Chasing Life, Again

Muistatteko kun kerroin löytäneeni jenkki-Netflixistä mahtavan syöpään liittyvän sarjan nimeltä Chasing Life? Kirjoittelin siitä kesäkuussa, meneppä lukemaan muistin virkistykseksi, jos haluat. No, nyt on toinen tuottari myös Netflixissä (lisään, tai siis korjaan, 13 jaksoa on, sarja on tauolla!), ja edelleen painotan, että jenkkipuolella, sitä ei suomipuolelta valitettavasti löydy, tarkistin juuri etten puhu ihan palturia, ja aloitin toista tuottaria. 

HUOM -- tämä postaus sisältää vähän spoilausta, joten jos et halua tietää yhtään mitään liittyen tähän sarjaan, ÄLÄ LUE (mutta lupaan että spoilausta on vaan ihan vähän).

Toinen tuottari on ollut jonkusen aikaa saatavissa, mutta vasta nyt tartuin siihen, koska koin etten pysty tai halua, tai viitsi, katsoa sitä kun oma rumba mahdollisen kantasolusiirron kanssa oli päällä. (ja pidemmäksi aikaa oikeasti unohdin koko sarjan, koska sarja-addiktina mulla on aina joku sarja, köh köh, sarjoja, meneillään tai sitten en välillä ole ehtinyt pysyä missään sarjoissa ajan tasalla) Nytkin sen teema tässä sarjassa osuu vielä enemmän kotiinpäin, mutta koska tykkäsin niin hirveästi ensimmäisestä tuotantokaudesta ja päähenkilön, Aprilin, hahmosta, en todellakaan halua jättää katsomatta. Enkä ole niin kärsivällinen ihminen että nyt kun hokasin taas, että sehän on helposti tarjolla Netflixissä, niin haluan sitä katsoakin silloin kun aikaa on. 

Olen vasta ensimmäisen jakson katsonut toista tuottaria, ja sarja on taas napannut mut mukaansa. Ja tietämättä mitä muuta tulee tapahtumaan, muistan lukeneeni juuri viime viikolla että kyseinen sarja päätettiin lopettaa tähän toiseen tuotantokauteen, ja se jo valmiiksi surettaa mua. Jep, syöpä ei ole kaunista tai hurmaavaa, mutta se on todellista elämää. Tai ehkei tarinaa vaan ollut enempää kerrottavaksi, en tiedä, sen saan itsekin nähdä kun jaksoissa etenen. 

Mä siis suosittelen tätä sarjaa, mutta huomautan kyllä että onhan se mahdollisesti rankkaa käsiteltävää, oli sitten itse tai vaikkapa läheinen se syöpäpotilas, tai miksei muutenkin. Mutta sarja sisältää paljon muutakin, dramaa, romantiikkaa, käänteitä, hurttia huumoria, itseironiaa - hyviä sarjan aineksia ilman että sen täytyisi tukeutua vain yhteen teemaan; syöpään.

Mikäli jenkki-Netflixiä ei ole käytettävissäsi, niin suomipuolelta löytyy sellainen syöpä-teeman ympärillä pyörivä Kate Hudsonin tähdittämä leffa kuin A Little Bit of Heaven, jota todellakin suosittelen myös. Ja kyllä, sekin sisältää itkumateriaalia mutta mun mielestä myös paljon ajatuksen aiheita ja oivalluksia. Tästäkin leffasta olen joskus muistaakseni blogissa maininnut.

Packing chaos

Pakkauskaaos on alkanut, mutta hengissä täällä ollaan vaikka on taas ollut joku parin päivän hiljaisuus. Yritän huomenna vielä postailla vähän enemmän ja paremmin, nyt jatkan muistilistan läpi menemistä ja mitä huomenna täytyy vielä käydä hankkimassa, ja rentoudun katselemalla leffaa. Nicholas Sparksin kirjoihin perustuen on paljon tehty leffoja, joten mä päätin aloittaa leffarundin ihan ensimmäisestä, joka on 1999 tehty Message In A Bottle (Kevin Costner ♥), koska uusin leffa The Best of Me oli aivan mahtava leffa (ja moni muu leffa joita olen nähnyt), vaikka se saa musta ne iän ikuiset itkuporut pintaan. Myös projekti hankkia Sparksin kirjoja on vireillä..!

Öitä, rakkaat lukijat!

"Honey, unless those sippy cups are laced with tequila, we're outta here."

Tässä teille hyvä vinkkaus leffasta, jonka päähenkilönä on sairas, ja myös lopussa kuoleva ihminen, sairautensa vuoksi. Kyseessä ei ole syöpä, vaan ALS, mutta katsellessani tätä leffaa, tunsin monen ajatuksen olevan kuin omasta päästäni vaikkei mun tilannetta todellakaan voi suoraan verrata tämän kyseisen elokuvan ALS-potilaan tilanteeseen, jossa sairaus vie tämän noin kahdessa vuodessa. Mutta uskon että olipa sairais mikä tahansa, parantumattomasti sairaat jakavat monenlaisia, samoja ajatuksia.

Mä en ole Hilary Swank -fani, yleensä vähän niinkuin "välttelen" tämän leffoja, mutta tässä roolissa tämä loistaa ihan 6-0, uskomaton roolisuoritus, mielestäni. Ja toinen päähenkilö, Emmy Rossum, on yks mun suosikkinäyttelijöistä, siinä on vain sitä jotain, ja se on jotenkin ollut tosi hyvissä rooleissa aina kun olen nähnyt tämän tähdittämän leffan.

Todella koskettava ja pysäyttävä leffa, mielestäni, mä olen leffaitkijä, joten itkeskelin läpi leffan. Ja vielä kun tosiaan löytyi niitä tuttuja, samanlaisia fiilareita. Katsokaa, mutta varautukaa traagiseen tarinaan, eli nenäliinat lähettyvillä on suositeltavia. Jos epäröit näin raskaan tarinan katsomista, niin suosittelen silti, se antaa kovaa perspektiiviä omalle elämälle, ja ehkä (toivottavasti) herättelee ymmärtämään sen oman elämän arvon, sekä sen että elämä on tässä ja nyt, eikä vasta "sitten kun sitä, tätä tai tota", vaan NYT. Huomenna, viikon päästä, puolen vuoden päästä voi tapahtua jotain joka täysin muuttaa sun elämän suunnan, joten nyt on aika toimia niiden omien unelmien suhteen, lopettaa jahkailu ja ELÄÄ TÄYSILLÄ.

December/49

Mitäpä viime päivinä on tapahtunut? Ei mitään kovin ihmeellistä, muutakuin että tammikuun etelänreissu on lähes viittä vaille lyöty lukkoon, mutta kertoilen siitä huomenna lisää, jolloin se varmistuu.

Näin muuten, olen käynyt mulle uudessa kahvilla herkuttelemassa maukkaalla salaatilla - aina loistavaa käydä testailemassa eri paikkoja! Sehän on Hämeenkatu 14 osoitteessa majaileva Kulmakonditoria. Viihtyisä ja todella mukavaa henkilökuntaa, ja hinnatkin tuntuvat olevan ihan kohdillaan! Täytyy suunnistaa sinne pian uusiksi. Samaan syssyyn, samana iltana kävin katsomassa Plevnassa The Maze Runnerin, joka on scifi toimintaa, ja olihan se aika hyvä! Kuten lähes kaikki leffat, mitä tällä hetkellä pukataan ulos, perustuu tämäkin kirjaan, itseasiassa kirjasarjaan joten voipi hyvin olettaa, että tämä tulee jatkumaan, loppukin oli sellainen. Looking forward to it.

Lunta ei ole nimeksikään, kuten Marissa siellä Australiassa vähän toivoi, josko olisin voinut lähettää sinne kuumuutta lievittämään..! ;) Ehkäpä se kunnon talvi tänne Suomeen vielä tulee, sitten yleensä sitä lunta tulee vaikka muille jakaa.

Koirien kanssa köllötellessä, nenä kirjassa tai kaivaten hyvien sarjojen perään, kuten juuri pikavauhdilla läpi katsottu Salem, josta on tullut 1. tuotantokausi ja näyttää jatkuvan ensi vuoden puolella vasta. Odotuksen tuska! Mutta erittäin bueno sarja, jos Salemin noitavainot 1600-luvulla kiinnostaa hyvän draaman parissa.

Mä lähden viikonlopuksi Pieksämäelle Sylvan +18v. pikkujouluviikonloppuun, voinee siis odottaa mukavaa viikonloppua mökillä viettäen, lähtö sinne on siis perjantaina.

Nyt toivottelen hyvää yötä, tai siis vielä nenä kirjaan, ja sitten toivottavasti leppoisasti unten maille!

Expendables 3

Eilen käytiin bestiksen kanssa vihdoin katsomassa Expendables 3 - olihan se pakko nähdä, mikä näyttelijäkaarti :D Ei sillä ettäkö 1 tai 2 osat olisivat olleet mitään actionleffojen parhaimmistoa, mutta kun kerran vielä oli jäljellä tämän kuun loppuun asti voimassa olevia alelippusia, niin mentiin. Me kummatkin rakastetaan käydä leffassa, istua isossa salissa se pari tuntia, uppoutua leffojen maailmaan.

Eihän tämäkään leffa mikään ihmeellinen ollut, mutta kyllähän siinä nyt sen ajan sitä katseli ja naureskeli niin selkeille (piilo)vitseille, Stallonen letkautuksille ja muutenkin katseli muutamaa erityistä herkkua, kuten Jason Stathamia ja Kellan Lutzia.. ;)

No One Ever Loved

Hiljaista.

Lauantaina kävin bestiksen kanssa leffassa, uusi kierros The Fault In Our Starsia - mä olin nähnyt jo, bestis ei. Mua rupes itkettään jo leffan alkumetreillä - ennen sitä tuli traileri leffasta If I Stay, jonka myös haluan nähdä (ja varmaan pillittää läpi, mä oon vaan tämmönen). Mutta TFIOS:sin ajan kyynelehdin vähän väliä koska mä tiedän miten se päättyy (ekalla kerralla kun kävin tämän katsomassa, melkein heti kun se tuli teattereihin, siellä oli selkeästi hardcore fanit sitä katsomassa, koska koko iso leffasali nyyhki oikein kunnolla ja ääneen, nyt vain jokunen niiskutus kuului muutaman kerran - pathetic!). Ja viime aikoina on käynyt niin, että jos mä kerran aloitan krokotiilin kyyneltulvan, sitä on vaikea lopettaa. Ja tottakai tää leffa koskettaa mua läheltä, liian läheltä. Mutta en silti mistään hinnasta jättäisi sitä katsomasta, nyt jo toistamiseen. Hazel Grace on uskomaton taistelija, ja Augustus Waters se poika, mies, jonka mä haluaisin tavata ja saada omakseni.

Tänä aamuna heräsin taas aivan ennen aikojani, tosi nihkeänä. Mitä siitä seurasikaan pian sen jälkeen... hengenahdistusta. Se tunne, että sun ainoan keuhkon rämän päällä istuu norsu monta tuntia putkeen, oli sun asento mikä tahansa, fiilis mikä tahansa, on kamala. Eikä se ole edes sellaista hengen haukkomista (joka on tottakai pahempaa) mutta se on vaan raskas tunne, joka vaivaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Se on nyt väistynyt, en tiedä miksi, otin Ataraxia ja sen johdosta myös nukahdin iltapäivällä joksikin aikaa, jonka jälkeen heräsin vetäen paremmin happea sisuksiini. Auttoiko hetken unohtus vai Atarax, vai vain aika, en tiedä. Onko tää korvien välissä, lääkkeistä johtuvaa, uhkaako jokin mun ainokaista keuhkoa, en tiedä. (en tällä hetkellä tarvi enää kipulaastareita, vain satunnaista kipulääkettä mun yleisesti paskaan selkään, joka yleensä on se Panadol 1g)

Tää on ollut kummallinen viikonloppu. Mulla on huomenna pitkästä aikaa terapia, kun mun terapeutti palaa lomilta, ja mua vähän ahdistaa mennä sinne. Mä en valehtele siellä koskaan, kerron miten asiat on, mutta nyt en vaan jaksaisi jauhaa, vaikka toisaalta, on kai pakko. On ollut sen verran rankkaa viime aikoina. Mun lääkäri(t) pitää mua niin jonain monen sodan läpikäyneenä veteraanina, joka jollain ihmeellä jaksaa ylimaallisen paljon, etten aina saa vastaanotolla sanotuksi, kuinka paskasti oikeasti asiat on. Mä jotenkin nielen joitain ajatuksia, asioita, enkä sanokaan, vaikka saattaisin muuten siellä itkua tirautellakin, ja lääkärit aivan varmasti kyselee multa kaikkea, mutta mä en vaan silti onnistu aina sanomaan kaikkea. Pidän niin paljon itselläni, sisälläni. Ei siinä ole mitään järkeä, mutta jos et saa suutasi auki ja sanottua just sitä kaikkea, mitä pitäisi, niin ei se hakkaamallakaan ulos tule. I'm built this way.

Se on aivan uudenlainen ulottuvuus raskasta elämää, kun ei juoksekaan hoidoista toiseen, juoksee vain tarkastuksesta toiseen, mutta asioille ei paljoa tehdä mitään. Ei siis ole sitä oletusta, ajatusta, että jotain konkreettista tehtäisiin. Okei, mä olen käynyt sädehoidossa ja se on oikeasti auttanut, nyt vihdoin. Vaikka käden liikerata on edelleen estynyt, en ole kipuinen enään, ja voisin jotenkin varovasti ehkä uumoilla, että kyljen patti olisi vähän pienentynyt..?? En ole ihan varma, en luota enää itseeni arvioijana. Mutta, silti mä en syö mitään lääkkeitä, saa suoneen mitään lääkkeitä, mitään ei ole kaavailtu. Mä vain ajelehdin eteenpäin, ja se tuntuu siltä että mä vain odotan, odotan, odotan, odotan. Jotain, mitä, en tiedä.

The Fault In Our Stars

Päiviä!

Sädehoito on käynnistynyt eilen - aivan yhtä epämukavaa touhua, kun mun vasempaan lapaluuhun on jo sattunut pari vuotta kaikkien leikkauksien vuoksi, silloin kun makaa kovalla alustalla ja nostaa kädet pään yläpuolelle, ja siinä asennossa pitää myös pysyä. Mun lapaluut on jotenkin eri kohdilla, eli vasen tuntuu kantavan koko painoa ja näinollen kipeytyy tässä asennossa. Ja siihen päälle sitten tän hetkiset muut kolotukset, joiden vuoksi sädetetään. Mutta ainakin tää rumba taas alkoi, kestää sen kaksi viikkoa eli 10 sädetyskertaa - thumbs up että kasvainjomotukset katoaa tällä, olen jo nyt ihan lopen uupunut ja ärsyyntynyt tähän kipulääkkeiden tarpeeseen, ja että yöllä tarvii vääntää ja kääntää hyvän asennon vuoksi, hakea uutta kylmäpakkausta tai vaan valvoa. Enkä pääse kuntosalillekaan tällä hetkellä, eli turhautumista on riittämiin!

Olin tänään puolilta päivin tekemässä jotain jännää, jotain uutta, josta tekin lukijat saatte kuulla sitten vähän myöhemmin.. ;) toistaiseksi vielä salaisuus!

Tänään on edelleen sädehoito edessä, mutta illalla onkin sitten päivän paras osuus: leffaan!!! Pääsen vihdoin näkemään The Fault In Our Stars (IMDb) -leffan (Finnkinon sivuilla), ja on todellakin vähättelyä kun sanon, että olen odottanut sitä vähintäänkin kuin kuuta nousevaa. Lainaus Finnkinon sivuilta:

Hazel ja Gus ovat kaksi omalaatuista teiniä, joita yhdistää sarkastinen huumori, halveksunta kaikkea sovinnaista kohtaan ja rakkaus, joka heittää heidät – ja meidät – unohtumattomalle matkalle. Heidän suhteensa on sitäkin ihmeellisempi, kun tietää että he tapasivat ja rakastuivat syöpäsairaiden tukiryhmässä.

Traileria vilkaisemalla, tai jos olette lukenut kirjan (mun pitää haalia se!), ymmärrätte varmaan, miksi tämä leffa koskettaa mua erityisen paljon, tuntuu puhuvan suoraan mulle. Tarvii muistaa ottaa nenäliinoja mukaan leffaan, mä yleensä kyynelehdin krokotiilin kyyneleitä ihan vain katsomalla tämän trailerin! Onneksi mä käytän tekoripsiä, enkä ollenkaan ripsaria, ei tule make up malfunction -tilannetta poistuessa leffasalista ;D

Edge of Tomorrow

Iltapäivällä soi puhelin, ruudussu välkkyi ei tallennettu numero mutta tunnistin sen sairaalan numeroksi - kuinka kätevää onkaan, että niiden muutama alkunumero on sama, ja loput sitten riippuu ja vaihtelee osastottain. Mä kun harvemmin vastaan tuntemattomiin numeroihin, useimmiten siellä on vaan joku puhelinmyyjä, mutta sairaalan numeron tunnistaa, ja tietää vastata. Osasin toki kyllä odottaa tätä puhelua, oli meinaan sen sovitun puhelinajan päivä lääkärin kanssa, keskustelua yöllisestä Lyricasta. Toisessa päässä ei tosin ollut mun lääkäri, vaan joku muu, mulle tuntematon, sillä mun lääkäri onkin taas kesälomalla. Ei tosin niin übertärkeä puhelu, ettenkö voisi kertoa asioitani tälle tuntemattomallekin lääkärille.

Fiiliksiä, oireita, kuulumisia, onko jotain muuta sydämellä - näinhän ne puhelut yleensä menee. Tarvittaessa voin ottaa yöllä kaksikin Lyricaa (1 á 75mg) jos koen tarvitsevani, jos musta tuntuu että auttaa - en ole vieläkään aivan varma Lyrican toimivuudesta, vai onko se kuitenkin vain esimerkiksi Panadolin ja lämpötyynyn combo. Päiväsaikaan ilmenevä päänsärkyily on jokseenkin hellittänyt, onneksi. Tosiasia kuitenkin on, että todellakin tunnen vasemmassa kyljessä pullottavan imusolmukkeen, ja tämän lääkärin kanssa jutellessa, olimme kummatkin aikalailla yhteisymmärryksessä että se todella taitaa olla mun särkyjen syynä, vaikka tää käsisärky tai joskus vain jopa rannesärky, onkin vähän eriskummallista. Mutta välillä tuntuu ihan kyljessä, sitten olkapäässä, sitten kädessä, sitten ranteessa ja taas vaihtuu kohta, eli kaippa siellä tosiaan on hermo puristuksissa, kuvittelisin.

Huomenna sädehoitolääkärin pakeille. Toivon kamalasti, että siellä olisi se sama, joka mulla oli viimeksi ja sitäkin edellisellä kerralla, tämä kun oli musta aivan mielettömän pätevä, empaattinen, kiinnostunut, perehtynyt ja myös mun vuoksi jäänyt ylitöihin tutkimaan mun kuvia ja soitellut ympäriinsä, että saisihan mulle sitä pikaista kipusädehoitoa ennen alkuvuodesta ollutta Teneriffan matkaa, todella lyhyellä varoitusajalla. Olen edelleen aivan mielettömän kiitollinen tämän lääkärin toimista, ja arvostan näin syvää välittämistä ja viitsimistä, vaikka mikään pakko ei olisi.

Mä olen kuitenkin esimerkiksi eilen käynyt ihan normaalisti salilla, ja se tuntui hyvältä, eikä käsi kettuillut mulle salilla ollessa ollenkaan. Se on kuitenkin välillä onneksi ihan hiljaa, ja unohtuukin kun on selvästi muuta tekemistä. Kävin meinaan eilen katsomassa bestiksen kanssa Tom Cruisen ja Emily Bluntin tähdittämän Edge of Tomorrow leffan (3D), joka oli sen verran mukaansa tempaava, just mun tyylinen scifi-toiminta-jännäri, että vaikka leffateatteriin mennessä olkapäätä vähän jomotti (ja onnistuin kyllä siellä pimeydessä kaivamaan Panadolia), niin se unohtui pian tähän leffaan uppoutuessa. Tätä leffaa katsoessa tekee mieli olla Emily Bluntin esittämän hahmonkaltainen badass mimmi, kovassa tikissä, harrastaa jotain kamppailulajia, olla fierce and beautiful. Suosittelen!

Ready to jet off

Mitä oudoin päivä sään puolesta tänään! Sataa, paistaa, sataa, paistaa, sataa JA paistaa. Huoh, onneksi ensi viikolla on lähtö sinne Mallorcalle, Palma Novaan, jossa näyttää upea, tasaisempi, sää kuin huutavan mun nimeä!

Tänään on ollut tosi laiska päivä, vaikka olenkin käynyt porukoilla ja siskolla, Kodin Terrassakin. Tänään ei jaksanut salille, ja hyvä olikin pitää tauko, sillä kahtena edellisenä päivänä olin erityisesti jyystämässä juoksumattoa. 1-keuhko juoksee, whoop! No, en nyt yhtä mittaa koko ajan, mutta koko ajan enemmän ja enemmän. I'm getting there.

Maanantaina tuli hilpaistua leffaan katsomaan ystävän kanssa Angelina Jolien tähdittämä Maleficent - Pahatar -leffa. Tarina aivan uudella tavalla kerrottu, olin ihan silmät lautasena koko leffan :D Ei nyt mikään huippuhyvä leffa, mutta kyllä sen ihan mielellään katseli. Ja Angelina Jolien kasvoissa, eleissä, varsinkin silmissä, on vain sitä jotain. Just saying, and I'm a hetero! :D (ultimate girlcrush on kyllä edelleen Jennifer Lawrence!)

Ihanan raikasta jää chai lattea Aschan-kahvilassa ennen leffaa, mmmm ♥

Huomenna sitten pitäisikin olla oikein hieno sää (hakataan nyt sitä puuta varmuuden vuoksi!), eli suunta on kohti rantaa kaverin kanssa ja iltapäivällä pitäisi kai jossain Henkassakin käydä saatujen lahjakorttien kanssa etsimässä uusia housuja - lempparit hajosi tuossa viime viikolla. Tälläinen isopeppu-reisi-muija kun olen, haarovälin sivuun tuli repeämä, nice. Thigh gap, anyone? No ei vaan, en mä niin tikuksi ryhtyisi, tarvii naisessa muotoja olla! ;D

Höpölöpö päättömyydet tässä tältä erää!

May the 4th be with you!

Hyvää intergalaktista Star Wars, aka Tähtien Sota, -päivää! Fanit varmasti hiffaa, muut ehkä ei, mutta... no, kannattaa olla fani ;)

Itsehän olen ollut penskasta lähtien hurahtanut SW:hen, samaten on mun paras kaveri, joten kaksi innostunutta pölkkyä olemme. SW-maratonit viikonloppuina joina ei ole kummallakaan mitään menoja, whoop whoop! ;)

CDON.com myös iloisesti ilmoitteli tästä päivästä ja sen tarjouksista, ja itsekin sorruin..! Vaikka mitä fanituotetta jopa 50% alennuksin löytyy, kun selailee.

>>  CDON.COM STAR WARS -tuotesivu

Itse olin kiinnostunut SW-fanivaatteista, ja yksi teeppari lähtikin mukaan, ihanaisen viisaan Yodan pärställä ;) R2-D2 olisi houkutellut myös paljon, mutta em. paita vei voiton.

Muita innokkaita faneja riemuissaan tästä spesiaalista päivästä? ;)

Oh Valentine...

Voihan ystävänpäivä. Paras ystävä Australiassa - vaikka tuleekin muutaman viikon päästä takaisin Suomeen. Mutta se on siellä, ja mä olen täällä. Eikä ole sitä mielitiettyäkään jonka kanssa rohmuta sydämen muotoiset suklaat ja katsella leffaa, toisen kainalossa mukavasti oleillen.

Sen sijaan, mun selkää kolottaa, siellä on selvästi taas meneillään jotain kummaa, joka vaatii ihan kipulääkitystä (are you friggin' kidding me? really?!) ja kutinasessioiden päättelyssä taitaa tosissaan paljastua totuudeksi, että se on se Leukeran joka mulla syyhyttää niin että tekee mieli jollain erittäin terävällä ja väkivaltaisella rapsuttaa ihoa oikein kunnolla. OMFG, what an awesome day.

Katselen siis yhtä mun suurimmista lempileffoista, What's Your Number?, ja yrittäessäni uppoutua sipsipussiin, mietin että miksi sipsit ylipäätänsä ei maistu koskaan niin hyvältä kuin niiden muistaa maistuneen. Mielessäsi kuolaat ihan turhaan, samaten suupielissä, mutta silti se tapahtuu kerta toisensa jälkeen.

Mua ei vaivannut tämä Ystävänpäivä kuin vasta tänään, kun huomasin olevani niin yksin, ja mun kivitetyn kropan taas kääntyvän mua vastaan, parveilevat pariskunnat ruokakaupassa ja kaiken maailman ällösöpöyksiä koko Facebook täynnä. ÄH.

Voihan Smaug!

Dippadappa -- tänään onkin edessä Hobitti ja Smaugin Autioittama Maa!

Katselin ensimmäisen osan tuossa pari iltaa sitten, ja nyt mennään äidin kanssa katsomaan tämä kakkonen, kyllähän tätä on aika innoissaan odotettu! Harmi että perinne bestiksen kanssa on nyt rikottu kun tämä on maailmalla, muuten oltais oltu Hobitin ensi-illassa kuten viime vuonnakin piti - mähän jouduin ensiapuun juuri ensi-iltapäivänä ja jouduin jäämään sairaalaan, jossa sitten vietinkin oliko nyt 8 päivää.. Mutta, unohdetaan se! Innolla katselemaan tätä kakkosta ;)