Helkutin onnellinen

Klockan näyttää 00:47 kun aloittelen tätä postausta.

En saa unta. Sänkyyn on menty rauhoittumaan jo 22:30 mutta uni vain välttelee. En tosin koe kärsiväni tässä niinkään unettomuudesta, vaan ennemminkin innostuksesta, ajatuksien määrästä, kaikesta tekemisestä ja suunnitelmista. On liikaa kaikkea kivaa mietittävää, ettei aivot nyt vain tahdo sammua tänä iltana (yönä). Kyllä vähän yskittääkin, kevätsää on petollinen: päivällä on lämmin mutta illalla, kun itse saavun koulusta, ei enää olekaan niin lämmin. Imeskelen tässä sitruunan makuista Strepsilsiä, josko se hillitsisi yskää ettei tarvitse kömpiä takaisin poikaystävän kainaloon, ja herättää tätä röhkimiselläni. 

Fuck Cancer -kamppis pyörii luonnollisesti mielessä, koska oon siitä vaan niin pähkinöinä. Kamppiksella menee niin mahtavasti ja tykkään ihan hirmuisesti olla sen some-tiimin remmissä mukana. Ja mun koulu tukee vahvasti tämän proggiksen tarpeita, joten on ollut tosi mielekästä yhdistää mun taitoja tähän touhuun. 

Myös viikonlopun menot, kuten esim. sunnuntaina oleva Mansen blogikirppis kutkuttelee kovin, sinne olen suuntaamassa ja raahaan poikaystävänkin mukaan, tottakai houkutellen ruualla, jos ei kirppiksen muu tarjotan nappaa.. ;) Itse olen kiinnostunut tästä konseptista, tämä järjestetään nyt vasta toista kertaa, mutta lukemani mukaan ensimmäinen oli oikein hittitapahtuma. 

Mua ehkä myös juuri tällä hetkellä pitää hereillä se, että tunnen olevani niin onnellinen. Siis niinkuin aivan helkutin onnellinen, jos-uskoisin-Jumalaan-niin-kiittelisin-aivan-loputtomiin -tyyliin onnellinen. Mutta koska en usko minkäänmoiseen jumalaan, niin kiitän maailmankaikkeuden karmaa ja sitä, että odottavan aika on pitkä mutta lopussa palkitaan. En olis koskaan uskaltanut toivoa, että mun asiat niin monella eri saralla on näin hyvin, ja että voisin vielä olla näin onnellinen ja tuntea että elämässäni on niin paljon hyvää, että olenpa jo melkein itsekäs kun sitä näin paljon on tässä siunaantunut. Mutta annan sitä eteenpäin, tällä Fuck Cancer -kampanjalla, ja mitä ikinä tulevaisuus tuokaan tullessaan, mä olen messissä.

Koulussa tällä hetkellä väsäillään ahkeraan koodaamisen parissa, eli webbisivuja. Niin mun juttu, vaikka jo itseoppineena tiedänkin niin paljon sitä sun tätä, että tunneilla olen 85% ajasta vähän tylsistynyt, mutta eiköhän sitä haasteellisempaakin tekemistä vielä edessäpäin ole. Ja en voi sanoa ettenkö olisi uusia, pikkujuttuja oppinut tämän tylsistymiseni lomassa. Eikä koodauksen alkeita voi vain sutaista läpi, tietenkään, kun suurin osa mun luokasta ei ole koskaan edes Notepadia avannut, saatikka Dreamweaveria. Mutta, mä puuhailen samalla kaikkea muuta, kuten tänään suunnittelin Snapchattiin geotagia Fuck Cancer -kampanjaa varten :D (geotagi: esim. Tampere-logo kun päällä on puhelimen GPS, ja voit lisätä lokaatiosi Snapin kuvaan tai videoon)

Pitäis varmaan mennä nukkumaan tästä, mutta en kyllä sängyssäkään haluaisi pyöriskellä. Jospa kohta alkaisi väsyttään tarpeeksi että voisi silmät sulkea ja vartin sisään painua unten maille. Nukkumatti, hoi, täällä olisi yksi asiakas vailla unihiekkaa, heitä uus kiekka!

Ja hei, teidän tukea ja somen kautta leviävän sanan voimaa tarvitaan edelleen!

Nivo-päivä

En olekaan hetkeen kirjoitellut suoraan TAYSista, tänään on taas rutiinilääke kerta, ja tällä kertaa tiputellaan lääke, 2 viikkoahan se sitten jätettiin väliin. Mutta beetasalpaajat toimii vaikken tosin nyt noin viikkoon ole ottanut ollenkaan, se pahin tykyttely ja spontaani hikoilu on jonkin verran vähentynyt. Alaselän skolioosi on kyllä ollut aivan julmetun kipeä, tuolla ulkona saa joko tarpoa loskassa tai sitten luistella jäillä, jo pelkästään se jännitys kun jäisellä kelillä vie vaikkapa koiria ulos tuntuu kiristävän lihaksia, saatikka sitten kun heittää lipat.. Salilla käyminenkin jopa vain pahentaa sitä, vaikka sen nyt tietää että ensin vähän pahenee ennenkuin helpottaa, liikkua on joka tapauksessa pakko. Mutta kyllä tässä pärjää, särkylääkettä tarpeen mukaan ja joinain iltoina pitkävaikutteinen relaksantti yöksi, ja päivällä kylmä- tai lämpöhoitoa, jälkimmäinen tuntuu olevan tehokkaampaa tällä kertaa.

Nyt sitten tippuu taas Nivolumab, lääkäri vielä soitti aamulla varmistaakseen mun voinnin, että voihan lääkettä tilata. Vatsa on taas siinä rajoilla onko oikein yliaktiivinen, mutta itse koen pärjääväni ja oon tottunut tämän IBS:in kanssa pelaamaan, niin sanoin että tottakai tiputellaan, ja verikokeetkin olivat hyvät. Kilppariarvoista yksi edelleen vähän laskee, joka tietääkseni vois viitata kilpparin yliaktiivisuuteen jos laskisi kunnolla, mutta on kuitenkin vielä viiterajan sisällä. Mutta kaikkea, kuten muutenkin, seurataan tarkkaan.

Kipinää palata aktiivisemmin blogiin pariin on ruvennut kerääntyä, ja viimeistään eilen alkoi ihan syyhyttää kun koulussa alkoi uusi kurssi: verkkosivun suunnittelu ja toteutus! Ensimmäisen 3 tunnin rupeama oli mulle ihan selvää kauraa, tiesin kaiken ja olin tunnilla valitettavasti todella tylsistynyt ja puuhailin omiani, mutta toisaalta taas täysin uusi html-kielen maailmassa oli varmasti ihan tarpeeksi haastettu näillä tunneilla. Tutkaillessa meidän opetussuunnitelmaa, mä voisin jo nyt valmistaa meidän lopputehtävän, että haasteita ei tällä kurssilla oikein taida tulla vastaan, enemmän omien taitojen hiomista eteenpäin itsenäisesti. Mutta joka tapauksessa silti kurssi jota olen odottanut, ja odotan tulevaisuudessa jatkokurssia/kursseja. 

Meillä on tällä hetkellä myös meneillään muutto. Yhteen. Yhteen! Mutta muuttoprosessi on kyllä raskasta ja suoraan sanottuna.. syvältä. Mutta lopulta kuitenkin palkitsee itsensä. Elämä on vienyt aivan uuteen suuntaan, jota en todellakaan osannut olettaa ja kuinka kiitollinen olenkaan elämään tulleista uusista kuvioista. Mutta, on sanomattakin ehkä selvää että kyllä välillä hirvittää, että entäs jos tauti jostain saakin potkua tulla taas sotkemaan kaikkea. Vaikka uskon ja luotan Nivolumabiin, niin luulen että tää on aika yleinen pelko monella, oli tilanne sitten pysyvä tai hetkellinen, aina sitä yllättävää kurperkeikkaa huonoon suuntaan miettii silloin tällöin. Mutta yritän työntää taka-alalle, ja puuhailla näiden elämän muiden isojen, positiivisten elementtien parissa. 

Koulussa on kiirus, valmistaa työnäytekansiota, työstää yksilö- tai pariprojektia joka esitellään ensi kuussa, ja myös henkisesti valmistautua tulevaan päänäyttöön, jossa todennäköisesti valmistetaan jonkinlainen flyeri, Photoshoppia, InDesingia ja Illustratoria, sekä Prepsiä asemointiin ainakin tarvitaan, ja jotain jälkikäsittelymenetelmiä varmaan myös. Paljoa ei voi valmistautua vain lukemalla jotain, on niin paljon käytännön tekemistä joka pitäisi tähän mennessä jo ainakin jokseenkin handlata. Mulla eniten panostettavaa on tuossa arkkiasemoinnissa, se on ruvennut vasta nyt pikkuhiljaa mulle aukeamaan syvällisemmin, mutta en ole vielä ihan varma taidoissani. Onneksi meillä näitä edelleen hakataan ennen näyttöä, ehtii sisäistää ja muistaakin asioita!

It's alive!

Heissulivei!

Oon ollut karkuteillä, lähinnä oman miehekkeen kainalossa ja talouteen saapuneen pleikka nelosen hurmiossa - "a couple that plays together, stays together" on muodostunut meidän motoksi :D hakataan sormet väärällä CODin Black Ops 3:sta. (no, on sitä muutakin tullut tehtyä kuin vain pelattua, heh!)

Joulu tuli ja meni; aatto meni porukoilla ja pikkusysteri siellä myös, napa täyteen ruokaa ja sitten vieressä haltioissaan katselessa kun tuli tänä vuonna annettua ihan spessulahjoja, mutta niihin en paneudu toistaiseksi ainakaan sen tarkemmin. Joulupäivänä lähdin sitten poikkiksen perässä mökille, jossa tuli vietettyä sitten kaksi yötä syöden, juoden, paljussa, saunassa ja kunnon lautapelejä pelatessa. Eilen illalla tultiin kotiin, ja täytyy kyllä sanoa että on ollut ihan paras joulu ikiaikoihin (en ole jouluihminen, nääs).

Että hyvää kuuluu kyllä. Skolioosi on kummallisesti lakannut vaivaamasta vaikken ole urheillut sen enempää kuin aikaisemminkaan, kävellyt vaan paljon mutta sitähän oon tehnyt ahkeraan varsinkin siitä lähtien kun tuo mies ilmestyi elämääni kesällä. En tiedä miksi kipuilu on kadonnut, mutta kiitollinen olen. Tässä nytten, varmaan vuoden vaihteen ajoitukseen, odottelen niitä salien "hankkiudu eroon joulukiloista" tarjouksia, koska se sali jolle olin suunnittellut vaihtavani ja käyväni, osoittautuikin valitettavasti sen verran pettymykseksi itseni kohdalla, ettei siellä kyllä tule käytyä vaikka edullinen olisikin. Joten, mä palaan takaisin entiselle salilleni, toivottavasti jonkin pienen uudelleen aloitus tarjouksen voimin. Pakkaset tuli mutta kohtahan on jo taas melki kesä, joten pitää sulattaa jokunen parisuhdekilo veks...! :D (okei, tärkein on tää selkä oikeasti)

Tautitilanne edelleen sama, eli mitään onkelmia ei ole ilmennyt. Veriarvot on hienot, vointi jees. Kuvaukset on tosiaan joulukuun vikan päivän aamuna, ja tulokset sitten.. ööm, olikohan 5.1., jos nyt oikein muistan. Mutta, en tosiaan odota mitään ihmeitä, siis että jotain negatiivista ilmenisi.

Uuden vuoden suunnitelmia ei vielä ole, kuin että jotain kai sitten poikkiksen kanssa keksitään, ei mitään kummallista todennäköisesti mutta jos nyt jonnekin on tuttuja/kavereita kokoontumas niin eiköhän mekin mennä, ja vuosi vaihdeta seuraavaan yhdessä. *tähän aaltoja yleisöltä* ;)

Kun uneton tuhisijan kohtasi

Unettomuus on muuttuva asia, välillä parempi, välillä huonompi, ja toisilla se hellittää pitkäksi aikaa tai vaikka loppuelämäksi, toisilla on aina taipumus nukkua huonosti, kevyesti, häiriintyä helposti, olla altis häiriötekijöille ja oman kropan kello on aina vähän sekaisin, että koska sitä pitäis mennä nukkumaan, eikä nukuta vaikka sitä yritetään. 

Miten siis kävi, kun uneton kohtasi tuhisijan?

Uneton rupesi nukkumaan. 

..... mitääääh? Voin kuulla ihmetyksen tänne asti. Kyllä vain. 

Eihän se ensi alkuun ollut helppoa, yökukkuja jonka oli vaikea rauhoittua, nukkua ylipäätään jonkun vieressä eikä yksin. Rytmi oli vallan eri ja sitä lähdettiin sovittamaan yhteen - kyllähän siinä jonkin verran tuli valvottua ennenkuin pystyi nukahtamaan ja muutenkin tuli pyörittyä. Itse kuulemma maiskuttelen huuliani unissani - ensimmäinen ihminen joka on nukkunut myös kevyesti ja/tai herännyt hetkeksi yöllä jotta on voinut tämän todistaa ja raportoida. Huvittavaa, mutta onneks en kuorsaa :D Poikkis tuhisee, vähän jopa kuorsaa aika ajoin. Joskus nukkumaan mentäessä ajattelen että kylläpä ärsyttää, mutta sitten nukunkin läpi koko yön enkä valvonut pitkään. Nykyään en aamulla välttämättä herää edes poikkiksen herätyskelloon, tämän keittiöpuuhiin, juuri mihinkään. Joinain aamuina toki herään, koska munkin kello on siirtynyt selkeästi eri aikaan, ja aikaisin aamulla on kiva hetki halia ennenkuin poikkis poistuu lähteäkseen töihin, ja mä yleensä nukun vielä tunnin tai puolitoista lisää, eli nousen klo 8-9 välillä. Niiiin aikaisin verrattuna entiseen jolloin klo 10-11 oli normi aika nousta ylös ja hitaasti starttailla päivää!

Nykyään sitä sitten mennään nukkumaan 22-23.30 välillä, aivan viimeistään klo 24 ja harvoin tulee valvottua niin myöhään enää. Ennen mulle normaali, sellainen ns. ideaaliaika, jolloin nukahdin 5 minuutissa oli vasta klo 2. En välillä edes jaksanut yrittää mennä aikaisemmin nukkumaan koska tiesin vain pyöriväni sängyssä. Välillä se ärsytti, toisinaan en välittänyt, eikä sillä niin paljoa merkitystä ollut yksin ollessa. Nyt kuitenkin olen paljon tyytyväisempi mennessäni nukkumaan klo 23 mennessä vaikka nukkuisin yksin. Mutta, mä selkeästi tarvitsin siihen toisen ihmisen "avuksi", joka tönisi siihen oikeaan suuntaan ja myös jonka vieressä oli vain helppo ja hyvä nukkua. Toisen tasaantuva, rauhallinen tuhina jopa saa mut väsymään kun sitä kuuntelen, jos en itse meinaa samantien nukahtaa. Olenpa jopa muutaman kerran nukahtanut ennen poikkista, tämän raportoinnin mukaan, joten ihmeiden aika ei ole ohi - uneton opetteli ja opettelee nukkumaan uudestaan!

Käytän toki edelleen useimpina iltoina unilääkkeitäni mutta olen nukkunut myös luomuna, joskin se on edelleen se kummallinen poikkeus kuin sellainen, mihin voisin vauhdilla yrittää siirtyä. Mutta nukahtamisaika on lyhentynyt merkittävästi, joten ehkä tulevaisuudessa annosta voi ennestään madaltaa, vaihtaa miedompiin ja ehkä joskus jopa jättää pois tai käyttää vain muutamana iltana per viikko, joka myös auttaa väistelemään sitä kasvavaa tolea joka tulee pitkäaikaisella yhtäjaksoisella käytöllä.

Että, kummallisuuksia mutta positiivisia sellaisia tapahtuu, en olisi ikinä uskonut että tuhisija-toisinaan-vähän-kuorsaavakin -henkilö saisi mut nukkumaan paremmin ja kunnon rytmissä sen sotkemisen sijaan. Onhan sitä pakko olla yllättyneen tyytyväinen \o/

1+1 = ♥

... myös yksi syy, miksi olen ollut kiireinen ja muissa maailmoissa viime aikoina ;> ♥