Blogiarkisto

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Vauhtimato


Niinhän siinä kävi, kuten osasin itsekseni jo ennustaa (päätellä) oloistani, että kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitystä oli laskettu liikaa - iski päälle taas vuoristorata kaikenlaisia oloja, varsinkin niitä mielialan heittelyitä, spontaania hikoilua, sydämen juoksua, jopa ahdistunutta oloa tehdä (nopeita) päätöksiä ja tarttua arjen askareisiin, ilman että jokainen homma jää puolitiehen. Nyt annostusta on nostettua takaisin 25 mikrogrammasta 50 mikrogrammaan, ja saan itse vapaasti säätää annosta, olisin saanut jo aikaisemmin, mutta toisaalta halusin kuitenkin voida osoittaa että vaikka arvot ei heitä niin suurta häränpyllyä, niin mulla ei silti ole hyvä olla, että se on aika vähästäkin kiinni, verikokeet ei kerro kaikkea. Aloitushan oli 100 mikrogrammaa muutamisen kuukautta sitten.

Vaikka sitä muuten ei haluaisi asua tällaisen kattavan sairauslistan kanssa Jenkeissä, joissa vain raha puhuu ja vakuutus yhtiöt pyrkii nillittämään sua joka käänteessä, olisi siellä kuitenkin enemmän tarjolla (tietääkseni) paikallista ns. kerhotoimintaa tällaisessakin tapauksessa. Myös syöpäpuolen. Support groups. Suomessa tällainen mahdollinen toiminta tuntuu valitettavasti oman kokemukseni perusteella olevan tarjolla lähinnä senioreille. Itse kuitenkin kaipaisin sellaista tukiryhmää, johon saisi ihan fyysisestikin ottaa osaa, joka kokoontuisi edes suht säännöllisesti, ja muuten sitten voisi olla yhteydessä vaikkapa oman Facebook-ryhmän kautta. Tällaisia ryhmiä toki pyritään alkaa järjestää syöpäpuolella mm. Sylvan puolesta, mutta homma on edelleen lapsen kengissä, eikä esimerkiksi täällä Tampereella sellaista ole. Olisi kiva kahvitella oman ikäluokan kanssa, harrastaa liikuntaa mahdollisuuksien mukaan, vaihtaa ajatuksia, käydä yhdessä vaikkapa tapahtumissa, ja muutenkin luoda sellainen oma verkosto. (siinä mielessä mulle olisi samantekevää löytyisikö tällainen ryhmä kilppis- vai syöpäpuolelta, molemmat tarjoaisivat sellaista hengenheimolaisuutta ja seuraa, josta tykkäisin). Onhan toki Facebookissa ihan toimivia ryhmiä, joihin ottaa osaa, mutta itse kaipaisin tällä hetkellä vielä vähän enemmän tästä toiminnasta. Ehkä tulevaisuudessa voi sanoa tällaistakin toimintaa olevan - olis erihienoa.


Näin lääkityksestä puheenollen, Nivolumabin antoaikaa päätettiin viime viikolla vastaisuudessa antaa 3 viikon välein. Tähän mennessähän tahti on ollut 2vk välein. Tällä mennään ensi vuoteen asti kun tluee 2 vuotta täyteen Nivon kanssa, sitten katsellaan tilannetta uusiksi ja mennään sen hetkisten tietojen mukaan eteenpäin. Itse olen ihan tyytyväinen että antoväliä on pidennetty, en koe sitä mitenkään huonona asiana, tai asiana jostain pitäisi "olla huolissaan". Seuraavat kuvaukset ovat tulossa elokuun lopulla, viimeisimmistä onkin jo jonkin verran aikaa mutta koska mikään olossa ei ole osoittaunut Hodarin puolesta olevan mitään murehdittavaa, niin tämäkin on jees ettei ihan joka käänteessä olla kuvaamassa.

Tuntuu, että kotia olisi aika jotenkin ehostaa taas - meillä muutto jätti kodin oikeastaan kovin saman näköiseksi kuin mitä se oli ennen sitä näin sisustuselementtien puolesta, koska mulla oli enemmän juuri sisustuselementtejä kuin poikkiksella. Tuli vain lähinnä vaihto joillekin kalusteille - osa poistoon ja toisen kalusteita tilalle, mutta yleisilme on kovin samanlainen. Ja edelleen rankan seulonnan jälkeen meillä on liikaa tavaraa.. en tiedä miten tätä on päässyt näin kertymään, ihan älytöntä! Lamppuja oikeastaan vähän joka huoneeseen ollaan metsästetty, mutta se tuntuu olevan ikuisuusprojekti.. todella vaikeata siis. Ehkä olisi aika edes uusille verhoille, ehkä matollekin? Niitä ei ole tullut ostettua nyt pariin vuoteen.

Ellokselta sais nyt jo alennetuista tuotteista 29.6. asti vielä -50%, vois olla hyvä sauma ainakin kodin tekstiileitä vilkuilla, KOODI: 335478








Kuten voi huomata, mua puhuttelee paljon sinisen eri sävyt, varsinkin turkoosi, tällä hetkellä!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Ellokselta uutta ilmettä kotiin

Makuuhuone on vihdoin viimein saanut sitä uutta ilmettä, ihan vaihtamalla tekstiileitä, jotka tässä tapauksessa käsittivät päiväpeiton, pussilakanasetin sekä koristetyynyliinoja yhteensä kolmelle tyynylle.

Aikaisempi päiväpeitto on muuten myös Ellokselta ja edustaa mun ihastusta tähtikuvioon sekä sinisen eri sävyihin.

Tässä siis ennen ja jälkeen, vasemmalla on viimeisin petivarustus ja oikealla mihin päädyttiin.



Vähän "His & Hers" -teemalla varustettu pussilakanasetti, tämäkin tähtikuviota, jossa peittoa voi käyttää kummin päin vaan, sillä se on toisela puolen valkoinen sinisen harmaan värisillä tähdillä ja toiselta puolen vastakkain värit. Mukana tulee myös 4x tyynyä, jotka tosin eivät ole kaksipuoleisia eli tulee 2 valkoista ja 2 sinisen harmaata.



Puuvillainen pussilakanasetti on siis nimeltään Marple, ja sisältää siis 4x tyynyliinaa sekä kahdelle peitolle pussilakanat, todella kätevä paketti mun mielestä!



Lähemmin kuvattuna päiväpeitto pitää sisällään nättiä kukkamaista kuviota joka on ommeltu vaaleammalla langalla ja tuntuu käteen myös kohokuvioiselta. Päiväpeiton sävy vastaa aikalailla kuvaansa Elloksen sivuilla, pussilakanasetti on ehkä hitusen tummempi luonnossa, mutta itselleni tämä värimaailma on edelleen se mieluinen.

Ellokselta löytyy tänä syksynä ja talvelle kaikkea kivaa kotia varten, mutta myös muuta lämmikettä kuten vaatetusta! Itse olen viime vuosina löytänyt erityisesti syys- että talvitakkia ja tässä alkoikin vähän kutkuttelemaan valikoima kun villakangastakkini alkaa olemaan niin monta vuotta vanha vähän sen näköinenkin, että seuraajaa voisi ruveta miettimään... ;)






KOODILLA 325728 -40% KALLEIMMASTA TUOTTEESTA 11.10. ASTI!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Uutta kotiin tulossa..

Itse kovin kaamosväsymykseen tai jopa jonkinlaiseen masennukseen taipuvana, tämän pimeyden ja kylmyyden tullessa, on kiva kun koti ja erityisesti makkari, on itseä miellyttävä niin ihan nukkumista varten mutta myös esteettisesti, ja tästä onkin perua mun viehtymys makuuhuoneen tekstiileihin ja tietysti haasteellisena nukkujana, on vain kiva kun sänky tuntuu houkuttelevalta paikalta mennä. Eli, Elloksen paketti on siis saapunut, jes!

Valitettavasti nyt on vain pieni sneak peek kuva teille, sillä tänään ehdi ruveta somistamaan makkaria, eväiden tekoa, koirien ulkoilutusta sun muita pikkutehtäviä ennen kouluun lähtöä, mutta makkarin uudet tekstiilit postaus on tulossa ASAP!



Kaamosväsymyksestä/masennuksesta sekä hoitoväsymyksestä myös ajattelin kirjoitella, sitä tässä olen pohdistellut kun tuntuu niin kovin tämä syksyn tulo ärsyttävän ja lamaannuttavan joinain päivinä - onko teillä vastaavaa, pimeys ja kylmyys tuntuu imevän energiat ja mehut lähteä aamulla liikkeelle, koko kroppaa jumittaa ja olisi kiva vain kölliä sohvalla tai sängyssä aina tilaisuuden tullen?

tiistai 5. toukokuuta 2015

IKEA Madness


.. on pakko kuitata tämä päivä lyhyellä toteamuksella, että Ikeashoppailu saattaa olla tosi rankkaa puuhaa. Nostan hattua teille miekkosille, jotka jaksatte lähteä sinne naistenne kanssa :'D Itse vietin useamman tunnin Ikeassa suunnitellen ystävän kämppään uutta vaatehyllysysteemiä, ja siinä meni A-I-K-A-A. Ja saatoin shoppailla jotain itsekin. Tässä todisteet, ja perään pahoittelut etten jaksa kasata Livboxin postausta tänään, oon ihan valmista kauraa meneen jo nukkuun. Ens viikolla napsahtava 27 ikävuotta tekee musta selvästi vanhan akan, ei jassa enää...! :D





// // ENGLISH SUMMARY

Shopping at Ikea can be quite demanding! I salute you dudes who are willing to go shopping there with your girlfriends ;) Spent hours designing a new wardrobe for a good friend of mine, and did a little shopping of my own too. But I'm all wiped out so the posts about Livbox are just gonna have to wait a bit, need to gather myself.. the approaching 27 is making me an old hag, no endurance :D

lauantai 3. toukokuuta 2014

Rakeita tulee, mut ei se mitään!




Tänä lauantaina on kyllä noita rakeita riittänyt, vähän väliä taivas aukeaa hetkeksi ja syytää niskaan rakeita! Yritin ottaa niistä kuvaakin, mutta puhelimen kameralla niitä ei nyt kovin hyvin saa haltioitua, check it out >>


Mutta onneksi sitä pääsi porhaltamaan äkkiä autoon ja eteenpäin, nimittäin pizzan äärelle lähisuvun kanssa! Koskarissa tuli muutenkin hetki pyörittyä ennen syömistä, ja oli muuten hyvää pizzaa!


Koskarista ei tietenkään päässyt pois ostamatta jotain (muutakin kuin koiranruokaa), eli meinaan pakko napata Bijou Brigittestä uudet, ihanan jähmeä sankaiset pilottilasit etelästä ostettujen tilalle - ei meinaan meinaa niin millää pysyä naamalla kun sangat on ihan vinksin vonksin ja löysät!

Bjioun loputon määrä ihania koruja.. kiiltävän perään on tämäkin harakka.. ;)



 Päivän hiukset: semikireä ponnari, muutama pidennys seassa antamassa kunnon pituutta!


Niken "Just Do It" treenipantsit tuli perjantaina, ja olihan ne pakko vetäistä himahengailua varten jalkaan! No, siivonnut mä olen täällä kuin viimeistä päivää, saisi tämän loputtoman kaaoksen järkkään. On niin helppoa heittää salikassi vaan olkkarin sohvalle, kerätä muutakin turhaa siihen, koirien luita ja leluja siellä täällä, pitäis pyykkiä pestä, lattiat luututa.. vaikka mitä. Miten kaksiossa riittääkään puunattavaa! ;)

Tällaista tänään tähän mennessä, ilta on vielä nuori, jos sitä vielä jotain puuhaisi, lähtisi ulos..!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

HM HOME @Ideapark

Voi että, Ideaparkkiin on tullut Henkan HOME, eli kotiosasto! Vahingossa äidin kanssa törmättiin paikalle, vaikka oltiin jo sillä mielellä, että nyt ei shoppailla enempää, kotiin mars, kunnes silmään sattui aivan uuteen uskoon remontoitu Henkka Maukka. Kotiosasto - must go!! Ja kaikkea ihanaa siellä olikin, mä olin aivan sense overload moodilla, pyörin siellä täällä mutta mukaan tarttui sitten vain pussilakanasetti (joka on ihan jees, tuli taas vähän shoppailtua mm. Gina Tricotin ja IKEAn puolella.. :D).


Illalla sitten tulee Livbox-kisan 2 voittajaa ilmi, stay tuned!

torstai 27. maaliskuuta 2014

Stumble upon goodies

 Kävin tänään kirjastossa hakemassa varauskirjan, The Giver, jonka löysin tutkiessani uusia tulevia leffoja - mun kärsivällisyys ei kestä elokuulle asti, jolloin tämä leffa pukataan pihalle, jotan haluan lukea sen kirjan NYT. (leffa IMDb:ssä)

Siitä sitten poikkesin Sokoksella hakemassa koiranluita, herkkusienikeittoa ja muuta pientä whatnot sälää - ja mystisesti päädyin yläkertaan, 4. kerrokseen eli sisustusosastolle.

#IDiedAndWentToHeaven

Löysin alemyynnissä olevia viimeisiä juttuja, joten roudasin kotiin Sialta ja Pentikiltä muutaman jutun, joista jokainen maksoi jotain 5-10e/kpl. Ja kaikkea ihanaa jouduin jättämään sinne, mutta.. pian on päästävä takaisin, jos ei muuta niin edes hypistelemään!

Ja mulla on pian synttäritkin.. ;)

Joten, jalkasäryistä huolimatta olen työntänyt kaikki vakavammat asiat aivojen perukoille, ja viettänyt mukavan päivän. Mieli on rauhallisempi, vaikka postin aina kolahtaessa odotankin sitä kutsukirjettä seuraaviin kuvauksiin.



>>

* sisältää mainoslinkin

perjantai 31. tammikuuta 2014

Apinanraivo

Jeppujee, ainoa tapa jolla oikeasti osaan siivota on "apinanraivolla". Siis aivan täydellinen termi. Juoksen ympäriinsä kuin hullu, jopa hiessä, ja pistän mun kaaosvaltakuntani täysin kondikseen ihan muutamassa tunnissa - running around like crazy. En ole koskaan ollut hyvä sellaisessa pikku siivoamisessa, vähän sieltä täältä, koska sotken nopeammin kuin toteutan tätä. Eikä mua haittaa pieni kaaos, kun taas toiset enemmän siivoamiseen orientoituneet ihmiset ehkä saisivat pikapuoliin jonkinlaisen kohtauksen, silmät pullistaa ulos päästä ja kädet tärisee :D Näin siis oikein hauskasti esitettynä. Aina toisinaan haaveilen että olisin vähän ns. neuroottisempi siivoaja, mutta kun ei, ei niin ei - chaos all around! :D Onneksi asun yksin (karvakamujen kanssa) niin voin elellä just niinkuin haluan, yleensä.

Jo facebookissa vilahtanut kuva musta, jossa teen kädelläni jotain outoa. Hmm. En tiedä mitä ajattelin, tuskin mitään, sepä se ;)

Tänään on siis taas tyttöjen iltaa rakkaiden neitien kanssa, ties mitä kivaa/hullua/kamalaa taas keksitään, cuz, you never know with these bitches.

TGIF - oikein hyvää perjantaita siis jokkaiselle! ♥

lauantai 11. tammikuuta 2014

Laukkaa IKEAssa

Harrastukset: jooga & IKEAssa ramppaaminen. Heh!

Tänään tuli poikettua taas erittäin suuresti remontin alla olevassa Tampereen IKEAssa - kuten tuli blogin FB-sivullakin sinne tagattua itsensä. Lähinnä seurana ja katselemassa, mutta mihin se katse kiinnitykään: uuteen vuodesohvaan. Sellainen on ollut mielessä viimeisen vuoden, koska tämän hetkinen sohva on kamala, vähän rikki ja aina peittelen sitä peitteillä, koska se on kulunut ja ruman värinen. Sillä on ollut omistaja jos toinenkin ennen mua. Sen on aina MENNÄ.

Niinpä, haaveissa siintää Hagalund-sohva, beigenä:



Jos hommat sujunee putkeen, niin kenties huomenna sitä jo suunnattaisi hakemaan peräkärryllä uuteen kotiinsa. Ah ja voih, olen rakastunut tähän yksilöön.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Every day may not be good but there is something good in every day

Tällaisen loistavalla sanomalla olevan wallstickerin - eli seinätarran, ostin vajaalla 5 eurolla parisen viikkoa sitten, ollessani jouluostoksilla, ja olikohan sitten Tokmanni se kauppa, josta tämän löysin. Sanoma iski muhun ja hintakaan päätä huimanut, joten olihan se kiikutettava kotiin :)
Näitä myydään myös Prismassa, vähän isommalla hinnalla, kylläkin.


Ja tältähän tämä näyttää vähän kauempaa. Tarrat oli todella helppo liittää seinään, ei tarvinnut siis rakasta pankkikorttia niiden raaputtamisen, oma käsi riittä painelemaan nämä paikoilleen ihan hyvin. Sain itse laitettua nämä seinään noin 5 minuutissa, eli ei kyllä haastavaa ollut! :)
Vakava kuvaaja... ;)

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Look in the mirror

Heipä hei ja hyvää sunnuntaita.

Täällä on tähän mennessä, ja varmasti jatkuukin, todella löysä sunnuntai, joka on pitänyt sisällään heräämisen klo 9.30 (tosin ekan kerran klo 6.00 kun koiran maha kurisi niin kovaa, että oikeasti heräsin siihen ja oli pakko antaa vähän aikaista aamupalaa jotta se lakkaisi. TALK ABOUT A BIG RUMBLE!), aamulenkkiä aika harmaassa joskin eilistä edes vähän kirkkaammassa ulkoilmassa, ja vanhemmille poikkeamista syömään. Porukat hankki pikkukinkun uudeksi vuodeksi, mutta sitä näköjään syödään jo nyt.. :D ei tosin ollu aivan yhtä hyvää kuin iso kinkku jouluksi, en tiedä miksi, mutta toki ihan syötävää.

Mulla särki päätä eilen ihan kiitettävästi mutta ei onneksi migreenimäisesti, ja syykin oli täysin mun: käytin nenän avaamiseen Nasolinia kun olin hukannut mun allergiasuihkeen, ja sehän rupesi ihan muutaman päivän käytön jälkeen aiheuttamaan mulle sitä tuttua päänsärkyä. Onneksi löysin eilen sen mun allergiasuihkeen ja jätin Nasolinin - ärsyttävä kiristys ja epämääräinen olo velloi mahassakin sen vuoksi ja silmät aristi valoa. Jospa nyt vihdoin oppisin läksyni ja unohtaisin Nasolinit ja sen tapaiset kokonaan. Allergiasuihke, joka on kortisonipohjaista, ei aiheuta moisia vaivoja ja avaakin eri tavalla, joka on vain hyvä. (mullahan on siis sellaista ns. kroonista nuhaa varsinkin talviaikaan, eli nenä yksinkertaisesti menee todella tukkoon ja pysyy tukossa, jos en käytä säännöllisesti tai suurin piirtein säännöllisesti mun allergiasuihketta)

Penkoessani laatikoitani, kartoittaessa kynsilakkojani, joita voi sanoa olevan hmm, muutama, löysin myös joskus kesällä Gina Tricotista ostamani huulipunan, joka on aika herkullisen punaista ja hyvin levittyvää, ja näyttää pysyvänkin aika hyvin. Varovainen saa kyllä olla laittaessa ettei tule huteja, ja sitten huulet ovat suttuisen näköiset. Mutta yllättän hyvä ollut Ginan kosmetiikkatuotteeksi.

Olen aikaisemmin ostanut myös vähän erisävyisen punaisen Ginasta ja sekin on ihan ok. Paras ostos on kuitenkin ollut 3-sävyinen peitevoidepaletti, taisi maksaa vain noin 7 euroa mutta todella toimivaksi totesin!

Tässäpä mun eteisen uusi peili, jonka kautta ensimmäinen kuva on otettu. Tämä on bongattu ihan Prismasta (kaikki ei oo sittenkään IKEAsta... ;D) ja äiti antoi tämän mulle joululahjana, á 39,95 euroa. Tätä oli myös tummalla raamilla, mutta mulle sopii paremmin tämä valkoinen. Nyt on tarpeeksi iso peili eteisessä josta voi tsekata että kaikki on kunnossa ennen ulos lähtöä :)

Tällaista tänään, nothing much, siis. Huomenna täytyy lähteä ostamaan uutta kalenteria, on se konkreettinen kalenteri vaan edelleen helpompi, jonne kirjata menot (lue: sairaalajutut) ja helpompi selata kuin puhelimen kalenteria. Tosin käytän kyllä sitäkin, mutta haluan myös taas paperisen.

Kuulemisiin!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Think freely. Hope. Grow.

Joululahjaksi saatu uusi lipasto saapui ja koottiin eilen, iskän varmoin käsin. Tuli niin paljon lisää säilytystilaa! Nyt ei ole enää syytä jättää tavaraa roikuskeleen sinne tänne.. ;)

On tosiaan ostettu IKEAsta, kuten kaikki muukin kalustus, mistäpä muualta mä enää mitään ostaisin, selvästikin. Joulukuun alussa oli lipastoista 20% ale, josta tämäkin on bongattu, jolloin hinnaksi jäi enää 111 euroa ja rapiat.


Mun amaryllis yrittää selkeästi tavoitella jotain korkeuden ennätystä kasvullaan! Onneksi varsi ei enää kasva, vain kukkaa pukkaa, varmaankin aukeaa kunnolla tällä viikolla.

Mahtava inspistaulu jonka bongasin eilen Clas Ohlsonilta á 10e - ja kyllä, nyt on vihdoin kaikki lahjat sun muut tilpehöörit hankittu, ei tarvi ravata Ideaparkissa äidin kanssa enää joka viikkoa ;)

lauantai 21. joulukuuta 2013

New at home 12/13

Eilen tosiaan käväisin siis IKEAssa katsomassa ihan muutamaa tuotetta, vaikkakin mukaan tarttui vähän enemmän - niinkuin aina. IKEAssahan on tosiaan 10% lisäalet jo alennettuihin tuotteisiin Family-kortilla 7. tammikuuta asti, kannattaa käydä kurkkaamassa, kaikkea ihanaa siellä on. Ja nyt siellä on myös meneillään remontti, jonka jälkeen pitäisi ilmeisesti olla myynnissä entistä enemmän kodin pikkusomiste juttuja, ihanaa!

Tämä korkeahko, lyhtytyyppinen jalkalamppu on nyt tarjouksessa 19,99e mutta IKEA Family-kortilla enää vain 17,99 euroa (norm. 24,99e). Ensin tuli vähän pähkäiltyä kyllä-ei-kyllä-ei mutta sitten tuli kyllä-päätös kun katseltiin äidin kanssa tätä valot päällä - ilme jotenkin muuttuu täysin kun laittaa valot päälle.



Maljakko löytyi kukkaosastolta, josta siis löytyy niin oikeita kuin feikkikukkia, ja pari feikkikukkaa nappasinkin tähän sitten aseteltavaksi. Olin jo aikaisemmin ostanut tuota valkoista hiekkaa.
Maljakko 6,99e, feikkikukka per kpl 1,99e ja valkoinen hiekka taisi olla jotain 3-5 euroa.

40x40 tyynyt, joilla oli suoraan sanottuna aivan karmeat päälliset (vihreä, jossa komeili kukko..) mutta kun kerran tarvi saada 40x40 tyynyt ja nämä oli ainoat, niin otin. Olivat 7,99e/kpl. Tyynynpäälliset olen aikaisemmin tilannut Henkalta, ja näistä toinen jäi sohvalle ja toinen makkariin sängyn muiden tyynyjen kaveriksi.


Tällaista tällä kertaa. Tunnustan että olen viime aikoina ravannut varmaan kerran viikossa IKEAssa, enkä kertaakaan lähtenyt sieltä tyhjin käsin, mutta onneksi on edullista niin ei tarvi ihan konkurssiin mennä ;) Olohuone on saanut aivan uuden ilmeen, joka jatkuu vielä jahka tulee kohdalle tuo joulu, niin saan uuden piirongin lahjaksi. Eteiseen myös tulee uusi, isompi peili - nyt eteisessä on vain tuo pieni sydänpeili joka näkyy maljakon takana.

IKEA ♥

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

In the bedroom


Sisustaminen on mukavaa, tulee hieno fiilis kun löytää jotain kaunista ja vie sen kotiin, ja asettelee. Makuja on monia, joten toisaalta mikään yksi tyyli ei ole "se yksi oikea" vaan on monenlaisia vaihtoehtoja, ja mikäs sen parempi, on meitä ihmisiäkin niin paljon!

Itse rakastan petivaatteita, siis ihan lakanoita, tyynyjä, päiväpeittoja - kaikkea sänkyyn liittyvää. Kasvatan alati lakanavarastoani, ja nautin kun saan nukkua ihanissa, kauniissa, puhtaan tuoksuissa lakanoissa. Joskus tenavana oli muka niin kamalaa kun joutui niitä petivaatteita vaihtamaan, mutta nykyään se on melkeinpä kaikista rakkain kotityö, jota suoritan hymyhuulessa ;)

Tällä hetkellä on meneillään sinisen ja harmaan eri sävyjä, tyynyjä on uusittu vähän ja samaten uusi päiväpeitto, joka aivan uusi, ja näköjään edelleen Jotexilla tarjouksessa 9,90e (norm. 19,90) - ei siis kovin paksu päiväpeitto, mutta omaan sänkyyn sopii kuin nenä naamaan, sävy on juuri sellainen kuin halusin, ja pintaan ommellut kuviot tekee peitosta vielä mielenkiintoisemman ja kauniimman. Peittoa löytyy myös violettina, valkoinen on ollut loppu jo kauan.

Ja tietysi extrakivana sänkykoristeena toimii nuo miun koirat... ;)


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Täällä voidaan hyvin!

Otsikkohan sen kertonee. Puhuin itseni jopa ulos sairaalasta, vaikka kovin olin jo ehtinyt alistua ajatukseen että yö siellä tuijotellaan kattoa, ja käydään maraton viestimistä Lillan kanssa! (jälkimmäinen puuha olisikin ollut mukavaa, että eipä se niin paha juttu olisikaan ollut jäädä sairaalaan)

Pitkällisesti en jaksa nyt paneutua kirjoittelemaan tätä postausta, mutta hyvin siis voin, kurkku tosin kutisee ja yskittää, mutta sitä oli odotettavissa kun sinne on taas tungettu jos jonkinmoista instrumenttia. Lääkäri oli varsin hyvillä mielin toimenpiteestä, ja mäkin pidän tätä yrittämisen arvoisena. Vielä on vaikea sanoa, onko auttanut, muutakuin että vähän oli sellainen tunne, huutaessani isäni perään sairaalaan käytävällä, että kyllä sieltä vaan kajahteli kovempi ääni kuin melkein vuoteen! Hmmm, ehkäpä siis kehitystä on tapahtunut!

Huomiseen siis, rakkaat lukijat, tänä aion nukkua hyvin, ainakin on suuri aie! Ja viime yönäkin nukuin heräämättä kertaakaan, harmi että se herätyskello sitten herätteli jo 6.40.... :D