Kirjoittajan blokki. Se taitaa vaivata, koska en tarkalleen tiedä mitä kirjoittaa vaikka käyn täällä blogissa, mietin asioita, aloitan jotain, kumitan, aloitan taas, mutta en saa päätä tai häntää kiinni oikein mistään. Siksi olen ollut suht ahkera Snapchatin käyttäjä - se on niin nopea eikä vaadi juurikaan mitään syvällisempää ajattelua, otat vain kuvan tai videon tilanteesta, jonka haluat välittää eteenpäin. Blogin sana tuntuu painavammalta, pitäisi olla jotain asiaa tai edes se punainen lanka, vaikka aihe olisikin ihan "hömppään" lukeutuva.
Mutta ehkä puhun Sylvasta, koska se on asia joka pitää mun innoissani. Kuten mun some-kanavien seuraajat tietävät, edellisenä viikonloppuna oli Sylva-päivä Helsinkin Espalla, ja vaikka oli vähän pilvinen päivä, niin ihmisvilinää riitti - samaisena päivänä oli monta muutakin tapahtumaa Helsinkin keskustassa, joten sinänsä oli aivan mahtava päivä olla pyörittämässä mitä tahansa tapahtumaa. Toki ihmisiä olisi varmasti ollut vielä enemmän jos olisi ollut aurinkoinen päivä, jota itsekin olisin toivonut koska lipaskerääjän hommissa tuli välillä ainakin käsille vilpoinen olo. Sylvan tapaan oli kuitenkin meillä erinäisten hommien auttajina bäkkärillä syömistä ja juomista tarjolla oikein olan takaa, kuten aina, meistä huolehditaan aina.
Itse tapahtuma tuntui menevän ihan humauksella, oli Tapiiri maskotti ihastuttamassa perheen pienempiä, bändi soittamassa hyviä biisejä ns. taukoajoilla, vähän enemmän asiaa kun esim. esittelyssä oli Sylvan uusi puheenjohtaja Lassi Kurkimäki, jolle antoi tilaa entinen puheenjohtaja Aila Paloniemi, oli vanhempia äänessä, minä erityisesti Fuck Cancer -kamppiksen nuorten aikuisten äänenä, toinen tukkarikamu Ville kertomassa vähän omaa tarinaansa sekä mitä nuorille aikuisille toimintana on tarjolla, tätä rataa. Lavalle noustessa ja oman vuoron tullessa, vastaamassa kysymyksiin, kertomassa tarkemmin asioista, oli ensin sellainen hieno pelon että innostuksen sekainen fiilis - ei pelkoa siis etten haluaisi tehdä sitä, päinvastoin, mutta sellainen jännitys, tiedätte varmaan. Ja tulee usein se höhlä olo että vastasinkohan nyt kysyttyyn kysymykseen vai puhuinko ihan puuta heinää, mutta kiitosta tuli jälkeen päin, joten taisi se mennä sitten hyvin. Innolla odotan kun meidät nuoret aikuiset kerätään kasaan haastelemaan tulevaisuuden Fuck Cancerista ja muista Sylvaan liittyvistä asioista, joita me vapaaehtoiset tehdään.
Tällä viikolla oon ruvennut taas aktivoitumaan liikunnan parissa, tarkoituksena saada jokaiselle päivälle kasaan edes vähän jotain enemmän kuin vain perus hyötyliikunta, joka ei tällaiselle vamma selkäiselle riitä, ei fyysisesti mutta ei niin mielenkään puolesta, vaikka mussa asuu pieni ekspertti, joka osaa keksiä niin monenmoista syytä miksi tänään ei huvita tai jaksa lähteä mihinkään kotoa, olla vaan ja löhötä, idlata. On sellainen olo nyt etten saa päästää tätä mun kremppaavaa kilpparia täysin niskan päälle, vaikka tuntemuksia ja oireitakin olisi liuta. Joten, varsinkin koirien iltalenkki on tällä hetkellä pidennetty vakio 10-15 minuutista 40-50 minuuttiin ripeää kävelyä. Leo on innoissaan, Nessa ei niinkään.. :'D meidän neiti on sellainen laahustaja-pysähdellään-metrin-välein-jököttään-ja-nuuskiin -tyyppinen tapaus. Kävelee kyllä (ja kuntoakin riittää) kun pistää kävelemään, mutta lenkin alku on aina sellainen, että saa kannustaa mökö-mökö-neitiä kävelemään kunnolla. Pyöräkin on taas kunnossa, ja tänään tuli ekaa kertaa sitten vuoteen hypättyä sen kyytiin, joskin ihan lyhyelle matkalle kun suuntana oli vain ruokakauppa Prisma, sekä Gigantti, sillä tuli haettua uudet nappikuulokkeet kun edellinen on ollut varikolla jo jonkin aikaa, mystisesti lakkasi toinen kuuloke toimimasta. Nyt on taas musapuoli kunnossa lenkille ja muutenkin liikkumaan, ilman sitä on vaikea lähteä liikenteeseen, on se sellainen henkireikä. Tuli hankittua kyllä mahtavat kuulokkeet, tähän mennessä todella tyytyväinen ja reipas iltalenkki niiden kanssa suoritettu! Marshall nappikuulokkeet, jotka korostavat bassoa, erihienoa.
