävänkin mukaan, tottakai houkutellen ruualla, jos ei kirppiksen muu tarjotan nappaa.. ;) Itse olen kiinnostunut tästä konseptista, tämä järjestetään nyt vasta toista kertaa, mutta lukemani mukaan ensimmäinen oli oikein hittitapahtuma. 

Mua ehkä myös juuri tällä hetkellä pitää hereillä se, että tunnen olevani niin onnellinen. Siis niinkuin aivan helkutin onnellinen, jos-uskoisin-Jumalaan-niin-kiittelisin-aivan-loputtomiin -tyyliin onnellinen. Mutta koska en usko minkäänmoiseen jumalaan, niin kiitän maailmankaikkeuden karmaa ja sitä, että odottavan aika on pitkä mutta lopussa palkitaan. En olis koskaan uskaltanut toivoa, että mun asiat niin monella eri saralla on näin hyvin, ja että voisin vielä olla näin onnellinen ja tuntea että elämässäni on niin paljon hyvää, että olenpa jo melkein itsekäs kun sitä näin paljon on tässä siunaantunut. Mutta annan sitä eteenpäin, tällä Fuck Cancer -kampanjalla, ja mitä ikinä tulevaisuus tuokaan tullessaan, mä olen messissä.

Koulussa tällä hetkellä väsäillään ahkeraan koodaamisen parissa, eli webbisivuja. Niin mun juttu, vaikka jo itseoppineena tiedänkin niin paljon sitä sun tätä, että tunneilla olen 85% ajasta vähän tylsistynyt, mutta eiköhän sitä haasteellisempaakin tekemistä vielä edessäpäin ole. Ja en voi sanoa ettenkö olisi uusia, pikkujuttuja oppinut tämän tylsistymiseni lomassa. Eikä koodauksen alkeita voi vain sutaista läpi, tietenkään, kun suurin osa mun luokasta ei ole koskaan edes Notepadia avannut, saatikka Dreamweaveria. Mutta, mä puuhailen samalla kaikkea muuta, kuten tänään suunnittelin Snapchattiin geotagia Fuck Cancer -kampanjaa varten :D (geotagi: esim. Tampere-logo kun päällä on puhelimen GPS, ja voit lisätä lokaatiosi Snapin kuvaan tai videoon)

Pitäis varmaan mennä nukkumaan tästä, mutta en kyllä sängyssäkään haluaisi pyöriskellä. Jospa kohta alkaisi väsyttään tarpeeksi että voisi silmät sulkea ja vartin sisään painua unten maille. Nukkumatti, hoi, täällä olisi yksi asiakas vailla unihiekkaa, heitä uus kiekka!

Ja hei, teidän tukea ja somen kautta leviävän sanan voimaa tarvitaan edelleen!

Kun syöpä onkin vain sivuduuni

Millaista elämä on, kun syöpä ei olekaan enää ihan 24/7 "työllistävä" tekijä, vaan enemmänkin sivuduuni - se on olemassa, mutta se ei vie enää 100% kaikkea sun aikaa? Tässä jotain (ehkä sekavia) ajatuksiani asiasta.

Olen päätynyt pohtimaan tätä nimenomaista asiaa tässä viime päivinä, tai ehkä viime viikkoina, kun koulussa kiristetään tahtia, ollaan valmistauduttu näyttöihin, raportteihin, esityksiin ja vaikka mihinkä pitäisi revetä. Ja välillä musta tuntuu etten mä vaan repeä. Tai en tiedä miten revetä. Hommahan ei ole niin että mä olisin välinpitämätön mun koulumenestyksestä, päinvastoin, sain juuri pientä kritiikkiä siitä että olen itselleni niin kriittinen kun pitää kirjoittaa esim. itsearviointeja töistä. Tunnen myös jopa syyllisyyden tunnetta jos ei suurimman osan ajasta tehdessä jotain työtä, arviointia, näyttöä tms, ole sellainen riuskan selkeä fiilis että tää menee hyvin - jos en tunne näin, niin mun aikalailla automaattinen reaktio tähän on, että tunnen homman menevän aivan päin peetä. Ja sitten olen todella yllättynyt kun ulkopuolinen, freeseillä silmillä sanoo että eihän tämä nyt mikään paska työ ollut, tämähän on aikas hyvä, onnittelut, sait hyvän arvosanan! Ja mä olen kuin puulla päähän lyöty ja kakistelen jotain kummaa, et "oho", "ai, mä oikeasti luulin että tää meni aika huonosti" jne. Miksi mä olen tällainen, kun olen kuitenkin vapaaehtoisesti hakeutunut opiskelemaan, ja vaikka välillä työkuorma uhkaa kasaantua, niin mä kuitenkin teen hommia eteenpäin, ja saan kiitosta töistäni. 

Päädyn vaikka mitä kaikkea pyörittelemällä siihen lopputulokseen, että.. tai sellaiseen toteamukseen, että multa ei ole varsinaisesti odotettu mitään muutakuin hengissä selviytymistä, kipujen käsittelyä ja niiden kestämistä, kuntoutusta siitä lähtien kun täytin 20, ja pian sen jälkeen jouduin sairaalaan sen akuutin kuumettoman keuhkokuumeen kanssa, ja jonka jälkeen alkoi tämä syöpäsirkus. Kaikki ihmiset, terveydenhuollon ammattilaiset kuin tutut ja tuntemattomat sivusta seuraajat, eivät kaikki välttämättä ole edes odottaneet että olisin tänä päivänä tässä pohtimassa tällaisia asioita, saatikka että kävisin koulua ja yritän luoda tulevaisuutta itselleni. Aina on ollut päällimmäisenä se hengissä pysyminen, seuraavaan hoitoon juokseminen, jostain leikkauksesta selviäminen. Mutta kaikki muu.. se on ollut erihienoa ja mahtava suoritus multa kun olen onnistunut pyörittämään omaa talouttani, vaikka tottakai mulla on perhe ollut tukena ja apuna, en mä tätä kaikkea täysin yksin ole pyörittänyt koko ajan. Mutta mä olen kuitenkin viettänyt jo vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä. Ja nyt mä opiskelen, ja olen astunut sellaisten ihmisten maailman jotka eivät tiedä mitään (tai hyvin vähän) mitä mun elämä on aikaisemmin sisältänyt, että se on ollut aika vapaa erilaisista suhteellisen normaaleista odotuksista, käsittäen myös tämän itsensä kouluun laittamisen ja siellä pärjäämisen. Jos (kun!) mä valmistun, niin taas mä ylitän odotuksia joita ei kukaan mulle olisi kaavaillut, vihjaillut tai odottanut tapahtuvan vuosi pari sitten. 

Mutta kompastuskivi saattaa piillä siinä, että kun niitä odotuksia enemmästä ei ennen ollut ja nyt taas on, niin mä olen.. stressaantunut. Jokseenkin vielä ihan hyvällä tavalla, mutta stressaantunut kuitenkin. Mä haluan pärjätä mutta välillä joudun myöntämään rajani, ettei tänään tai vaikka koko viikolla oikein jaksa tehdä tehtäväkasan jokaista tehtävää ihan täysillä, tai osaa siirrän eteenpäin ajankohtaan, jolloin draivia on taas enemmän. Multa ei odoteta mahdottomia tai ihmeitä, mutta odotetaan paljon enemmän kuin ennen, ja välillä myös sumentuu ihan täysin ihmisten käsitys siitä, mitä mä realistisesti tulevaisuudessa voin tehdä, unohtuu niin pitkälle nää syöpäjutut koska nyt ainakin ulkoisesti vaikutan suhteellisen tavikselta, vajaa kolmekymppiseltä joka yrittää hankkia itselleen paremmat paperit kuin kesken jätetty ammattikorkeakoulu, eli pohjakoulutuksena vain suoritettu ylioppilastutkinto. Välillä jopa tuntuu että multa odotetaan epärealistisia asioita - mulla kuitenkin on edelleen rajoitteita ja välillä ihan puhtaasti jaksaminen on kortilla, mä en ole yhtä terässä kuin muut mun luokalla, vaikken tottakai tiedä heidän mahdollisista terveydellisistä seikoista, onko muilla mitään vastaavia tilanteita, jotka välillä syövät ison osan siitä suoriutumisesta, mene ja tiedä, ei me näitä huudella toisillemme kuin yleisellä torilla. 

Mä olen murehtija, olen aina ollut ja todennäköisesti tulen olemaan. Harjoitan itseäni kohtaan aika kovaa kritisointia, joka välillä saa mut myös ihan solmuun. Mä en osaa "vaan rennosti sluibailla eteenpäin ja katsoa miten tää sujuu". Se on vaan jonkinlainen.. no, jokin siirtymä sieltä maailmasta jossa sulta ei odoteta paljoa mitään, maailmaan jossa sitten onkin odotuksia monenlaisia, ja sä jönglööraat niiden välillä parhaas mukaan. Välillä kompastut, välillä osoitat että homma on hanskassa, kyllä se tästä. 

Varmaan pidempään sairastanut voi löytää tästä jotain samoja ajatuksia, odotuksista, itsensä kritisoimisesta, stressaamisesta miten kaikki tulee menemään vai meneekö ollenkaan, mitä mun pitäis tehdä isona, mitä multa odotetaan että tää kaikki saadaan kasaan sovitussa aikataulussa. Voin sanoa, että tää on kuin viidakossa juoksua ilman karttaa tai kompassia, hutkit vaan isompia rämeikköjä ja puita pois tieltä, ja toivot että menee suht hyvin, et kaadu naamalles ja jää maahan. 

Tää on tätä mun arviointikeskustelujen jänskäämistä, olen jo alustavia arviointeja saanut eilen suoritetusta kokeesta, joka ei mennytkään yhtään niin päin metsää kuin odotin, ja jälleen kerran olen puulla päähän lyöty kun kerrotaan, että sä pärjäsit kuule ihan hyvin, tästä on hyvä jatkaa! Ehkä mun on vaikea uskoa sitä, mun pääni ei vaan osaa käsitellä sitä. En tiedä. Parempi varmaan mennä vain nukkumaan ja lopettaa tämän pohtiminen tältä illalta. 

Oon kuitenkin onnellinen että syöpä ole enää mun 24/7 jobi. 

Kööpenhamina osa 1 - Nordic Cancer Survivors 2015

Tanskan Kööpenhimasta on kotiuduttu - aika kului kuin siivillä, kuten yleensä kuluu kun on kokemassa jotain uutta ja jännää. Mutta tämä reissuhan ei ollut täysin mikään lomareissu, vaan siellä oli Sylva ry:sta edustamassa yhteensä 5 ihmistä, olin yksi heistä. Tänä vuonna me kaikki oltiin naispuoleisia, ja kaiken kaikkiaan porukka olis naisvoittoinen, osanottajia ollen Tanskasta, Norjasta, Islannista sekä Ruotsista.

Nordic Cancer Survivors -konsepti on alunperin Suomesta lähtöisin, ja ennen oli vain lapsena syövän sairastaneille suunnattu, joskin nyt konseptia ollaan laajentamassa käsittämään myös nuoret aikuiset, +18-vuotiaat siis, koska heille ei ole ollut edustusta juurikaan ja se on monessa Pohjoismaassa edelleen se hanke, jota kovasti yritetään saada jaloilleen sekä kehitellä. On todettava, että erityisesti Tanskassa ja Ruotsissa ollaan oltu menestyksekkäitä tämän suhteen, ja heiltä riittää paljon inspiraation sekä ideoiden lähdettä. Heilläkin on kuitenkin edelleen vaikka mitä tehtävää, suunnitelmia sekä unelmia, joista yksi on myös tämä ns. "Nordic Young Adults Cancer Alliance" -idea, tämä siis ei ole mikään virallinen nimitys tälle idealle, mutta sana kuvastaa sitä ajatusta jota kovasti pohdittiin yhdessä tulevaisuutta silmällä pitäen. 

Tanskalla oli paljon hienoa esiteltävää, ja suoraan sanottuna sitä tuli miettineeksi useamman kerran, että kuinka hienoa olisi että vastaavaa systeemiä, tukea, rahoitusta, konseptia olisi Suomessa, tai että mitäs jos sitä vain muuttaisi itse Tanskaan. Heillä on todella päästy jaloille väliinputoaja iässä sairastuneiden syöpäpotilaiden parissa, jotka eivät kuulu lastenosastolle mutta eivät myöskään ihan sinne "vanhojen" osastolle, joka toki tarkoittaa aikuisten syöpäosastoa, mutta ovat kovin yksin nuoren ikänsä vuoksi, esimerkiksi juurikin parikymppinen potilas, kuten itsekin olin sairastuessani, ei välttämättä löydä oikein yhteistä keskustelualustaa vaikkapa 50-vuotiaan kanssa, koska elämäntilanteet ovat erilaiset, vaikka olisi sama syöpäkin. Tottakai jotain yhteistä voi olla, mutta Tanskassakin oli kovin kyselty potilailta, että mikä on tärkeintä tässä sairastamisen aikana, hyvän hoidon ohessa, on oikeasti se että pääsee tapaamaan muita vastaavassa tilanteessa olevia, niitä jotka ovat suurinpiirtein omaa ikäluokkaa. Itse myös allekirjoitan tämän, olisin sairaalavuosinani ollut vähemmän vihainen, yksinäinen, masentunut, jos olisin saanut viettää aikaa muiden ikäsopivien potilaiden kanssa. Heiltä löytyy Rigshospitaletista nuorille syöpäpotilaille oma hengailuhuone, jossa on keittiö, pelejä, pöytiä kuten kahvilassa ja siellä voi hengailla silloinkin kun on vaikka odottelemassa lääkärinvastaanottoa tai on muuten vain päiväkäynnillä, osastolla olemisen sijaan. Heiltä löytyy myös itse osastolta (aikaisempi löytyy sairaalan aulasta isolta käytävältä, ja on näin helpommin vaikkapa päiväpotilaiden käytettävissä) huone nuorille, josta löytyy sohvaa, pöytiä sekä iso telkku eri kanavineen (oikeasti siis hankittu kanavia, itsekin muistelen että sairaalassa ei juuri mitkään kanavat näkyneet, joten täällä on panostettu ihan kattavaan kanavalikoimaankin) sekä paljon eri pelejä pelikonsoleille. Ja nämä on nuorten vinkkien perusteella suunniteltu ja sisustettu, joten ne eivät ole yhtään sairaalamaisia. Myös osaston huoneita on uudelleen remontoitu näiden vinkkien avulla, että ne olisivat vähemmän.. no, masentavia ja sairaalamaisia, olisivat kodikkaampia ja miellyttävämpiä varsinkin jos joutuu viipymään pidempiä aikoja. Myös hieno ja kattava kuntoiluhuone löytyy tästä sairaalasta, jonkalaisesta olisin itsekin halunnut voida nauttia ollessani enemmän sairaalassa menneinä vuosina, koska pääsääntöisesti olin kuitenkin ihan hyvässä kunnossa mutta valitettavasti Tampereen Radiuksen RS2-osaston päivähuone sisältää muutaman useamman kymmenen vuoden vanhan ja jo ainakin osittain hajonneen, rupuisen kuntopyörän jotka eivät kyllä millään tapaa houkuttele. Ja verrattaen sisustusta, niin Rigshospitaletissa oli piristäviä värejä, ilman että ne olivat mitenkään häiritseviä, ja oli käytetty esimerkiksi koko seinän kokoista metsämaisemaa efektiseinänä tuolla kuntoiluhuoneessa, jossa myös 3 kertaa viikossa oli tiettyinä aikoina fysioterapeutti käytettävissä 2 tunnin ajan! Kuinka hienoa ja edistyksellistä! 

Huomautan tähän väliin, että kun kerron kokemuksiani ja havaintojani, niin kerron niistä ja varsinkin mielipiteeni ovat mun omia eivätkä välttämättä edusta Sylvan kantaa asioihin, sillä en ole (vielä) edes heidän koulutettu tukihenkilö. Mutta tottakai me suomalaiset ihasteltiin avoimesti, miten pitkälle Tanskassa on päästy monella saralla, vaikka heilläkin edelleen tekemistä riittää, ja moni asia on ainakin vielä aivan kaukainen ajatus, haave, täällä Suomessa. 

Tanskan nuorten aikuisten järjestön nimi on siis Ungkraeft, eli nuori syöpä. Meille kaikkea esittelemässä oli Tina Brændgaard Nissen, joka on aktiivisesti Kööpenhamissa toiminnassa mukana ja vetämässä, ja sen pään toimistossa töissä. Hänellä on itsellään myös kokemusta syövästä, mutta nykyään on terve, on perhe eli mies sekä kaksi nuorta lasta. Aivan ihana ihminen ja todella inspiroivaa työtä on aloittanut omatoimisesti tekemään, hän piti meteliä nuorten aikuisten puolesta yksinään ennenkuin tämä pyydettiin hommiin Tanskan syöpäjärjestön alaisuuteen. Toinen vetäjistä oli Iben Bogh Nielsen, joka oli Tinan kuvailun mukaan tämän "työvaimo", eli he työskentelevät yhdessä, Tinan ollen projektivetäjä ja Iben niinkuin PR-puolen vetäjä. Ungkraft on erittäin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, joka on tottakai osasyytä miksi heillä on lähtenyt hommat niin vetämään, koska he pitävät kirjaimellisesti meteliä itsestään, tärkeistä asioista. Heillä on myös jonkin verran poliittista vaikutusvaltaa, siinä mielessä että Tanskan Syöpäjärjestö on niin kasvanut, laaja että heidän tapetille nostamat asiat saavat näkyvyyttä, ja myös kiinnostavat ja saavat huomiota poliittisilta tahoilta.

Tässä on vain pintaraapaisu tästä kaikesta, yritän kirjoittaa tästä kaikesta vähän osissa, ja jakaen aihealueita, eli esimerkiksi nyt en käsittele vaikka mitä ravintoloita tai shoppailukatuja suosittelisin, vaan nyt avasin vähän, mitä tämä Nordic Cancer Survivors 2015 -tapahtuma käsitti, miksi sinne tänäkin vuonna Sylvasta lähdettiin ja toivottavasti edelleen lähdetään vastaisuudessakin. 

Joululahja & -sisustusideoita

Pyörin tänään mamman kanssa Ideaparkissa - taas vähän oman jaksamisen rajoja kolkutellessa, mutta jaksoin kyllä aika paljon, mielestäni, ja paljon sain aikaiseksi. Kuvailin kaikkea ihanaa, itselleni muistutukseksi, jotain hain myöhemmin messiin, ja myös vähän teitä lukijoita ajatellen. Harmi vaan että mun puhelimen akku loppui, kun olisi ollut vielä vaikka mitä ihanaa ideaa jaettavana (se oli siis jo aika lopussa alunperinkin, unohdin yöllä ladata, tottakai :D)

Jotain näistä menee joululahjaksi, jotain jää itselle, ja jotain saatan myöhemmin mennä vielä tarkastelemaan. Ja aika edullista on, ellei jopa halpaa. Mä arvostan enemmän ajatusta lahjojen takana ja antajana sekä saajana, en niinkään sitä hintaa. Jos on kaunis asia, vaikka ihan kukka, niin ainakin mä olen todella onnellinen. Siinä mielessä olisin tosi helppo tyttöystävä, koska arvostan vaikka ihan kympin tai parin korua (tmv), jos se vaan on kaunis, en sitä hintaa ;)

Yllä kaikkea kivaa ja ihanaa Clas Ohlssonilta ja Minimanista

Kiiltävää helyä Glitteristä

Kukkia kukkatorilta, joka sijaitsee Ideaparkissa keskellä käytävää, jossa heti Glitter vieressä (en muista, tai oikeastaan edes tiedä, tarkkaa oikeata nimeä)

Kaikkea mahdollista ihanaa Hemtexiltä - itse haaveilen tuollaisesta verhoasetelmasta sänkyni yläpuolella, joskin tiedän että se ei ole ihan heti tai helposti toteutettavissa



Aivan ihana kuvakehys Minimanista, ostin itselle mutta myös toisen joka menee lahjaksi!

Yläpuolella kaunis ikkunasomistus Gina Tricotista, josta löytyy ihania yöasusettejä, kylpytakkia äidille, siskolle, tyttöystävälle, vaimolle ja niin edespäin. Alapuolella miespuoleiselle perus V-aukkoinen neule, Henkan miestenosastolta löytyy vaikka mitä mahtavaa moneen eri tyyliin, ja hinnatkin vaihtelee niin, että varmasti jokainen voi oman kukkaronsa mukaan löytää, mitä haluaa.

Aivan mielettömän ihanat kiilanilkkurit, joissa tosiaan tuo kiilakorko on erittäin hillitty, ja ihanaa vuorta sisällä, eli menee talvipopoina! Valitettavasti mun kokoa (37/38) ei enää ollut, joten vähän suutuspäissäni unhoitin, että mikä kauppa nyt olikaan kyseessä, joku iso, jossa oli paljon kenkiä 24% prosentin alessa. Näiden alkuperäinen hinta 59,90e muistaakseni.

Pehmoisten karvasukkien tärkeyttä, lämpöä ja tämän hetkisen kauden tuomaa tarvetta en voi varmaan enempää hehkuttaa tai korostaa. Itse ainakin rakastan pehmoisia karvasukkia! Ginasta, kuten myös edullista kosmetiikkaa, suteja ja kynsitarroja.


Jo aikaisemmin vilahtaneet kynttiläkipot Minimanista, itse valkkasin 3kpl tähtikuviolla, ja sitten sieltä aiemmin mainitsemaltani kukkatorilta ihan alkukasvuvaiheessa oleva Amaryllis, johon ainakin pitäisi tulla punainen kukka, jos vaan onnistun saamaan sen kasvamaan niin. Ilmeisesti mun kotona on niin kuivaa eikä tarpeeksi valoisaa, ettei lähes mitkään oikeat kukat menesty täällä. Trust me, parhaani yritän, mutta tekokukat joita multa myös löytyy, ovat (valitettavasti) niitä kauneimpia.