Koululainen

Eilen oli ensimmäinen koulupäivä! Jännää! No, iisisti otettin, kerrattiin aikuiskoulutuksen kulmakiviä, etuja jne, ja sitten vähän tutustumista omaan ryhmään ja omien tunnareiden luontia ja vain yleistä tutustumista Macin koneisiin, jotka oli suurimmalle osalle aivan uutta.

Voin siis sanoa, että kiireinen olen, paria lehtijuttua pukkaa piakkoin, sosiaalinen elämä, nyt koulu, ohessa tottakai sairaalajutut, käännöshommia tuli lyhyellä varoitusajalla ja nopealla tekemispyynnöllä ihan odottamatta ja vaaaikka mitä. Tässä siis opetellaan sitä perus kultaista tietä näiden kaikkien välillä, tänne blogiinkin kun tarvitsisi ehtiä :D

Kiusana on kynsivallin kipeästi painava kynsi, ei siis tulehdus (vaikka voi sekin kehittyä kun nyt on niin selkeä "mätäkuu" meneillään sään puolesta, vaikka en kyllä auringosta valita!) mutta isovarpaan kynsi on murtunut vuosia sitten, jonka jälkeen se on aina kasvanut tosi niinkuin syvällä ja painaen kynsipetiä, ja jonkusen vuoden joka kesä on tullut kynsivallin tulehdus, ja sen leikkausta olen yrittänyt saada mutta arvauskeskuksessa kun kaikki liikkuu etanan tahtia eikä kirurgista aikaa olla suostuttu antamaan (....), niin ongelma on jäänyt. Mutta tänään tartuin puhelimeen ja soitin, että nyt se on saatava pois, se vaikuttaa jo mun kävelyyn vaikkei olekaan tulehtunut, että tää on ihan syvältä, nyt se reuna on nappaistava pois! Sain sitten loppukuulle ajan. Katotaan miten selviän sinne asti, kävelenkö ihan oikealle nojaten vaappuen vai miten, jos paine varpaassa vain jatkuu...

Mutta, mun on riennettävä siivoamaan että tekemään käännöstöitä ennen koulua, joten tässä pikakuulumiset, yritän tosiaan löytää sen kultaisen keskitien kaikkien mun elämän tärkeiden elementtien välillä, ja saada tämän bloginkin taas aktiivisemmaksi :)

Ja näin muuten, Nivon kanssa menee edelleen hyvin, voin hyvin, nukun tällä hetkellä paremmin eikä vatsakaan kiusaa ainakaan sitä "mun normaalia" enemmän, mikä lähinnä välillä tarkoittaa kaasuilua :D

500. TYKKÄÄJÄN SKABA

Näin pikaisesti ennen salille lähtöä: yritetäänpä saada viittä vaille oleva 500. tykkääjän määrä rikki, osallistu siis skabaan jossa on tarjolla lahjakorttia että pieni yllätyslahja! :)

-- Voittajat on arvottu, Facebook-sivulta löytyy onnekkaat, kiitos vielä kerran kaikille tykkääjille! ♥

Tehdäänpä tästä 500. tykkääjän rikkomisskabasta mielenkiintoisempi: jokainen tykkääjä, kunnes saadaan 500 tykkääjä...
Posted by The Little Things on Tuesday, June 2, 2015

Saako syöpäläinen olla "vain" ihminen?

Olen kohdannut ilmiön, joka toki on makuasia eikä niistä suoranaisesti voi kiistellä, mutta on jotenkin huvittavan mielenkiintoista huomata, miten ihmisten kiinnostus sua kohtaan ns. vähenee kun yrität ja pystytkin elämään normaalimpaa elämää, joka ei ole niin täynnä sairaalaa, kamalia toimenpiteitä, hoitoa hoidon perään joista lähes kaikki epäonnistuu 100%. Olen karsastanut sanaa "sosiaaliporno" koska ymmärrän ja tiedän, että ihmiset ovat uteliaita, sellaisia me vain ollaan. Mutta.. onko väärin voida paremmin, osoittaa se "tavallisen tylsillä" postauksilla arjesta ja lisätä sekaan kuva omasta naamasta?
On hassua, miten ihmisiä kiinnostaa niin paljon toisten epäonni mutta hyvät asiat menettävät kiinnostuksensa. Kai se on sitten tylsää luettavaa että kroonista syöpää sairastava voikin elää ihan ok elämää, eikä juosta leikkauspöydältä toiselle tai joutua kestämään ties mistä rööristä tungettavaa tähystintä jatkuvasti.
Tässä nyt ei ehkä ole kunnon päätä tai häntää, mutta yleisesti blogimaailmassa tuntuu että pitää kokea jotain todella karmeaa, paljastaa itsestään todella intiimejä juttuja tai jopa tehdä itsestään ihan pellen että yleinen kiinnostus säilyy. Onkohan tässä kuviossa nyt vähän jotain vinksahtanutta?

Ihan kaikkien ärsytykseksi, tässä bussimatkalta  roadselfie:

Tune in at 17!

Heippa lukijat,

muistattehan tänään olla langoilla siinä klo 17 paikkeilla, kivaa tiedossa teille lukijoille ;) Itse olen tänään suorittamassa salamyhkäistä tehtävää, josta saatte tietää piakkoin, joskaan aikataulu ei ole vielä täysin selvillä, joten jännityksessä teitä joudun pitämään! Myös ne luvatut Juhannus-suunnitelmat ovat pian tapetilla, olen itse todella innoissani ja odotan Juhannusta kuin kuuta nousevaa, joten kaikkea kivaa tiedossa!

Tuunatkaa paikalle siis klo 17!

// ENGLISH SUMMARY

Hey dear readers,

tune in about 5pm to the blog, something nice in store for ya, guys! I myself am doing a secret project at the time, of which I will tell you about as soon as possible but the schedule isn't quite ready yet, so I have to keep you in suspense! Also the promised revealing of Mid Summer Eve holiday plans will be up soon, I'm so excited and I believe you will be too!

Follow me!

Parhaimpana pitämäni Blogilista lopettaa pian, todella harmillista, sitä kautta tuli niin helposti löytäneeksi uusia blogeja ja pystyi seuraamaankin, mutta onneksi nyt jo on astunut tilalle oivalta vaikuttava haastaja, Blogipolku, josta tämäkin blogi nyt löytyy tästä viikonlopusta eteenpäin. Sen verran uusi sivusto vielä on ettei se ole yhtä kattava kuin pian poistuva Blogilista, mutta tämä ehtikin olemaan pystyssä useamman vuoden joten eiköhän tämäkin tuulta allensa saa. The Little Things löytyy myös Bloglovinista, sekä tottakai ehdottomasti kannattaa seurata blogin Facebook-sivua sekä Instagramia, joka on myös siis oma henkilökohtainen Instagramini, joten siellä voi seurata mun arkea jatkuvasti eikä "vain blogin arkea", suosittelen ;) Instagram on pääasiallisesti englanniksi, Facebook vähän kumpaakin.

Tervetuloa siis seuraamaan vaikka jokaisen kanavan kautta!





// ENGLISH SUMMARY

Hey guys, The Little Things is now also found on Blogipolku, for Blogilista is quitting soon - these are RSS-based sites to follow as many blogs as you want. But, I highly recommend blog's Facebook page and also Instagram, which is also my personal Instagram, you can truly follow my everyday life, not just "the blog's life". My Instagram is mainly, like 99% in English, Facebook a bit both, Finnish and English. Welcome!

Hiya, whadup

Hey hey!

Vielä ei ole flunssaa selätetty, mutta ei se ole pahentunutkaan joten eilen vietettiin tyttöjän kanssa Kauneusiltaa - tehtiin ruokaa ja värjättiin hiuksia ja/tai laitettiin päähän hiusnaamiota, samaten myös kasvonaamiot. Ja lopuksi katsottiin hulvaton komedia Elizabeth Banksiltä (The Hunger Gamesin Effie) nimeltä Walk of Shame - erittäin aivot narikkaan ja hörinöitä päälle. Josta pääsenkin hehkuttamaan, että eilen tuli klo 13.58 rynnättyä Finnkinon-sivuille hankkimaan ensi-iltaliput tulevaan Mockingjay pt. 1 leffaan 19.11., joka alkaa siis 00:03. Call me crazy but I'm so frickin' excited! Seuraava etappi on tulevan Hobitti-leffan ensi-iltalippujen kärkkyminen ;) Hirveästi tulossa uusia, mielenkiintoisia leffoja teattereihin, ihanaa!

Yritin myös muutaman lukijan pyynnöstä väkrätä vähän uuden ulkoasun fonttikokoa - mähän siis en todellakaan näitä itse luo ja koodaa, vaan käytän toisten tekemiä ja vaikka multa jossain määrin html taittuu, niin ei todellakaan niin hyvin että kaikki toimisi tai menisi just kuten haluan :D mutta ainakin nyt omalla koneellani väkrätessä sain fonttikokoa isommaksi, sen tulisi näyttää tämän kuvan mukaiselta:

KLIKKAA ISOMMAKSI

Mikäli joku edelleen kokee ongelmia fontin koon tai jonkun muun seikan kanssa, niin jätähän kommenttia, ja jos vain osaat kertoa, niin kerro myös mitä selainta ja sen versiota käytät, jotta tiedän vähän tarkemmin, missä mennään. Ja joka tapauksessa suosittelen päivittämään oman selaimen jos se niin ei automaattisesti tee, kaikki toimii (yleensä) paremmin päivitetyllä selaimella. Ja mun käyttämät ulkoasut toimivat parhaiten Firefoxilla, mutta toimivuus on testattu myös Internet Explorerilla.

Mutta, mä menen tänään käymään porukoilla ja tottakai myös huomenna, isänpäivä ja vähän jotain pientä kivaa ollaan iskälle salassa järjestetty ;) Later, dolls!

UNDER CONSTRUCTION!

Blogissa puuhaillaan par'aikaa ulkoasun vaihdosta, joten pahoittelut mahdollisesta sekavuudesta, tällä kertaa en ajatellut sulkea blogia tämän prosessin ajaksi, enkä jaksa olla tekemässä tätä muutosta klo 5 yöllä, jolloin on varmasti vähiten lukijoita paikalla ;) Peukut pystyssä että saan väännettyä HTML:än kanssa vikkelään!

Are you sick enough?

Nyt on näköjään (vihdoin! onneksi! mahtavaa!) lähtenyt liikkeelle sarja postauksia, kommentteja, foorumithreadejä, joissa keskutellaan tämän hetkisen mielenterveysongelmien kanssa kamppailusta, avun tarpeesta ja saamisesta, mutta myös sen hylkäämisestä erilaisin selkeästi törkein perustein. Vauva.fi -sivustolla on ketju, jossa on kerrankin asiaa eikä mitään ilkeätä loan heittoa eri bloggareista tai muista henkilöistä ylipäätänsä, sen voi lukea täällä. Siellä on myös linkattu niin minun kuin Lillan blogi, omani esimerkkinä siitä että terapiasta saatetaan potkia pois siitäkin huolimatta, että sairastan tappavaa tautia, että tarvetta puheavulle on ja että jonkun pitäisi oikeasti seurata edes aika ajoin kuinka henkisesti voin - Tampereen kaupunki säästää sun muuta roskaa. Kirjoitin tästä 10.10. jo silloin huomiota herättäneen postauksen, sen voit lukea täältä. Mitä hienoin postaus mielenterveysongelmien naamarajasta löytyy täältä!

En ole referoimassa tätä kaikkea uudestaan läpi, vaikka asiaa tästä riittäisi aivan loputtomiin, totean vain että minäkin olen kokenut samaa "naamaraja syrjimistä" mitä tulee hoidon hakuun, eikä osastolla ole niin paljoa merkitystä, sitä kohtaa vähän siellä täällä. Mutta haluan jatkaa tätä juttua, mistä olen nyt torstaina menossa omalle psykiatriselle hoitajalleni juttelemaan, ja toivo perseessä ettei ole tullut päätöstä kaupungilta, että tämä on viimeinen tai toiseksi viimeinen kerta kun saan käydä siellä juttelemassa.

Mun psykiatrinen sh on ymmärtänyt sen seikan, että mun naamasta tai vaatteista ei voi päätellä mun mielenliikkeitä, että mulle on terapeuttista laittaa itseni edustavan näköiseksi, vaikka kyllä aika ajoin myös tepastelen ihmisten ilmoille "rönttövaatteissa" ja täysin meikittä, hiukset tiukalla ponnarilla, ettei kukaan näe etten ole hetkeen käynyt suihkussa. Usein mun kasvoihin pesiytyvä ihottuma myös "rumentaa" mua lisää. Mulla on siis kuitenkin käynyt mäihä, että multa oikeasti kysytään kuinka voin, eikä sitä arvioida mun ulkonäön perusteella automaattisesti.

Miksi odotan torstaita, on se että vaikka koen taas voivani vähän paremmin, niin mua itkettää vähän väliä, ihan yhtäkkiä rupean pusertamaan kyyneleitä kun olen yksin, mutta olenpa viime aikoina itkeskellyt sädehoitokoneen surratessa ympärillä, käydessä ruokakaupassa pyyhkinyt vihaisesti muutaman itsepäisen kyyneleen silmistä ennenkuin kukaan näkee sitä - eikä kukaan myös näekään, pidän siitä huolen, ja olen jotakuinkin aika hyvä olemaan varsin normaali vaikka sisälläni myrskyäisikin. Aina sitä ei tahdo edes jakaa sitä huonoa oloaan. Mutta näistä nyt kuitenkin olen menossa keskustelemaan, ja hyvä niin.

Mikä tän kaiken saa päälle, no, mulla on muutama aihepiiri mitä mainita: 1. vauvat - ne ja raskausmahat on kaikkialla ja tehneet invaasion mun näköpiiriin, ja koen ristiriitaista ihastusta mutta myös kateutta samaan aikaan 2. elämä yleensä - kuinka pitkä se tulee olemaan, pelkäänkö tätä, odotanko tätä, haluanko edes tietää? 3. miten kun koirille käy, miten mun uusimmalle hauvalle käy? - tottakai tiedän että ne menevät mun vanhemille tai mun siskolle, mutta se ei olekaan pointti, vaan se, että minä niiden "äitinä" saatan joutua jättämään ne taakseni joku vuosi tulevaisuudessa, mutta toisaalta taas jostain syystä mietin, että entäs jos näin iltaisella kun käyn lenkillä ja on pimeätä, ja vaikka olen varustautunut useilla heijastimilla ja koirani myös, niin joku silti vaikka ajaa päältä, ja joku höpöistäni kuolee tähän? Kestäisinkö sitä menetystä vaikka nyt puhutaan "vain koirasta", jotka kuitenkin ovat mulle tärkeitä perheenjäseniä, lapsia? 4. onko tulevaisuus täynnä vain kipua? Mietin vähän väliä, että onko tässä esimakua tulevasta kun tänäkin vuonna on saanut ravata kipusädehoidossa aivan ennätyksellisen paljon, ja pillereitä on saanut popsia niin että laskuissa saattaa mennä sekaisin jo yhden vuorokauden aikana.

Kaikenlaisia ajatuksia risteilee päässä, ja tuntuu että voisin vain jatkaa ja jatkaa, mutta on pakko mennä tekemään jotain ruokaa ja sitten, yllätys yllätys, lähteä taas kohti sairaalaa - mutta onneksi kohti viimeistä sädehoitoa, toivottavasti sille ei nyt hetkeen olisi tarvetta!

Vastauksia osa 4

- Millä tavalla hoidot on tuhonnut hedelmällisyyden? Onko siis jokin tietty lääke tms joka tämän tuottaa?

Kaikki syöpään liittyvät myrkyt uhkaavat hedelmällisyyttä, varsinkin mitä pidempään niitä tarvitsee käyttää. Multa ei ehditty keräämään munasoluja pakastukseen ennen ensimmäisten hoitojen aloittamista 2009, koska tilanne oli sen verran akuutti lääkäreiden mielestä, että taudin hoitaminen, kun sitä ei pystytty leikkaamaan, piti aloittaa samantien. Sain tietysti päättää itse, mutta lääkärit vakaasti suosittelivat hoitojen aloittamista pikimmiten. Nyt kun on vuosia takana, kaikenlaisia myrkkyjä, niin mun munasolut ovat kuolleet, ei ole mitään mitä hedelmöittää, vaikka en mä tietysti muutenkaan voisi (tai haluaisi) lasta kantaa tässä kropassa, ettei lapselle kävisi huonosti tms sen takia, että olen saanut niin paljon syöpähoitoja, kroppa on tällainen ns. myrkkyjen kaatopaikka.

- Kiinnostaisi tietää sairautesi alusta. Miten sait tietää siitä? Miksi menit esim. Verikokeisiin? Miten sinä ja läheisesi otti asian? Entä kun se muuttui parantumattomaksi? Kuvittelisin olevan todella vaikea asia. Kuinka opit elämään sen kanssa?

Miten se kaikki alkoi -postaus valaisee aikaa juuri ennen sairaalaan joutumista. Miten sain tietää, no, mä tiesin jo ennen lääkärit suostuivat myöntämään että syöpä se on, oli vain sellainen vahva tunne, ja olin tivannut asiaa lääkäreiltä useamman kerran kun tutkimuksia tehtiin. Kaikki lähti tuosta akuutista keuhkokuumesta, jonka jälkeen röntgen kuvissa vasen keuhko ei siistiytynytkään, jotain oli siis vialla, ja kaikkien tutkimuksia jälkeen sieltä se syöpä paljastui.

Kaikille, itseni mukaan lukien, tää on tietysti ollut shokki, järkytys, ei sitä mitenkään "hyvällä" voi ottaa. Huoli ja stressitasot nousivat kattoon. Parantumattomaksi muuttuminen ei mulle sinänsä tullut yllätyksenä, olihan jo pitkään mennyt suhteellisen huonosti hoidoissa, mikään ei tehonnut kuin hetken tai ei ollenkaan, en siis pitkään aikaan ollut haaveillut enää parantumisesta, sen vain tietää kun tuollaisessa tilanteessa on, ja on saanut pettyä tarpeeksi monta kertaa. Tämän kanssa on oppinut elämään koska on pakko, muita vaihtoehtoja ei vain ole.

- Mitä luulet onko sairautesi muuttanut ajatusmaailmaasi muiden ihmisten tekojen suhteen. Jos vaikka sinulle selviäisi, että ystäväsi puoliso on pettänyt häntä, niin kerrotko välittömästi vai ajatteletko, että toivottavasti oppii virheestään ja kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden. Tai jos tiedät jonkun varastavan työpaikaltaan tai olevan humalassa töissä? Luuletko, että miettisit samoin ilman sairauttasi.

Ei mun sairaus ole muuttanut mun moraalikäsityksiä millään tapaa, en usko sen olevan olennaista, enkä ajattele tuollaisista asioista yhtään eri tavalla kuin olisin ajatellut ennen sairastumista, mä olen kuitenkin mä, sairastumisesta huolimatta.

- Miltä se tuntuu, kun saat positiivisen elämänvaiheen jälkeen taas jonkun syöpäpesäkkeen, jota pitää lähteä sädettämään? Siis tuollainen, että menee hyvin aikansa ja kohta taas iskee syöpä jostain?

Pesäkehän on siis koko ajan ollut olemassa, ei tämä mikään "uusi" ole. Eikä syöpäkään tässä missään vaiheessa ole pois mennyt, se vain ollut hetken rauhallisempi, ja siitä huolimatta mulla on ollut selvät realiteetit, että näin voi käydä ja todennäköisesti käykin, ja niin kävikin. Mutta eihän se kivaa ole, ei todellakaan, varsinkaan tällaisenä vuodenaikana jota rakastan, ja haluaisin olla vain nauttimassa kesästä. Syöpä mulla on lopunelämäni, joten jos hyviä kausia tuleekin, sen tietää että niin tulee olemaan myös niitä huonoja kausia.

Vastauksia osa 3

Tässä osiossa vastauksia on paljon sairastamiseen liittyvää, sairaalassa olosta, mahdollinen testamentti, vakuutukset.. paljon painavaa asiaa tällä kertaa.

- Oliko sulla vakuutus, kun sairastuit? Mitä ajattelet vakuutuksista? Suositteletko vakuutusta nuorille jos niin miksi?

 Ei ollut vakuutusta. Näitähän on ihan esimerkiski mitä Roosa-kampanjan yhteydessä (korjatkaa, jos olen väärässä) on kaupattu, eli erityisesti naisille suunnattua ns. syöpävakuutusta, rintasyöpä ehkä päällimmäisenä mielessä, ja jos joku sellaisen haluaa ottaa niin mikäs siinä - mä en siis oikeasti oikein osaa ottaa kantaa tähän vakuutusasiaan. Sellainen voi olla ihan hyödyllinen turva, jos on tiedossa että suvussa on paljon syöpää, ja on mahdollisuus että se sitten on periytynyt myös itselle, ja puhkeaa joskus tulevaisuudessa. Itselläni ei koskaan ollut edes käynyt mielessä tällaisen vakuutuksen ottaminen, mutta eipä sitä 19-vuotiaana tällaiset asiat ihan ensimmäisenä käväisekään mielessä.

- Oletko tehnyt hoitotestamentin? Jonkun muun testamentin? Sori jos liian henkilökohtaista: en kysele sisältöä vaan yleisesti. Oletko koskaan tutustunut Suurella sydämellä -sivustoon? (vinkki).
En ole tehnyt eikä mulla ainakaan toistaiseksi ole edes aikeita tehdä sellaista. En myöskään minkään muunlaista testamenttia ole tehnyt, sekään ei tunnu juuri tämän hetken jutulta.
Olen joskus käynyt kyllä Suurella Sydämellä- sivustolla, katsomassa vapaaehtoistoiminnan sivuja mutta en ole tähän mennessä tarttunut mihinkään.

- Kiinnostaisi tietää sun sairausajasta ja sairaalakokemuksista, ootko joutunu paljon olemaan sairaalassa?
Vau, näitä on TODELLA paljon, olenhan sairastanut jo niin monta vuotta.. eli kyllä, olen joutunut olemaan paljon sairaalassa, mutta ehkä keskimääräisesti kuitenkin vähemmän kuin joku muu vastaavassa tilanteessa, tarkoittaen siis sitä, että ensinnäkin asun lähellä sairaalaa, mulla on tukiverkko ja mahdollisia tarvittavia avustajia todella lähellä ja käytettävissä, ja ennenkaikkea mä olen ollut nopea toipumaan esimerkiksi leikkauksista ja aina halunnut mahdollisimman pian lähteä kotiin, kun taas tiedän että toiset haluavat jäädä sairaalaan vähän pidemmäksi aikaa, tuntevat olonsa ehkä turvalliseksi eikä ole ns. kiire päästä kotiin. Olen joutunut myös viettämään sairaalassa aikaa saamassa sytostaatteja suoneen, joskus hoitojaksot ovat vaatineet että vietän melkein viikon sairaalassa, välissä pari viikkoa kotona oleilua ja sitten taas takaisin sairaalaan. Sellainen on todella raskasta..
Mä tietenkin olen Radiuksen asiakas, joka on siis Tampereen yliopistollisen sairaalan syöpätautien siipirakennus, ja jos tarvitaan osastohoitoa, niin olen RS2:lla. Hoitajat ovat tulleet tutuiksi ja yleensä ottaen heistä lähes kaikki ovat olleet mahtavia, ja vaikean unettomuuteni takia usein pääsin yhden hengen huoneeseen, jotta sain nukkua rauhassa yksin (jos siis unta edes sain, mun on vaikeaa nukkua sairaalassa), tiedän että hoitajat ovat mulle sitä usein junailleet kun ovat tietäneet mun tulosta, ja tästä olen heille niin hirveän kiitollinen! RS2 osastona on myös mielestäni mukavampi kuin muut joilla olen ollut, mutta tähänkin varmasti vaikuttaa se, että tämä on syöpäosasto - siellä yritetään tehdä kaikki mahdollisimman mukavaksi, seesteiseksi, helpoksi. Osaston potilaskeittiö on aivan mahtava, jääkaapille saa mennä vaikka yöllä jos nälkä vaivaa, ja siellä on aina tarjolla esim. jogurtttia, hedelmiä, limppareita jne. Pakastimessa on yleensä myös jätskiä ja mehujäitä! Nyt en tosin pitkään aikaan ole ollut vuodeosastolla, koska ei ole ollut suoneen tiputettavaa hoitoa, vaan pillerimuodossa olevia joita syödään itsenäisesti kotona. Näinollen ei siis ole tarvetta asioida juuri RS2:lla, vaan käyn lääkärin vastaanotolla sitten palliatiivisen puolella, jonne ohjataan potilaita tällaisessa tilanteessa. Sielläkin mulla on aivan ihana lääkäri ja mahtavia hoitajia. Eli vaikka sairaalaan on yleisesti ottaen ankea lähteä, kukapa sinne nyt varsinaisesti haluaisi, niin tästä seikasta huolimatta mua hoitaa, kuuntelee, auttaa siellä joukko mahtavia alan ammattilaisia.

- Millaisia kokemuksia siulla on sairaalassaolosta ja hoitohenkilökunnasta?
Tähän tulikin vastattua tuossa ylemmässä osassa jo ^

Oletko pitänyt blogia ennen tätä? Jos olet, onko se jossain luettavissa?
The Little Things on ollut olemassa kesästä 2009 lähtien, eli siitä kun sairastuin, mutta blogi muutti osoitetta viime vuoden puolella, ja useamman vuoden postaukset ovat jätetty taakse, eli niitä ei pääse lukemaan kukaan. Vanhoja erityisen hyviä/paljon kommentteja saaneita/valaisevia/muuten mielestäni tärkeitä postauksia postailen tänne uuteen aina aika ajoin, ns. vanhan blogin "helmiä" - se on ainoa tapa päästä lukemaan vuosien takaisia kirjoituksiani.
Ennen tätä blogia pidin vähän aikaa ns. laihisblogia nimeltä Make Me Beautiful Now! mutta sekin on täysin suljettu vuosia sitten.

Vastauksia osa 2

.. ja vastaukset jatkuvat. Edelleen, jos tulee mieleen kysymyksiä tai haluat esittää postaustoiveita, jätä ne tähän postaukseen! :)

Toivepostaus kirjoista, mitä luen tällä hetkellä ja ylipäätänsä kirjoista, joita suosittelisin, menee nyt työn alle, eli se luvassa sitten kun saan valmiiksi.

>> Blogin facebook-sivu  & Instagram @thelittlethingsblogi

- Montako sellaista läheistä ystävää sinulla on joille voit täysin ilman filtteriä kertoa mieltä painavista suruista, kivuista yms.?

Muutama, ehkäpä sanoisin että yhden käden sormien verran. Ja tärkeitä ihmisiä ovatkin, mun tukipilareita mutta minä myös heidän ja useimpien kanssa ollaan tunnettu vuosia, mutta nekin jotka ovat tulleet myöhemmin kuvioihin, ovat aivan yhtä tärkeitä ja olen onnellinen, että olen heidät tavannut - sitä kun siis sanotaan, että ns. vanhemmalla iällä on vaikeampi saada ystäviä, joka mielestäni pitää ihan paikkansa, mutta mahdotonta se ei ole :)

- Kerro miten otit koirat, mistä ja miksi? Missä ne on hoidossa esim. sun matkojen aikana?

Äitini kasvattaa, omistaa mun koirien emän joten ihan äidiltäni, koska halusimme pitää kaikki pentueen pennut itsellämme, emme myydä. Nämä olivat todella suunniteltuja ja ennenkaikkea odotettuja koiria - miksi siis en ottaisi koiraa (alunperin piti ottaa vain yksi) elämän ilostuttajaksi. Mä olen kasvanut koirien kanssa, ja vasta muutettuani omilleni ei ole taloudessa aina ollut koiraa, joten nelijalkaista kaveria oli ikävä. Luonnollisesti pikkuset menee hoitoon mun vanhemmille, siitä olen maininnutkin useamman kerran täällä blogissa, vanhempani kun eivät asu kaukana musta - siksi myös itse käyn siellä usein, esim. viikonloppuisin syömässä iskän herkkukokkailuja.

- Mistä saat tulosi? Eläkettään sulla ei voinut hirveesti kertyä. Olen itsekin ollut työkyvyttömyyseläkkeellä, joten tunnen termit.

Kela ja Varma ovat mun tulolähteeni; työkyvyttömyyseläke ja eläke, joka pitää sisällään kansaneläkkeen, asumistuen ja hoitotuen.

Vastauksia osa 1

Aloittelen vastaamaan jo muutamaan kysymkseen nyt, mutta edelleen saa kysymyksiä sekä toivepostausehdoktuksia jättää tähän postaukseen, jos jotain mieleen tuleepi.

Toivepostaus päivästä mun matkassa kuvien kera on huomioitu, ja toteutan sen pian jonain sellaisena päivänä kun on menoa ja tekemistä - turha sitä on sellaisena päivänä toteuttaa kun löffään kotona sarjojen ja kirjojen parissa, ei tule paljoa kuvamatskua siitä ;)

- Sinulla on ilmeisesti laaja ystäväpiiri, mutta haaveiletko parisuhteesta? Mitä ajatuksia se herättää? 

En ole ihan varma, mistä tällaisen mielikuvan olet saanut, mutta sanoisin että ei, mulla ei ole laaja ystäväpiiri. Nimenomaan ystäviä on kourallinen, näitä kaikista läheisimpiä ja rakkaita, ja sitten loput ovat kavereita tai tuttuja, joiden kanssa ei tule esim. treffattua usein tai koskaan, moikkaillaan kun törmäillään. Tokihan sitä varmaan jokaisella on jossain vaiheessa ainakin mielessä parisuhde, enkä mä ole mikään poikkeus. Ja koska niin yksityiset asiat eivät tänne blogiin kuulu kuin deittailut sun muut, muutakuin että mainitsen että olen käynyt treffeillä, niin sen enempää en tilannetta valaise. Ei vaan ole seurustelusuhdetta muodostunut kenenkään kanssa, ja itse olen vähän nirso, tai ehkä paremminkin voisi sanoa etten tyydy vain keskikertaiseen suhteeseen, olen mieluummin yksin jos näyttää silti, ettei aivan täysin homma natsaa.

- Mikä tekee sut onnelliseksi?

Ystävät, perhe, mun koirat, näin lyhykäisyydessään. Ja ehkä ns. elämän pienet ilot, tai arjen pienet ilot koska niillä(kin) on erittäin suuri merkitys, varsinkin silloin kun on meneillään vaikeampi kausi ja niitä positiivisia asioita saa hakea, ja myös osata tarttua niihin ja nauttia niistä.

- Hirveän raskas kysymys, mutta mitä ajattelet kuolemasta? Ja jos sellainen tilanne tulee eteen, niin haluatko viettää loppuajan sairaalassa vai kotona? 

- Se on edessä meillä jokaisella - toiset lähtee aikaisemmin kuin toiset, mutta edessä se on kuitenkin. Mä en kuitenkaan jaksa juurikaan viettää aikaani peläten kuolemaa, musta se on vähän turhaa, aikansa voi käyttää paremminkin. Enemmän surisin sitä, että sitten jää ystävät, perhe ja koirat taakse. Todennäköisesti kotona (vanhemmillani, sitten kun ei voi enää yksin olla omassa kodissa) koska silloin saisin olla koirieni kanssa - ne on uskomattoman tärkeä henkireikä mulle. (Ja kotona/vanhemmilla saa parempaa ruokaa..! ;>)

Bring on the heat / Whatya wanna know?

Nyt on taas pitkästä aikaa kysymys-/toivepostauksen aika, eli kaihertaako mieltäsi joku kysymys, jota et vielä ole kysynyt? Haluaisitko kokonaisen postauksen jostain aiheesta, jota ei olla käsitelty? Mitä teille lukijoilla on mielessä, vanhoilla että uusilla, mitä te haluatte tältä blogilta juuri tällä hetkellä?

>> Usein kysyttyjä kysymyksiä (FAQ)

Käykää toki läpi ensin tuo FAQ-osasto, vastaus saattaa jo löytyä sieltä - ja ohjaan tuolle sivulle mikäli samoja kysymyksiä tulee. Mutta ehkä haluat johonkin aiheeseen ns. tilannepäivitystä, kuten esim. "vuosi sitten söit myrkkyjä, nyt olet ilman - mitä eroa, miten sen koet, oletko tyytyväinen" ja tätä rataa. Kaikkea saa kysyä, tähän mennessä ei ole tullut vastaan kysymystä, johon en ole vastannut. Liian henkilökohtaiset tai mauttomat kysymykset tosin ignoroidaan.. ;)

Toivepostauksiakin otetaan mielellään vastaan, nyt kun blogi on ollut  vähän hiljaisempi niin sitä voisi potkia kunnolla eloon toivepostauksen tai -postauksien voimin! Tälläkin saralla kaikki kauneudesta, kuten hiukset, ripset, kynnet jne vakavampiin sairastamisjuttuihin otetaan huomioon- tai ehkä haluatte vain hypätä mun kelkkaan päiväksi runsaiden kuvien kera? Mikä kiinnostaa teitä?

The stage is yours, dolls, hit me!

What would you ask....

>> FACEBOOKKIIN KYSYMÄÄN & KATSOMAAN VASTAUKSIA

The Little Things Goes Helsinki

Viikonloppu on taas takana - itse kävin hippaloimassa kaverin synttäreillä nimipäiväkekkereillä, ja hauskaa olikin. Vaikka joutui katsomaan Putouksen (mun 2. jakso ikinä siitä lähtien kun tää show alkoi) ja pelaamaan vähän aliasta - olin tosin napin siirtäjä-ajan kääntäjä-käskyttäjä :D mun selitystaidot, nou nou, niitä ei ole!

Piti tietenkin VIPpinä käydä hippaloimassa Tampereen Ilveksessä sitten ainakin pariin, kolmeen vuoteen. Eipä ollut paljoa muuttunut, mutta koska oli jees porukka messissä, aika kului kuin siivillä.

Mutta, huomenna onkin lähtö Hesaan! Osallistun tosiaan Suomen Syöpäpotilaaat ry:n pyynnöstä uuden potilasohjeen, Selviytyjän Matkaopas (PDF), tekotiimiin. Kunnia ja mitä mielenkiintoisin juttu! Suostuin heti, kun Minni, verkostokoortinaattori, minulle sähköpostia laitteli. Samalla pääsen tapaamaan sielunsiskoani, Lillaa - meillä on paljon maailmanparannuspuuhia mielessä, paljon ruodittavaa jo pelkästään tältä viikonlopulta, jonka sisällön tosin pidän yksityisenä tällä erää.

Kämppää siis yrittelen siivota sellaiseen kuntoon että tänne kehtaa tulla takaskin, mutta laiskotuttaa niin kummanmoisesti! Makkari on ihanan lämmin ja olisi niin monta hyvää sarjaa katsottavana. Mutta huomenaamulla tarvii olla jo hyvissä ajoin matkalla kohti Helsinkiä, eli ei ole aikaa rötväillä. Jännittävää viikonalkua siis....!

Blogiarvonnan voittaja...

No niin! Päästiin hienoon 161 tykkääjään ihan pienessä hetkessä, mahtavaa ja kiitos teille lukijoille! Ja tottakai edelleen voi mennä tykkäilemään ja seurailemaan blogia Facebookinkin kautta ;)

Osallistujat ovat oikein yksinkertaisesti paperilapuille kirjoitettuna ja sitten kerran taiteltuna etten minä näe nimiä mutta apulaisneiti, Nessa-hauva, pääsi nuuhkinnalla osoittamaan mieluisen voittajan!

Ja voittaja onkin Sanna A eli sannawashere(a)gmail.com! Onneksi olkoon Sannalle! Lähetän sinulle tämän illan aikana sähköpostia, jotta saadaan sitten mahdollisimman pian matkaan blogiarvonnan palkinto, eli The Body Shopin e-vitamiini huulirasva- sekä kasvonaamio!

Onnetar päätti suosia pikku-Nessan mielestä myös toista henkilöä, jolle laitetaan menemään pieni yllätyslahja, eli kosmetiikkaa H&M:ltä. Tämä onnekas olikin sitten Anna S., anna_88(a)luukku.com - sinullekin lähtee sähköpostia! (ja kappas pieni ajatusvirhe mailia kirjoittaessa lappuun, mutta varmasti laittelen tulemaan postia luukun osoitteeseen, en hotmailin! :D)


Onneksi olkoon voittajille ja suuri kiitos osallistuneille :)

Osallistu ensimmäiseen blogiarvontaan!

Hieno rajapyykki saavutettiin tänään: The Little Thingsin facebook-sivulla on 100 tykkääjä, nyt jo muutama enemmänkin, mahtavaa!

Haluankin kiitollisena bloggarina järjestää teille pienen arvonnan, tämän blogin ihka ensimmäisen.

Osallistua voit siis seuraavasti:
1. Käy tykkäämässä blogin facebook-sivusta (jos et ole jo)
2. Kutsu vähintään 2 ystävääsi myös tykkäämään ko. sivusta
3. Jätä tämän postauksen kommenttilootaan kommentti, jossa kerrot tykänneesi ja kutsuneesi ainakin 2 kaveria, sekä se tärkein eli sähköpostiosoitteesi, josta tavoitan sinut, jos arpaonni suosii. Kommentti voi olla vaikka tällainen: "Kävin tykkäämässä  fb-sivusta, kutsuin 2 kaveriani ja sähköpostisoitteeni on minun@sähköposti.fi" - näin yksinkertainen, ja olet mukana arvonnassa!

Aikaa osallistua on 19.1.14 sunnuntaihin, klo 18 asti, pian sen jälkeen arvonta suoritetaan ja voittaja ilmoitetaan täällä, facebookissa ja lähetän myös henkilökohtaisesti voittajalle sähköpostia. Eli siis muista jättää kommenttia tähän postaukseen sähköposteineen!

HUOM! Mikäli tässä ajassa saavutetaan 250 tykkääjän rajapyykki, suoritetaan sen kunniaksi myös toinen, salainen arvonta, jonka tuotteet paljastetaan vasta silloin, jos arvonta suoritetaan. Kaikki joukolla siis tykkäilemään!

Jos et tiedä miten kavereita kutsutaan tykkäämään sivusta, klikkaa tästä nähdäkseksi ohje-kuva


Mikäli on kysyttävää, jotain jäi epäselväksi, niin kysy ihmeessä! Muuten, onnea kaikille ja kiitos jo etukäteen tykkäilyistä!

A hundred, you say?

Ollaan melkein 100 tykkääjän kynnyksellä blogin Facebook-sivulla...

>> The Little Things Facebook-sivu, tervetuloa!

The Little Things nyt Facebookissa!

Blogi verkostoituu taas entistä enemmän, ja on nyt myös Facebookissa!

>> https://www.facebook.com/thelittlethingsblogi

Blogin sivusta pääset tykkäämään nyt omalla FB-profiilillasi, lukemaan juttuja joista jotkut saattavat ilmestyä ensin FB:hen, ennenkuin ehtii blogiin - tai toisin päin. Facebookissa pystyy tietysti myös jättämään kommentteja ja käymään keskustelua siinä missä täällä blogissakin, kummatkin tavat ottaa yhteyttä ovat oikein tervetulleita. Kehitysehdotuksia otetaan tottakai vastaan, tämäkin verkostoitumissuuntaus on vielä aivan lapsen kengissä. Toivottavasti (myös) Facebookissa tavataan!

Muista myös nämä:

>> http://instagram.com/thelittlethingsblogi  X  http://thelittlethingsblogi.tumblr.com/

Kulissien takaa: Kuka on Nessa?

Tämä syöpäläinen tulee ulos kaapista, nyt, tänään, toivottavasti teidän lukijoiden(kin) iloksi, mutta omaksi ilokseni ainakin.

Kaikkea on tapahtunut, joka on johtanut monenlaisiin mielenmuutoksiin, kasvamiseen, mietiskelyyn että mitäpä tulevaisuudessa, mitä mä haluan tehdä tällä ajallani oli sitä sitten paljon tai vähän; tai jotain siltä väliltä (ja mähän olen päättänyt, etten luovuta, etten ole menossa vielä vähään aikaan yhtään mihinkään).

Olen pyytänyt ja saanutkin perusteluja puolesta ja vastaan läheisiltäni, ja olen muutamalle ihmisille myös tullut ulos kaapista, ja varmaan on edessäpäin sitäkin vielä lisää koska eihän kovin moni kuitenkaan tiedä tai edes tule ajatelleeksi, että pyörisin tälläisissa kuvioissa. Ja mua itse kiinnostaa tavallaan myös "bloggarin ura" vaikkei kukaan mulle tästä maksa, enkä mä kovin isoja tuloja tee näillä mainoksilla, jotka mun blogin sivuista löytyy, jotka on siis Tradedoublerin kautta hankittu. Mutta koska mulla ei just nyt ole mitään ihmeempiä tulevaisuuden suunnitelmia, enkä tiedä, mitä 2014 tuo tullessaan, niin ainakin mä tahdon olla bloggari, minä itse, mun naamalla, mun nimellä. Ehkä joskus saan pistettyä sitä kirjaakin kasaan, tai jotain sellaista, mistäs sen tietää, mitä hienoa vielä vipellän tekemään!

Eli siis moi, mä olen Nessa, eli siis Nora, oon 25v. nuoriaikuinen, ystävä, sisko, tytär, rakas, koiranomistaja, bloggari, kirja-, sarja- & leffahöpö, kohtalainen himoshoppailija ja kenkäfriikki, sekä syöpäläinen.

Vakavaa posetusta, ja sitten se mun hymy, joka valaisee huoneen - siis kuulemma! :)