Blogiarkisto

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitosuunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitosuunnitelma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Whats up with Nivolumab today?


Time for a recap with the biological med Nivolumab (Opvido) that Ive been using a little shy of 15 months now. 



Whats the most important thing to note about it? I can live. Not just survive, but actually live. Im back at school with a new field, to which I applied a little after getting Nivo, since I was quite certain that Id actually be able to attend school, I felt like I had realized I didnt just have on calling, which was being a nurse but my condition makes me a bad candidate for actual physical work in that field, and the other calling is studying the very thing I do on my free time: social media, graphic designing, web designing, photography, photoshopping and also marketing in these fields. Ive also got a better handle on my lifein the sense of being able to make plans, longer  than just couple weeks ahead, but for months! Ive also met my other half, out of the blue last summer, so Im pretty blessed, I think.

But not everything is all roses, Ive developed some side effects which dont prohibit the use of Nivolumab, but do need treatment and keeping a close eye on. Recently I was diagnosed with thyroid issues, which require thyroid medication in order to get the levels back to normal. Symptoms manifest as being tired, dry skin and itchiness (like being atopic and having Pityriasis Licchenoides Chronica isnt enough!!!), shortness of breath, heart palpitations, sweating, mood swings, bloating and so on. The list is long and some may be also caused by something else than directly a lazy thyroid, like a ripple effect, but many can also ease when some of the issues related to thyroid are solved. Currently Ive been on thyroid medication for about a month, and now bloodwork is showing signs of over working instead of being being lazy. 

My IBS has fluctuated the whole time from difficult to easy, and Nivolumab may have some play in it, causing unnecessary inflammatory reactions which manifest depending on other things like what Ive eaten, am I using any other meds eg. painkillers, stress etc, and these can go from diarrhea to not being able to go, stomach cramps, the need to eat even though Ive just eaten, food reactions, tummy feeling nervous. This is an extensive list also, which Ive somewhat learned to juggle these past years, sometimes good, sometimes not so good. Even without a previous tummy condition Nivolumab itself can cause inflammatory effect which can be so severe that they even force you to quit Nivolumab. But I consider myself still being on the good side. A diet suiting my needs keeps everything better most of the time. Ive developed two food allergies during the past years due to my cancer treatments which are fish and asparagus. I also always choose lactose free products since lactose seems to irritate my stomach if used regularly, small amount every now and then are okay. I also consume mostly oat, and try my best to stay away from other grains, tho these in small amounts are somewhat okay too nowadays, couple years back I had to quit rye bread since it was real harsh for digestion, and avoiding white flour in daily use also eliminate a lot discomfort that I used to have. 

These I think are the main issues, tho these make a pretty looong list when you look at it. This is quite a balance act, but so has my life been before I started with Nivolumab, so its nothing new whilst sometimes very, very tiring. Considering all this, I still am grateful to have been the first patient in Finland to receive Nivo for HL treatment, and am so glad that a few other patients since have gotten it too!   


What has been achieved with Nivolumab

First of all, the big, gaping open wound I had on my left side, starting about 10cm after my armpit, closed completely after 2 (!!) IV treatments with Nivo! It was amazing considering it had opened up for the 3rd time and surgery didnt help. Radiation did but this spot had already gotten so much of it since it opened for the first time, so it was being in between a rock and a hard place on what to do. But Nivolumab solved the problem, and now the activity of that lymph node that caused this open wound, has gone way down and and it was shrunk size wise. On that note, all of my other tumors, 4 including this under my arm pit, have shrunk and show only little activity anymore. So, in a sense Ive achieved a very calm state, HL being halted and keeping it on the down low.  



Nivolumab has given me a new chance on life, and while I still battle finding ways to keep up my stamina, to get enough sleep, dealing with chronic back aches and such, Im still doing so much better after a long time of not doing so great, and being uncertain what the future holds. Now I know what it at least holds: me graduating, doing part time work, being a volunteer worker at Sylva for various projects, telling my story in order to help others, being a peer support person, being a girlfriend, aunt to my little niece whos coming to this world soon, during May!, and so much more. 


I hope to be able to travel more, meaning further and longer. I hope to be an inspiration for those who struggle with cancer or some other chronic illness but also note that were just human, its okay to not be on "full mode" all the time. Id really much like to own a house someday with at least a little garden space which would give my dog companions room to run free, and have all kinds of backyard stuff from garden to grill. Basic things, little things, that become The Big Things.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Hey


"Oletko huomannut olevas väsyneempi, vaikeampi tehdä asioita, väsyt helposti?"
"Öö, no tota, mulla on penskasta asti ollut hemppa alakanttiin, oon tottunut oleen aina väsynyt, en tiedä missä menee vielä väsyneemmän raja, enkä taida enää tietää millaista on olla ns. normaalin pirteä.."


Tällaista on tullut pyöriteltyä mm. sairaala henkilökunnan kanssa. Kun tätä kilppari vajista nyt lääkitään ja muutenkin oloja kysellään. Mä en rehellisesti tiedä. Mä olen niin tottunut olemaan ainakin vähän väsynyt, enkä tiedä mikä on normaalin pirteä - voin olla pirteä jos sitä jollain piristävällä, kuten kahvilla tai energiajuomalla, onnistun vireystasoa nostamaan.

"Auttaako [kunnolla] nukkuminen?"
"Ei välttämättä, vaikka nukkuisin omasta mielestäni tarpeeksi. Unentarve per yö on 9 tunnin luokkaa, mutta silti aamut takkuaa, on takunnut aina."


Muuten olen toki kunnossa, antibiootit loppuu tällä viikolla, perjantaina on keuhkoröntgeniä että verikokeita tämän lievän tulehduksen kontrolloimiseksi. Kilppari vajikseen ei tyroksiini heti vaikuta, mutta jospa sen kanssa lähitulevaisuudessa pääsisi vaiheeseen, olotilaan, jossa voisi sanoa tuntevansa jotain eroa, muutosta parempaan. Puuh.

Eilinen kouluun paluu takkusi, tuntui kamalalta informaatio ähkyltä, koulun tuolit on erittäin epäergonomisia, oli tosi huono ilma luokassa, silmät rupes punoittaan ja oli vaan olo, että hitto, tää on kyllä aika karmea maanantai, paluu kouluun viime viikon jäljiltä. Oli niin helpottunut olo kun ilta päättyi ja sai suunnata kotiin.

Mutta, eipä kaikki ole yhtä kuraa. Pikkusiskon babyshowerit oli viime viikonlopun valopilkku! Assarin/kuvaajan roolissa, ja tietenkin innokkaan tulevan (kummi)tädin myös ♥



keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

The whole story

Iltoja iltoja.

En tosiaan näin pitkään jumittanut osastolla vaikka tämä (luvattu) postaus tuleekin näin myöhään; pääsin lähtemään osastolta puoli neljän maissa, kotona ja koirat käytettynä ulkona puoli viiteen mennessä, äkkiä ruuanlaittoa, syömistä ja soffalla löffäilyä, josta hiivin muka "pikku päikkäreille" makkarin puolelle, josta heräsinkin sitten iltapalalle ja ilta-antibiootteja ottamaan tuossa ysin maissa.. :D

Mutta näin pikakertauksena niille, jotka eivät ole lukeneet tämän päiväistä Fb-päivitystä:

13.4. klo 9:03 
"Jouduin tosiaan rajun ruoka-aine allergiareaktion takia ma iltana Acutaan - nyt jo toinen randomisti kehittynyt allergia sitten sairastumisen; kala ja tankoparsa. Samalla kaavalla 2t syömisen jälkeen 5-6 tuntia putkeen oksentamista ja pöntöllä istumista samaan aikaan. Kuivuin niin heikkoon kuntoon että huulet siniset, naama valkoinen. Valitettavasti mua ei ensiavussa oikein hoidettu mitenkään, ottivat kyllä sisään mutta portin omaavana syöpäläisenä perus nesteytyskin jäi antamatta, saatikka mitään peittoja en saanut vaikka kylmää valittelin ja lopulta puin ulkotakinkin päälle kun teki niin pahaa. Vasta 3t odottelun jälkeen sain siirron radiukseen jossa alkoi tapahtua heti, ja sielläkin pyöriteltiin päätä kuinka huono koppi tilanteesta oli otettu, kuumekin 38.5 ja nousi vielä 39 asti samana iltana. sen lisäksi labroista ja kuvauksista löytyi muutakin ihmeteltävää mutta kirjoittelen blogiin kun pääsen tämän päiväisten verikokeiden ja lääkärin haastelun jälkeen kotiin. (Eilen pääsin kotilomalle pois osastolta) mutta olo kohenee kyllä koko ajan!"

Olen nyt siis randomisti kehittänyt kaksi ruoka-aine allergiaa sitten sairastumisen.. erimahtavaa, varsinkin kun pitää kantapään (tai ensiavun, heh heh) kautta nämä oppia, kuin sokkotreffeillä! Valitettavasti joudun kyllä toteamaan, että sinänsä ihan turha reissu Acutaan, siellä mua ei hoidettu oikeasti mitenkään. Olokin rupesi koheneen kun oksentelu sinne päästessä oli loppunut, sitä nesteytystä olisin kipeästi kaivannut mutta kukaan ei uskaltanut muhun koskea, ja kun vielä portin käytöstä kyselin, niin minäpä sitten itsenäisesti nesteytin itseäni juomalla noin 1,5 litran edestä, laukussa kun oli mukana Spriteä ja vettä. Sanoinkin näin tekeväni mutta sitä ei oltu kirjattu edes ylös papereihin kun 3 tuntia myöhemmin sain siirron Radiukseen, jossa vasta oikeasti ruvettiin kyselemään ja tekemään jotain mun olon kohentamiseksi. Siellä oli vastassa mitä mahtavan mies yöhoitsu, vaikka vasta ensi kertaa tavattiin niin voin jo lukea tämän yhdeksi parhaimmiksi hoitsuiksi mihin olen koskaan törmännyt. Hyvää läppääkin heitettiin vaikka kuume vaan koveni 39 asteeseen, sitäkin naureskeltiin että eipä ole ennen näin pirtsakkaa 39 asteen kuumeen omaavaa tullut vastaan. Jotenkin se kuume mulla ei tuntunut, olo oli parempi kuin Acutaan tullessa (jolloin mitattu kuume 38.5) mutta nousua se silti mitattaessa näytti. 

No, oli siellä Acutassa onnistuttu jotain tekemään oikein, meinaan ottamaan verikokeita ja vertaamaan niitä maanantaiaamuna otettuihin, kun olin käynyt rutiiniverikokeissa. Mulla on nyt todettu jonkin asteinen kilpparin vajaatoiminta, ja tänä aamuna on aloitettu siihen tyroksiinin syönti. Mulla myös oli viime viikkoisissa kuvauksissa näkynyt keuhkossa vähän tulehdusta, ei siis lymfoomaan liittyvää, vaan ihan vain tulehdusta, josta johtunee mun yskimiseni ja muutama huonovetoinen ilta koulussa viime viikolla. En siis ollut missään flunssassa, mutta muutamana iltana kyllä imeskelin Strepsilsejä ja myös hankin koulusta kyydin kotiin kaikista kylmimpinä/sateisimpina iltoina. Oon siis ollut vähän kipeänä sen tarkemmin sitä itse tajuamatta. Happisaturaatio oli Acutaan tullessa jossain 94% paikkeilla mutta sen jälkeen korjaantunut mulle ominaiseksi 98-99% heti seuraavana aamuna, enkä ole kokenut mitään hengenahdistusta tai vastaavaa. Ja kaiken muun oon pistänyt koulustressin piikkiin koska viime viikolla tuli vihdoin päätökseen yksi isompi projekti, joka piti koululla esitellä, ja jonka eteen oli hommia tehty. Ja ainakin aiheen puolesta vähän oma kehu haisten: meidän (parityö) projekti oli paras!

Mä olen nyt sitten myös antibioottikuurilla, keuhkon takia mutta kai ilmeisesti myös mahan, vaikka lääkäri kyllä uskoi mua veteraanina, että tiedän kyllä mikä oli kyseessä Acutaan tullessani; ei reaktio Nivolumabin takia vaan ruoka-aine allergian. Mutta Metrodizanolee meni eilen 1500mg ja tänään 1000mg + 500mg Tavanicia. Lääkäriä en tänään nähnyt lainkaan vaikka tulin osastolle klo 8, josta passitettiin Radiuksen alakertaan verikokeisiin, mutta oikeasti olisikin pitänyt olla osastolla koska musta tultiin sitten toisen kerran ottamaan verikokeita just ennen kymppiä. Oon siis istua tapittanut päivähuoneessa (kun en halunnut mennä mulle varatulle petipaikalle, vieruskaveri oli juuri saanut syöpädiagnoosin, vuosien röökin polttelija jolla keuhkosyöpä, enkä tämän shokkivaiheen keskellä oikein tuntenut itseäni mukavaksi jäädä paikalle jos ei olisi ollut aivan pakko) tunti toisensa jälkeen. Lääkäri lähti koulutukseenkin eikä ehtinyt katsoa mun labroja, joten mä odottelin vielä melkein 4 tuntia lisää, kunnes vihdoin joku muu katsoi ne ja vapautti mut kotiin. 

Huomenna taas takasin, joskaan ei niin aikaisin tarvitse raahautua eikä verikokeet ole tällä kertaa niin kattavat etteikö varmasti kaikki tulisi otettua alakerran labrassa, varmistin 3 kertaa että eihän niiden kanssa nyt huomenna sekoilla, että kerralla samassa paikkaa otetaan kaikki. Hoitajat oli ymmärtäväisiä ja pahoillaan, mäkin toki vaikka rupesin käpy jo palamaan kun useamman tunnin istuin turhanpanttina. Ja kun en siis ole enää mitenkään kipeä, koen itseni terveeksi, eri asia olisi jos olisi kipeä olo, kuumetta, yskää tms mutta ei ole mitään. Joten, mulla näin yksinkertaisesti esitettynä olisi muutakin tekemistä, kuten tehdä koulutöitä etänä kun en kouluun tällä viikolla pääse, väsäillä juttuja pikkusiskon tulevaan baby showeriin ja tätä rataa. 

Että näin, tässä pitkä versio. Toivon mukaan huomenna mut vapautetaan virallisesti osastolta, nyt olen edelleen ns. "kotilomalla", eli mulla on vieläkin petipaikka RS1:llä (siellä poikkeuksellisesti vaikka olenkin kotoisin RS2:lta, mutta maanantai-iltana oli sen verran kuulemma ruuhkaa että mut otettiinkin poikkeuksellisesti sisään RS1:lle) mutta kotona olen jos toista yötä. Ja onneksi olenkin, se vähä sairaalaruoka mitä söin osastolla, laittoi mun mahan rankaisemaan mua seuraavat 24h.. toki vatsa muutenkin ollut koetuksella mutta ne vehnämöttöleivät sun muut ei kyllä yhtään auttaneet asiaa! Onneksi siis asun lähellä ja pääsen himaan syömään ruokaa joka sopii mulle, sänkyyn jossa selkä ei tule kipeäksi ja poikaystävän valvovan silmän alle ja kainaloon, jossa on hyvä olla.

Peace out for tonight.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

I'm gonna be alright

Ehtii taas ilman joka paikkaan repeämistä kirjoitellakin blogiin. Muutto on saatu pois alta, kuten Snapchatin seuraajat tietää (littlethings_7), kaikki omaisuus yhdessä osoitteessa virallisesti. Hommaa tosin riittää, järjestelyä ja vaikka mitä, ja jäin samantien itsekseni tämän pienoisen kaaoksen keskelle kun poikkis lähti maailmalle usemmaksi viikoksi työreissuun. Tuli vähän puskista tämän reissun ajankohta meille kummallekin, mutta näillä mennään.

Tänään on taas Nivo-päivä, ja läppäri mukana TAYSissa, niin aika kuluu nopsaan vaikka lyhyt tippa muutenkin on. Lääkärin kanssa tuumittiin ja jutskattiin mahdollisesti tyroksiinin kilpirauhaslääkityksen aloituksesta liikatoimintaan (karbimatsoli), arvot kun on vähän alhaiset vaikkakin pysyttelee vielä jokseenkin viitearvon alapäässä. Mutta analysoimalla mahdollisia oireita, joita Nivolumab voi aiheuttaa nimenomaan koskien kilpirauhasta, ja vielä konsultoidaan vähän eteenpäin, niin lääkäri sitten palaa asiaan. Mutta mä olisin itse matala-annoksisen kokeilun puolella jo, mulla on vaan jotenkin tunne että kilpirauhanen tässä rupeaa osoittelemaan ylitoiminnan merkkejä. Kilpirauhanenhan voi hienovaraisesti oireilla, ei välttämättä niin ilmiselvästi ja vielä ajan kanssa, että niihin oireisiin ehtii tottuakin eikä osaa kunnolla yhdistää mihinkään. 

Mutta, kaiken kaikkiaan siis asiat on jees. Ainoa riesa on oikeastaan tämä kilpuileva alaselän skolioosi. Se vaan jaksaa kiusata. Joinain päivinä enemmän kuin toisina. Mutta vaihtelevilla keinoilla sen kanssa pärjätään.

Sosiaalisesta mediasta sen verran, että mut löytää niin Instagramista, Facebookista kuin Snapchatista (littlethings_7), ja jokaisessa on vähän omaa matskua jota ei muualla ole, varsinkinkin Instassa ja Snapissa, että niitä kannattaa seurailla jos haluaa mun matkassa olla päivittäin! ;) Sisällöltään niissä on kaikkea laidasta laitaan, paljon ihan mun arkisia juttuja, siitähän se elämä kuitenkin isossa määrin koostuu.

Fun fact: päätin tänään nimetä postauksen aiheen seuraavan biisin nimellä joka tulee Spotifysta sekoituksella, ja sieltä pompsahti vanhaa Jennifer Lopezia, I'm Gonna Be Alright -biisi :D



Hoito pelittää ✌ #fuckcancerfi

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kuvauksia & pusuhuulia

Tiistaita. Trafiikkia täällä on riittänyt bloggerin statistiikkojen mukaan, kenties odotellen niitä tuloksia viimeisimmistä kuvauksista. 



Edelleen menee hyvin, aktiivisuus on edelleen pysähtynyt ja kyljen, eli se aktiivisin (jos joku ei muista/tiedä), on vieläkin pienentynyt hitusen. Vasemman lapaluun seudulla oleva, joka ei siis ole vaivannut mua pitkään aikaan, on kuulemma vähän epämääräinen mitattava, muotonsa vuoksi joka vähän vaihtelee mutta siitä osan ellei enemmistön arvellaan olevan nestekertymää ympärillä, eli itse kasvaimen arvioidaan olevan pienempi kuin miksi se kuvissa yrittää kummasti naamioitua. Selvyyden saisi varmaan vain ottamalla näyte mutta koska sellaiselle ei ole tarvetta, niin miksi sellaista tehdä. Puhumattakaan että esim. neulanäyte ei ole mikään kiva homma edes kovan puudutuksen alaisena, joten jos se kerran on hiljakseen ja pysähtynyt solutoiminnaltaan, I don't care mikä osuus siitä on nestekertymää ja mikä ei. 


Lääkäri oli siis kovin tyytyväinen ja myös mun verikoetuloksiin, kilpparitasot pysyy normaaleina, hemppakin on jaksanut nousta 125:een, trompparit on vähän päälle 300, tulehdusarvo eli cerppi mulle todella alhainen, inasen päälle 25 ja leukkarit oikein normitasolla. 




Mutta... Nivo kiusaa mun mahaa. Mun oireet ilmeisesti luokitellaan gradus II -luokkaan, (onko niitä 1-4 vai 1-5? en ole ihan tarkkaan selvillä tästä enkä muistanut kysyä tarkennusta) joka tässä tapauksessa yleensä antaisi viiteohjeen tauottaa lääkkeen tai popsia kortsonia. MUTTA, mulla kun on IBS eikä tavis maha, niin osa tästä oireilusta on ns. normaalia mulle, vaikka oireilu sinänsä ei ole toivottavaa millään tasolla. Mulla on ylivilkas maha, mun maha reagoi tiettyihin ruokiin ja välillä vailla logiikkaa myös tuttuihin ruokiin, ja kyllä, se on provosoitunut Nivosta mutta mä olen edelleen valmis elämään tämän kanssa, säätää ruokavaliota. Nivolumabin yksi riski on siis koliitti, joka on mahan tulehdustila, jonka vuoksi tätä tilannetta seurataan tarkkaan eikä sen missään nimessä saa antaa päästä liian pahaksi. Mä en kuitenkaan koe, että mun tilanne on erityisen huono vaikka huonoja päiviä löytyykin nyt enemmän sitten Nivon aloituksen, mutta IBS dg:n kun on saanut, on se yleensä loppuelämän riesa enemmän tai vähemmän, ja sen kanssa voi mennä ylös-alas. välillä ollen oireet erittäin hanskassa ja välillä sitten taas ei todellakaan. Multa on aikaisemmin poissuljettu muut vatsasairaudet kuten vaikkapa keliakia, ja tietenkin se että vatsassa olisi syöpää. Mulla on jo kauan ennen Nivoa nähty kuvausten ja koepalojen perusteella, että mulla on aktiivista, enemmän tai vähemmän jatkuvaa pientä tulehdustilaa suolessa ja se menee IBS (ärtyneen suolen oireyhtymä) -kategoriaan kun muuta vikaa ei löydy. Ja jonkin tasoinen laktoosi-intoleranssi löytyy koska se menee meillä koko perheessä, ja mun pikkusiskollahan on myös IBS jota ei ole aiheutettu lääkkeillä, kuten mulla syto+antibiootit+ibuprofeeni coktaililla vuosia sitten. Senkin herkkyys on siis olemassa.

En myöskään suostu syömään kortisonia, ainakaan tässä vaiheessa vaikka satunnaiset vatsakivut, pallomaha eli kaasumaha, vilkas suoli ja muuten vain kettuileva maha voikin saada osan ajattelemaan, että syö nyt sitä kortisonia jos siitä on apua. Sen on todettu muistaakseni noin 30% potilasta korjaavan täysin vatsaongelmat, muilla auttavan vähän tai sitten ei ollenkaan, näiden prosentteja en tiedä. Mulla ja kortisonilla on kivinen menneisyys, ja nykyään olen sille niin herkkä että jatkuva pelkän 5mg annoskin voi saada mut ihan sekaisin. En nuku, vatsa on kipeä - tässä ei siis voiteta mitään jos kortisoni itsessään rupeaa aiheuttamaan vatsakipua. Se vatsakipu pohjautuu siihen pohjattomaan näläntunteeseen, jota kortisoni voi aiheuttaa ja näinollen se myös vie yöunet joko sen vuoksi tai sitten siksi, että tunnet itsesi niin hyperaktiiviseksi ettei nukkumisesta tule mitään. Kortisoni myös periaatteessa maskeeraa ongelmaa, ei korjaa sitä. Samasta syystä en tykkää käyttää sitä mun ihonhoitoon, mutta välillä on pakko (kuten tällä hetkellä ennenkuin valohoito kunnolla pääsee tekemään tehtävänsä) ja ulkoisesti se ei aiheuta näitä ongelmia, vaikka ulkoisesti käytettynä sen pitkäaikainen haittavaikutus on mm. ihon oheneminen, sekä siihen jää helposti koukkuun. Kamalaa tavaraa, mutta joskus välttämätön paha.
Lääkäri tutki vatsaystävällisempiä kortisoni vaihtoehtoja, mutta sopivaa ei löytynyt, joten toistaiseksi tällä mennään, ja olen tottakai vannotettu ottamaan heti yhteyttä jos oireet pahenevat. Koliitin kanssa ei tule leikkiä. ymmärrän sen itsekin vaikka olen suurta joukkoa (vatsa)vaivoja tottunutkin kestämään. Ja onneksi on olemassa Librax, Litalgin sekä Cuplaton. Ja Samarin.

Kaiken kaikkiaan, asiat on ihan jees. Mulla on valitettavasti myös suurempaa taipumusta pieneen, nalkuttavaan päänsärkyyn sitten Nivon aloituksen, se on sellaista lievästi migreenimäistä mutta yleensä ei äidy kunnon "kohtaukseksi". Tänäänkin on särkenyt päätä lievästi useamman tunnin. Useimmiten iso kerta-annos vatsaystävällisempää ibua eli Celecoxibia auttaa, joskus ei jolloin se vaatii yöunet ja mahdollisesti relaksantin, koska mun migreeni linkittyy myös mun niskaan, hartioihin ja selkään eli kroonisiin lihasjännityksiin joita kaikki leikkaukset on jättänyt jälkeensä. Triptyl on tällä hetkellä nollattu pois koska se ei tunnu tekevän mitään, olo ei muutu miksikään söi sitä tai ei. Ehkä tauon joka kestää x-määrän, voi taas kokeilla josko se toimisi migreenin estäjänä ja/tai niskajännityksen lievittäjänä. Tauotus on joskus avain lääkkeiden uudelleen toimivuuteen.

Tässä terveyspäivitys tältä erää, hoito jatkuu, tuloksista ollaan hyvillään, valmistavan lääkefirman kanssa ollaan tekemässä sopparia suoraantoimituksesta maahantuojavälikäden sijaan, joten yhteistyö tulevaisuudelle, eli mun lääkkeen saanti, on taattu. Eikä tietenkään hyvältä vaikuttavien tuloksien että tutkimusmatskua suovaa kandidaattia kannata evätäkään, tärkeää tietoa kerätään kaikista ja Nivon maailmanvalloitus, apu muille ihmisille eri syöpien kanssa on hienoa nähtävää ja kuultavaa.

OT: Nro 1 punainen matta huulipuna IKINÄ! MAC:iltä saa tietyistä huulipunista valita ilmaisen kantislahjan kun on palauttanut 6 käytettyä tuotetta takaisin heille, ja rakas Lilla halusi antaa mun valita itselleni huulipunan, koska hän ei itse niitä käytä, mutta tietää mun etsineen sitä täydellistä punaista huulipunaa jo pitkään. Tämä päihittää hitusella sen Isadoran huulipunan, jonka löysin muutama kk sitten (ja myös käytän edelleen), joskin nämä ovat erittäin läheisiä serkuksia, tämä MACin Retro Matte Ruby Woo on vielä vähän kuivempi, eli pysyy jopa vielä paremmin huulilla, joka on erittäin tärkeä kriteeri mulla. LOVE IT! Kehuja tuli punaisista pusuhuulista tätä käyttäessäni ekaa kertaa viime viikonloppuna ;> (huomautan kuitenkin, että huulien kuorinta ja/tai vähintään hyvä kosteutus ennen tämän käyttöä on suositeltavaa!)






tiistai 30. kesäkuuta 2015

Jälleen kuvaukset




Huomenna on taas kuvaukset, kuten ne näin noin 2 kuukauden välein on. Ei tosin jännitä, mulla on niin hyvä olo että uskon edelleen Nivolumabin tekevän pieniä ihmeitään, pitäen tämän taudin kurissa ja hitaasti mutta varmasti kukistaen salamatkustajien olemuksia. I'm confident. 


Tuloksia sitten saapi kuulla ensi viikolla. Joten, tällä viikolla keskitytään auringonottoon (paitsi tänään, vettä tulee), samalla tehden vähän käännöstöitä, ja torstaina suuntaan Stadiin Lillan luokse mutta hoitelemaan vähän myös bisneksiä, ja viikonlopuksi takaisin viettämään aikaa tyttöjen kanssa. Ihan nappisuunnitelma loppuviikolle, sanoisin ;)


tiistai 26. toukokuuta 2015

The 5th



Tänään oli hoito nro 5. Veriarvot on kaikki hyvillä tasoilla, ja aikaisemmin vähän nousseet kilppariarvot on palautunut varsin normaalille tasolle. Lieneekö kropan tottuminen tähän lääkkeeseen, vai mikä, en tiedä. Ja voihan tilanne toki muuttua.


Hoito meni normaaliin tapaan, siitä nyt oikeastaan ei ole mitään mielenkiintoista raportoitavaa, tunnin tiputus, keittistä menee niin paljon että vessassa saa hypätä koko ajan (ja mulla on vielä pieni rakko!). Multa kyseltiin edellisessä postauksessa, muistaakseni, että tiedänkö kuinka kauan tätä lääkettä annetaan mulle, ja kysäisin tänään lääkäriltä että mikä on niinkuin plääni, ja vastaus on että tilanteen mukaan mennään, tää on niin uusi juttu Hodgkinin suhteen. Ajatus on, että puoli vuotta ainakin annetaan näin 2vk välein ja sen jälkeen tutkaillaan tilannetta, mitä on tapahtunut kuvauksissa, olossa jne, ja sitten ehkä tahtia harvennetaan. Tai sitten ei. Ei siis ole suoraa, varmaa vastausta.

Maanantaina olin toivottavasti tulevan kouluni haastattelussa ja esittelemässä ennakkotehtävääni, ja mulla on tosi hyvä fiilis siitä. Hartaasti toivon, että syksyllä alkaa koulu. Ja jotain aivan muuta kuin yliopisto enkku, koin ahaa-elämyksen ihan muulta alalta. Mutta, en paljasta vielä tarkemmin etten manaa asiaa ;)

Eipä kai tässä jaariteltavaa ole enempää tälle päivälle, katselen jotain countryleffaa Netflixistä toisella silmällä :D

PS. Haluatteko tietää, miten mä handlasin ne hoidot aikoinaan jotka veivät hiukset, eli sen kamalan hiuksitilanteen - käyttääkö peruukkia, pipoa, mitä ihmettä? Mä kehitin aivan mahtavan niksin, josta kerroin muutamalla hoitajalle aikoinaan ja sanoivat etteivät ole kuulleet moisesta, hieno homma, ja itse kyllä voin sanoa että on miellyttävämpi kuin mikään peruukki! Siitä tulossa siis postausta ASAP - tosissaan nykikää hihasta jos ei meinaa pian kuulua!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Havaintoja Nivolumab-hoidosta

Huomenia!


Poikkeuksellisesti olen ollut pystyssä jo klo 7 lähtien, täällä Stadissa ollessa, vaikka yleensä nukun myöhempään, ja Lilla vetelee vielä sikeitä, mutta mä olen pirteä ja freesi. How about that :D

Mutta, ajattelin tehdä sellaisen summaavan postauksen, millaista Nivolumab-hoidon kanssa on ollut siitä lähtien kun se aloitettiin, ja sehän oli 17. helmikuuta 2015.

1. hoitokerta -- seuraavana päivänä ihon punehtumista, kamalaa kutinaa, väsymystä
2. hoitokerta -- vähän kutinaa, ärtyneisyyttä
3. hoitokerta -- ei kutinaa, ei oikein mitään oloja heti hoidon jälkeen mutta sitten alkoi iho kukkimaan kuin 14-vuotiaalla teinillä ja IBS (=Irritable Bowel Syndrome, eli ärtyneen suolen oireyhtymä) temppuilemaan kovasti, maha kipeänä ja turvonnut jatkuvasti
4. hoitokerta -- ei mitään oloja, ja nyt vajaa viikkoa ennen seuraavaa satsia (tulossa ti 26.5.) maha on rauhoittunut oikein hyvään kuntoon, kun pitäytyy sille sopivassa ruokavaliossa. Olen havainnut, että pasta ja peruna eivät sovi joka päiväiseen ruokavalioon, ja yleensä kotona lisukkeeksi keitänkin riisiä, jos edes käytän lisuketta. Olen suuri broitsusalaatin fani: broitsua, paljon salaattia ja erilaisia kasviksia kuten paprikaa ja broccolia, sekä punasipulia. Turvotus on myös laskenut ja niin myös vaa'an lukemat jotka hetkellisesti pomppasivat ihan useammalla kilolla. Ainoa oire, joka hetken oireili oikein kunnolla, oli mun sököt polvet, jotka ovat 2011-2012 välisenä aikana jotenkin pysyvästi "huonontuneet" Brentuximab-hoidon jäljiltä, eli mulla oli aika kovia luustokipuja, joihinhan ei oikein mitään kipulääkitys auta. Paras hoito, mulle ainakin, on ollut lämpö ja lepo. Mutta nyt tämäkin vaiva on onneksi helpottunut, ja innolla odotan kuntosalille paluuta ensi viikolla, kun thainyrkkeily oli pakko lopettaa vähän etuajassa nimenomaan mun polviongelmia takia (thaissa potkitaan paljon, jos joku tunne lajia).

Verikokeet ovat pysyneet hyvissä arvoissa, vaikka tietyt kilppariarvot (autoimmuunireaktiot ovat Nivon yleisin haittavaikutus, jos jotain sellaista on tullakseen) ovat jonkin verran kohonneet, mutta toistaiseksi ovat kuitenkin edelleen viitearvoissa. En muista nyt lukemia ulkoa, koska tiedän niin vähän näistä kilpparijutuista. Mutta nimenomaan kilpparivaje on se, mitä seurataan mun 2 viikon välein otettavissa verikokeissa ahkeraan. Jos tulevaisuudessa ne nousevat ja tulee oireita, jotka ovat kyllä todella moninaisia että niitä voi olla ulkoisesti vaikea havaita (ellei paino pomppaa ihan hullunlailla vailla mitään ilmeistä selitystä), niin sitten aloitetaan kilpparilääkitys, ja jos mitään muita ongelmia ei tule, niin Nivon kanssa jatketaan edelleen.

Itse olen nyt todella hyvillä mielin tästä hoidosta, nyt kun maha on rauhoittunut kunnolla, vielä reilu viikko sitten tuskailin tämän kanssa niin kamalasti että muutaman sekunnin ajan mietin, että onko tämä sen arvoista.. oli meinaan niin kamalaa vatsavääntöä, turvotusta jne. Miksi Nivo kiusaa nimenomaan mun vatsaa, no, todennäköisin syy on sen perustoimintamekanismi: se aktivoi kropan omia tappajasoluja, joiden duuni on nimenomaan taistella kropalle haitallisia asioita, kuten vaikkapa juuri syöpäsoluja, vastaan. Sanomattakin on selvää, että mun tappajasolut eivät ole vuosiin tehnyt omaa duuniansa. Tappasolujen aktivoituminen myös ylläpitää tietyn tasoista tulehdustilaa, joten sen arvellaan olevan syy, miksi mun maha on ollut niin ärtynyt - onhan se ärtynyt jo itse ongelman nimessä, eli ärtyneen suolen oireyhtymä. Ja tämä nimike on tavallaan epäspesifi ilmaus vatsaongelmille, joille ei ole selvää syytä, kuten vaikkapa Crohnin tauti.

Yleiskunto on jonkin verran ottanut takapakkia, joka tarkoittaa lähinnä staminaa, joka mulla ei muutenkaan yksikeuhkoisena ole se mahtavin, mutta mä olen päättänyt jo kauan sitten, että oman kunnon mukaan urheilun niin paljon kuin pystyn, ja se auttaa myös setvimään päätä ja jaksamaan arkea, ja arjen kiireitäkin. Ja tottakai pitää muutenkin kunnossa - syöpäpotilas (tai jonkin muunkin taudin uhri) pysyy kuitenkin kaikenkaikkiaan paremmassa kunnossa kun urheilee edes jonkin verran, edelleen painottaen oman kunnon mukaan eikä itseään tule piiskata liiallisiin suorituksiin!, ja näinollen vaikkapa kuntoutuminen monestakin eri asiasta, esimerkkinä vaikkapa leikkaukset tai lääkkeelliset hoidotkin, jaksaa pidemmällä aikavälillä paremmin. Ja esimerkiksi luonnossa kävely rauhoittaa mieltä tai sitten kunnon ragemusiikki korvilla salilla vetäen hikitreeniä laskee stressiä, itse allekirjoitan varsinkin jälkimmäisen.

Tällä hetkellä siis voisi sanoa, että tämä biologinen lääke toimii mulla hienosti, mainituista ongelmista huolimatta koska ne ainakin nyt ovat hellittäneet. Syklihän on antaa lääkettä 2 viikon välein, eikä sen yhteydessä anneta kortisonia tai mitään pahoinvoinninestolääkettä kuten sytojen kanssa annetaan, näitä kahta ei siis tule sekoittaa keskenään, kyseessä ovat aika eriävät hoidot, vaikka kumpiakin tiputellaan suoneen (joskin on myös sytoja, joita syödään pillerimuodossa). Tiputus Nivon kanssa kestää 60min, sitä tiputellaan 200ml ja samalla menee keittistä, ennen että jälkeen, ja kun mulla on portti (täältä voit lukea tarkemmin, mikä on portti ja mikä sen käyttötarkoitus on) niin TAYSin päiväpolilla käynti on yleensä nopea, eniten aikaa yleensä menee lääkkeen odotteluun, jos se ei ole ehtinyt saapumaan aikaisemmassa kuljetuksessa juuri kun olen saapunut osastolle. Useimmitin kuuntelen musiikkia ja syön eväitä tiputuksen aikana, ja sitten vain suuntaan himaan ihankuin mitään lääkettä mulle ei olisi annetukaan.

On kuitenkin ymmärrettävä, Nivolumab ei sovi kaikille, eikä se ole vielä ainakaan Suomessa laajalti käytössä lymfoomaan, Nivo on meinaan alunperin kehitetty melanoomaan, mutta sitten jälkeenpäin on havaittu että siitä on apua myös lymfoomassa, Hodgkinissa, johon sitä on testattu vasta vuodesta 2012 lähtien. Eli tämä lääke on tähän nimenomaiseen käyttötarkoitukseen erittäin uusi. Moni asia vaikuttaa siihen, voiko tätä lääkettä edes saada. Mun etu on nuori ikä, hyvä peruskunto syöpäpotilaan skaalalla, mun halukkuus kokeilla että myös pitää huolta itsestäni sekä veriarvot, kasvainten koot ja määrät sekä muita lääketieteellisiä kriteereitä, joita en tarkemmin osaa eritellä. Se riippuu kuitenkin monesta asiasta, vaikka "ihmelääkkeeltä" saattaakin kuulostaa.

Nivo myös on toiminut mulla niinkin hyvin ja nopeasti, että noin 2 kuukautta auki ollut avohaava, josta tihkui kudosnestettä, ja johon ei oikein mikään auttanut (ja sädehoitoa yritetään säästellä viimeiseen asti, koska tähän kyseiseen kohtaa on annettu jo lähes maksimimäärä) ja Nivo sulki sen kokonaan vähän reilussa 2 viikossa, ja tämän haavan aukeamista provosoiva aktiivinen imusolmuke (mun kaikista aktiivisin yksilö) on pienentynyt jo nyt kooltansa 1-2cm vain kahden hoitokerran jälkeen. Ja kaikki muut kasvaimet, jotka ovat todella pieniä, max peukun pään kokoisia (mun peukun siis, mulla on tosi pienikokoiset sormet :D) ovat pysähtyneet täysin. En osaa sanoa nyt tarkalleen, luokitellaanko että onko mulla 4 vai 5 kasvainta, koska asukki nro 5, joka oli myös uusin, joka ilmestyi mun ainoaan keuhkoon, saatiin häädettyä todella nopeasti ihan minimimäärällä sädehoitoa, vaikka se olikin ärsyttävä yksilö, koska se oli "matomainen" muodoltansa, ja ärsytti jotain hermoa joka sai sen tuntumaan kivuliaalta, vaikkei sillä ollut juurikaan kokoa. Mutta sitä ei ole (tietääkseni!) kuvissa enää sen jälkeen näkynyt.



// ENGLISH SUMMARY 
So, here's how it's been going with the biological drug Nivolumab, also known as Opvido, which was started 17th of February 2015.

1. treatment -- redness of skin the next day, terrible itching, fatigue
2. treatment -- a little itchy, feeling moody/grumpy
3. treatment -- no itchiness, nothing much after the treatment but a little after my skin started blossoming like a 14-year-old-kid's face and my IBS started really acting up, my tummy was bloated and actually hurt
4. treatment -- nothing really, and a little less than week to the next treatment my stomach has calmed down when sticking to a diet plan that suits my needs. I've discovered that pasta and potato is a definite no-no, only to be eaten sometimes, rice is a better choice for my stomach, if I need to have something else than just meat (eg. chicken), veggies and loads of salad. Bloating has gone down, so has the numbers on the scale that for a moment jumped with several kilos. Also my bad knees, due to Brentuximab treatment in 2011-2012, started acting up real bad and I had to quit thai boxing a bit earlier than planned (it involves a lot of kicking that my knees can't apparently take).

Blood panels have stayed good in general, though for a moment some thyroid related markers got a bit higher, although still in the normal range, but now they've come back down again to very normal. But those are the ones that are monitored carefully in my blood work every 2 weeks, for autoimmune reactions can be a side effect of Nivolumab, and have to be treated accordingly then.

In general I now feel good about this treatment, especially now that my stomach has calmed down, for a moment or two in agony I thought to myself, that is this all worth this.. but, now it seems to be in control and I'm fine. The reason for my IBS acting up is probably the working mechanism of Nivolumab: activating the body's own T-cells (killer cells) creates and upholds a certain level of infection in the body, so that's probably why it's been bothering my sensitive tummy.

Stamina, which ain't great in the first place with only one lung, has been a bit of an issue for the past 2 weeks, but I've been determined for a long time that I'm gonna exercise as much as I can and want to, and on the long run it helps to clear your mind and keep your body in check, and helps you tolerate treatments, medicinal and surgeries for example, so much better no matter what disease you may have. Walking in the forest with fresh air to sniff or going to the gym with your gymrage music is such a stress relief!

Considering all this, it has to be said that Nivolumab isn't for everyone and it also isn't really available yet globally, it's mainly in trials and some cases used, like mine, with special permits. I'm not involved in a clinical trial but medical information is collected from me. There are many factors to take account when considering candidates for Nivolumab, like age, how heavily you've been treated, the amount and sizes of your tumors, your general health and so much more. I was a great candidate due to my young age and general fitness in the cancer patient range, and willing to try out a new drug after all my failed treatments. And it has worked wonders, only after about 2 weeks it closed my gaping wound on my left side which had been open for almost 2 months and also shrunk the most active tumor, causing the hole, by 1-2cm and halting all other action in my other tumors, which are small and in soft tissue and don't really bother me. I'm not sure is it now considered, do I have 4 or 5 tumors, since no. 5, the newest, was zapped away from my remaining lung with minimal amount of radiation as it appeared, though it was painful for some time since it irrited some nerve deep in my lung. But for now, it seems to have disappeared from my latest CT scans! So that's good.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Get ready for some news!


Ensimmäiset kuvaukset takana sitten Nivolumabin aloittamisen. Voin onneksi kertoa positiivisia uutisia!





Kuvaukset kertoivat että kasvaimista yksikään ei ole kasvanut - aikaisemminhan on ollut vähän sellainen "vilkkuva joulukuusenvalo" efekti, eli yksi hiipuu, toinen aktivoituu, vähän vuoronperään. Nyt ei mikään ole aktivoitunut ja näinollen kasvanut, ja tuo kyljen yksilö, joka siis provosoi sitä haavaa aukeamaan, on pienentynyt 1-2cm kokonaiskooltansa, ja sen näkee ihan tuossa kyljessä paljaalla silmälläkin, ettei se pullota enää ja on muutenkin siistiytynyt oikein kivasti. Koskaanhan mun vasen kylki ei tule näyttämään "normaalin siloiselta" mutta siinä nyt muutenkin menee vanha, aika pitkä leikkausarpi, mutta se nyt on pientä eikä se mua haittaa, kyllä kesällä biksut ja kainalosta kovinkin avonaiset topit menee päälle, ja jos joku näkee arven pätkää niin siinäpä sitten näkee. On se kuitenkin niin paljon paremman näköinen kuin alkuvuodesta, kun se Teneriffalle aukesi ja pullotti kovin, joten mä olen tyytyväinen!


Hyviä uutisia siis, lääkäri, joka tälläkin kertaa oli mun omalääkärin sijainen, mutta eri lääkäri kuin viimeksi, oli oikein hyvällä mielellä tästä, että kyllä tässä nyt jotain selvästi tapahtuu ja näiden tuloksien valossa ehdottomasti jatketaan tämän Nivolumabin kanssa. Eikä mitään radikaalia muutosta nyt näin pian välttämättä odotettaisikaan, ennen näitä kuvauksia ehdin kuitenkin saamaan Nivoa vain 2 kertaa (3. tiputus oli samana päivänä kuvausten kanssa, eli se kerta ei tietenkään ole näihin kuvauksiin ehtinyt vaikuttamaan). Tällä 3. tiputuskerralla ei myöskään tullut sivuvaikutuksia, ei muurahaisarmeijaa ihon alla eikä mitään erityistä väsymystäkään - ainoa on tämä maha, IBS, joka turvottelee oikeastaan vähän joka päivä mutta ei onneksi nyt ihan joka päivä vaadi esimerkisi Libraxia, vaikka on sitä ja myös Litalginiakin mennyt nyt useammin kuin ennen Nivon aloitusta. Mutta tää on siedettävää, lähinnä epämukavaa mutta ei sellainen haittavaikutus, joka estäisi tämän lääkkeen käytön. Toki jos tulee kunnolla kipuja tai menee ihan vessassa ravaamiseksi, niin sitten sitä tarvii hoitaa Nivon haittavaikutuksena, ja arvioida sen käyttöä. Mutta nyt tilanne ihan ok, ja lääkärit on tietoisia mun IBS:in "uudelleen aktivoitumisesta", ja mahan tilaa eli tuntemuksia seuraillaan.

// ENGLISH SUMMARY

Good news with the first scan after starting the med Nivolumab! All my tumors have frozen, instead of one activating and another fading, they've been like blinking Christmas tree lights in the past, but now no new growth and the one on my left rib, has shrunk 1-2cm in total and you can see with bare eyes that it's not bulging anymore and of course the open wound is gone, and it looks nice and clean. Tho I'll always have a scar there but that doesn't bother me really, bikinis and tank tops are totally on this summer!

I've now had 3 treatments, but only 2 before the scans but the doctors are pleased with these results and we're definitely gonna continue with Nivolumab. No bigger side effects on the 3rd time around, no ant army under my skin or noticeable fatigue. Only my tummy, IBS, is acting up, being bloated on everyday basis really, but it's manageable still. If it were to become really painful and/or diarrhea would occur, then it would have to be treated as a bad side effect of Nivolumab and then consider the treatment situation, but with the current situation we're moving forward, every 2 weeks being the cycle.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Nessa x2


Voisinpa kertoa tehneeni jotain kivaa, jännää, mahtavaa. Mutta en voi. Päivät on ollut harmaan sekavuutta toisiinsa punoutuen, odotellen että jotain tapahtuisi. Kääntämistä, kirjastossa jumittamista melkein hakaten päätä pöytään, englannin kanssa tuskailua (ketä kiinnostaa haikut?? ei mua, ÄH), sään vaihtelevuuden ja kylmyyden ihmettelyä. Vatsa on rauhoittuneempi, johtuneeko nyt pitkittyneestä tauosta lääkkeen kanssa vai muuten vain, en tiedä. Naama kukkii kuin teinillä, siis ihan älyttömän nopea elinkaari ihohuokosilla, tällaista on oikeasti viimeksi ollut varmaan kymmenisen vuotta sitten, tää on ihan älytöntä! Voiko tääkin johtua lääkkeestä? Oon istunut ihonhoitorutineejani suorittaen suurentavan peilin ääressä, ja ihmetellyt ihohuokosiani joita näyttää vaivaavan ADHD. (mulla ei oikeasti juuri ole sitten teini-iän ollut näppyjä, vähän isommat ihohuokoset on aina nenässä ollut mutta nyt naama randomisti kukkii sieltä täältä!) Ja miettien taaksepäin, tuntuu että iho rupesi menemään tällaiseen kuntoon pian lääkkeen aloituksen jälkeen, en keksi mitään muuta. Hmm.




Lääkettä tosiaan saan vasta ensi viikolla, loppuviikosta. Menee siis yli viikon yliajalle. Asialle ei mahda oikein mitään, enkä tiedä tarkempia syitä, miksi lääkettä ei olla saatu tulemaan aikataulun mukaan Suomeen.

Keskittymisvaikeutta tuntuu olevan ilmassa, vaikka kääntämistä olenkin saanut tehtyä, mutta oon saanut ruoskia itseäni tekemään sitä. On ihan fletkumato olo, enkä tiedä miten saisin potkittua itseäni taas eteenpäin. Paluu hoitoihin tuntuu jotenkin laukaisseen mussa taas sellaisen stand by -tilan, on vaikea saada mitään aikaiseksi "kun ollaan vaan hoidoissa" vaikka pitäisi nyt edes vähän jotain puuhailla, ja on velvoitteitakin. Mutta on myös iskenyt tajuntaan, että täytän ensi kuussa, 17. päivä, 27 vuotta ja oon edelleen vain syöpäpotilas. Kaksikymppisestä lähtien, tässä on mun "ura". En tiedä itkeä vai nauraako, vai kumpaakin samaan aikaan.

Olen ollut nyt kaksin pikku-Nessan kanssa kotona, neidillä on juoksu, joten huushollin herra, Leo, on hoidossa ettei vain käy hassusti. Me kaksi Nessaa, meistä tulee tosi rauhallisia kun ollaan kaksin, välillä tuntuu ettei talossa olisi yhtäkään koiraa kun toinen katoaa jonnekin sängyn alle vetäisemään 3 tunnin päikkärit, hyvä kun saa keittiöön kutsuttua päivälliselle. Yöksi neiti kyllä pönkeää viereen nukkumaan, hyvä ettei ihan naamaan kiinni, ja aamulla pureskelee luuta jossain lähistöllä melkein kuin tarkoituksellisesti todella äänekkäästi, kuin sanoen: "Hei mami, kello on melkein kymmenen, kyllä ny vois jo nousta!", ja mä nousen ja valitettavasti joka aamu saan tuta alaselkäsäryn, jonka luulen johtuvan mun skolioosista. Pitäisi yrittää liikkua vieläkin enemmän, ilmeisesti.. ottaa ihan päähän aamuisin kun joka aamu alaselkä on mäsänä. En tosin syö Panadolia vahvempaa, ellen yöksi joudu illan tuntojen perusteella ottamaan relaksanttia, enkä kyllä Tramalia haluakaan, ellei ole aivan pakko (ja Panacodia en tälle mun herkistyneelle mahalle en edes yritä, varmaan sanois KAPUT samantien).




Kyljen haavan voin sanoa nyt viimeistään, virallisesti olevan ummessa. Ollut jo hidas pitkään mutta nyt aivan takuuvarmasti ummessa. Onneksi edes se on nyt poissa alta! Huushollista löytyy vaikka minkämoista haavatarviketta, joita en enää tarvitse mutta menneisyyden ottaen huomioon, en tietenkään mitään pistä pois, vaan varastoin, ei sitä koskaan tiedä jos vaikka tarvitseekin, tämän tai jonkin muun syyn vuoksi. Eikä hyviä, käyttämättömiä haavatarvikkeita kannatakaan pois laittaa, säilyyhän ne. Tarvii vain saada itsestä irti järjestää ne johonkin hyvään paikkaan säilöön.

Joten, tällaista. Me pikku-Nessan kanssa jatkamme Ultra Miami 2015 esitysten katselua Youtubesta, kesän festareista (Weekend!!) haaveillen. Ja ylipäätänsä kesästä.





// ENGLISH SUMMARY

Wish I could tell that I'd been doing something interesting, cool, funny. but nooo, the days are greyish and blended to each other, just the same trying to wrangle with English studies, translate, being cooped up in the library nearly bashing my head to the table for feeling so distracted and frustrated. (and who cares about haiku's anyway?? I don't) So it's just been looking at this weird/shitty weather here in Finland, and watching my face light up like a teenager's on a hormone surge, like my pimples have ADD :D Haven't had this kinda skin dilemmas since maybe like ten years ago! So weird, wondering if this is also a part of the new med, since the start of this kinda lines up with starting the med. Tummy appreciates the pause too, I guess.

And yeah, finally got the call about Nivolumab, and the IV sesh is probably late of next week. So over a week overdue. Don't know in more detail why the drug hasn't arrived to Finland on schedule.

I've been so distracted lately, been traslating stuff but really have to whip myself to get it done. Getting back on the treatment train has somehow triggered a sort of stand by mode in me, I feel flegmatic, can't get stuff done though I should. And kinda freaking out that next month, at the 17th, I'm turning 27. Been at this "cancer career" of mine since I was 20yo. That's kinda.. eff'd up.

But, home with Little Red aka Little Nessa, just us girls since it's Red's ladytime. It's soooo quiet, we're like 2 hermits, she disappears somewhere under my bed for a 3 hour long nap and barely shows up at meal time. But at night she sleeps in my bed, somewhere close by, almost on my face if I'd let her and in the morning oh so subtly chews a bone near by, as if saying "mama, it's almost 10am, isn't it time to get up already?", and I do get up, and my lower back aches every morning... probably due to my scoliosios, kinda puts you on a bad mood already. I don't prefer stronger than Panadol (paracetamol) tho if I can just avoid it, maybe a relaxant for the night depending how my back feels when I finally get to sleep. I'll avoid Tramal and especially Panacod the best I can, my again sensitive tummy probably couldn't take the latter without giving out totally!

The wound is officially, totally closed, no visible hole anymore so at least that's done and over. My apartment is like flooded with bandaging stuff now, I'll have to store 'em efficiently somewhere, good stuff and you never know when you might need 'em again...

But, Little Red and I will continue on Ultra Miami 2015 marathon, and dreaming about the summer and the up coming Weekend Festival here in Finland!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Skip a beat

Tänään jäipi lääketiputus välistä, sillä lääkkeen maahantuojalla on jotain toimitusongelmia. 


Hoidon puolesta ei ole mikään iso haloo, että sitä ei juuri tänään saada tippumaan, ei vaan ole tarkkaa tietoa koska se lääke saapuu, joten nyt olen lähinnä sellaisessa stand by -tilassa, esimerkiksi edellisenä päivänä saatetaan soittaa, että voitko huomenna tulla, lääke on saapunut. Mä kun asustelen niin lähellä, niin sellainen lähtö sairaalaan ei ole ongelma, eikä todellakaan ensimmäinen kerta näiden vuosien varrella, joten siitä voi olla hyvillään - mietin niitä, jotka tulevat jostain toisesta kaupungista, kaukaakin, hoidettavaksi jolloin tällainen tilanne ei kyllä olisi kovinkaan kiva.



Kävin siitä huolimatta hoitajan ja lääkärin luona, voinnin seuraaminen on todella aktiivista ja itsestään saa kertoilla vaikka mitä. Mutta mä kaiken kaikkiaan voin kuitenkin ihan hyvin, ja labrat on ok, hemoglobiini on vähän alentunut sitten lääkkeen aloituksen, kun ennätyksellisesti pääsin ylittämään jo jonkusen kerran sen naisten viitearvon alakantin, joka vähän tietolähteestä riippuen on 115 tai 117, hypäten jopa 125 korkeimmillaan, ja nyt on 112 mutta eipä tuo kovin suuri lasku ole, kun mulla on kuitenkin ihan pienestä asti ollut tuo hemppa vähän matalan puoleinen, silloinkin kun siihen joskus söin rautatabuja. Mutta ehkä se kertoo siitä unentarpeesta, jonka lisääntymisen olen huomannut. Tulehdusarvo on jonkin verran noussut sitten viime kokeiden, mutta on sellaisela tasolla. n. 50, ettei se mun tapauksessa huolestuta koska mulla ei kuitenkaan mitään infektiota ole, ja se on mulla aina elänyt  vähän omaa elämäänsä. 


Vatsanvointiin lääkäri otti kantaa, sijainen siis kun mun omalääkäri on lomalla, että hyvin voi tämä Nivolumab sitäkin vähän ärsytellä kun sen toimintamekanismi on kuitenkin yllyttää kropan omaa tulehdustilaa toimimaan, eli niitä tappajasoluja hätistelemään syöpäsoluja. Eli mun armas IBS ohessa herkistyy, mikä ei nyt tietenkään ole kovin kivaa, mutta ei kuitenkaan ole mikään sellainen reaktio mikä huolestuttaisi. Huolestuttavaa tässä tapauksessa olisi juuri syödyn ruuan läpitulo samantien, monta kertaa päivässä, jolloinka pitää samantien olla yhteydessä osastoon ja sitä hoidettaisiin sitten kortisonilla. Mulla on ollut välillä vähän sellaista etovaakin oloa, mutta sen hoitaa pahoinvoinninestolääke, jos ei meinaa muuten mennä ohi. Vatsaa kyllä turvottelee pitkästä aikaa vähän väliä, ja se on ikävä tunne mutta.. senkin kestää. IBS on IBS, ja parhaiten sitä itse edes jotenkin hallitsee on ruokavalio, sekä liikuntakin. Litalginia ja Libraxia mulla on aina varmuuden vuoksi, vatsan omia kipulääkkeitä/rauhoittavia.

Kyljen haavan vetäytymisestä oli hoitaja että lääkäri kovin innoissaan, varsinkin hoitajat jotka mun kanssa neuvottelevat ja vaihtelevat noita haavalappuja, on aika mahtavia mittareita siitä, mitä oikeasti on tapahtunut lyhyessäkin ajassa, sen tiedostaa itsekin vielä vahvemmin kun näkee toisen positiivisen reaktion. Pieni haavalappu siinä on, mutta haava on pienentynyt ja siistiytynyt, ja pieni lappu siinä on enää sen vuoksi, että jos nyt vähän jotain kudosnestettä vielä sattuisi tulemaan, niin eipä mene sitten vaatteille. Mutta kaukana on ne ajat, kun isot ja paksut haavalaputkin petti sen vuototahdin vuoksi - jotain selvästi tapahtuu, vaikken pystykään muuten arvioimaan, mitä mahdollisesti sisuskaluille kuuluu, koska muut kasvaimet eivät olemassa olostaan ole mulle ilmoitelleet (suhteutettuna kylkeen) juurikaan. Mutta, uudet kuvaukset on ohjelmassa ensi viikolla!

// ENGLISH SUMMARY

Unfortunaly today my med was skipped due to delivering problems by the importer.

Fortunately considering the treatment itself, it's not that big of a deal, it's just that now I'm in a sort of stand by situation waiting for the med, the nurse could call up and ask to come the next day, but as I do live close by it's not problematic for me - thinking about those patients who come from other cities, even very dar away, for treatments, now that's a hassle.

Neverthless, I saw a nurse and a doctor, a substitute this time since my own doc is on vacation, since it is vital to monitor how I'm doing, and I end up telling all sorts of things about me, my body, even thoughts, what I do with my days and so one. All in all I'm quite fine, the labs are normal, though my hemoglobin which has never been superb, has lowered a bit from 125 to 112, which could be the reason why I sleep more now. Inflammation indicator (CRP) has risen a little but since I don't have an infection it's not noted as much, and it has always kind of had a life of its own.

My stomach issues, which is sometimes achy, or weird, bloated which all are quite consisting with general IBS symptoms, were noted as a side effect of Nivolumab working, since its' purpose is to rally the body's own inflammation process, to attack the cancer cells, it can also do that to my stomach, make it more sensitive again. Can't say I like it, but I've had it way worse, so this is manageable. I've got Litalgin and Librax for my stomach, they're stomach's own pain/sedatives, as well as pills for possible nausea, which has bothered me a couple times now and has not passed without taking a pill for it. But, what would be serious and most definitely related to Nivolumab, would be running to toilet many times a day, any food eaten coming straight through, then I'd have to contact my hospital right away and it would be treated with cortisone.

The wound's reduction was very positivile noted by the doctor and the nurse, though I deal with it everyday myself and see the results, it's still a good indicator especially from the nurses with whom I discuss the bandaging and such to see their reactions, being positively surprised of the changes in a small window of time. Now I still have a small bandage on it but mostly so that if something still spills out it won't get on my clothes, but mainly it's almost closed up and very clean. Yay! Long gone are the times when even the big and thick bandages failed and despaired me - something's definitely happening, though I can't tell what's happening inside me with the other tumors since compared to this wound, they haven't been actively bothering me for some time now. But, new scans are up next week!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ennen hoitoa hyvinvointi -postaus / Pre-treatment wellfare post


Heipsanmoiheimoi,



Stadista palattu, saavuin eilen vähän ennen klo 23 kotiin, oma sänky ah-ihanuutta mutta ikävä jäi. Ja pian suuntaan takaisin. Ja jatkuvalla syötöllä.




Mutta ei enempää siitä juuri nyt (vaikka ainakin yksi Stadi-postaus on tulossa), vaan halusin nimenomaan tehdä tällaisen ennen hoitoa alkavan postauksen - ne jotka eivät ole kärryillä, niin huomenna, eli tiistaina 17.3.15, alkaa mun hoito Nivolumab-lääkkeellä (Opdivo), joka lyhykäisyydessään pyrkii aktivoimaan kropan omia T-soluja, eli tappajasoluja, tekemään niiden duunia, eli tappaan kropalle vieraita soluja, elikkä näitä perskeleen syöpäsoluja. (pardon my French)




Meikittömyyspäivä, oli valohoitoa! :)

Mikä olo, mikä vointi, mikä fiilis?



Mä voin tilanteeseen nähden mielestäni juuri tällä hetkellä tosi hyvin. Joo, kyljessä on edelleen se haava, ja se meinaa ajaa mut yli reunan ainakin pari kertaa viikossa, mutta siihen auttaa esim. ihan mun omalla osastolla käynti ja tuttujen hoitajien sekä mun omalääkärin kanssa jutskailu. Ja käyn edelleen terapiassa, vaikka sitä on jouduttu aikatauluttamaan sillein, ettei nähdä niin usein, jotta Tampereen armas kaupunki ei potkisi mua pois sieltä, koska olen nyt käynyt terapiassa vajaa 1,5 vuotta, ja joku neropatti tai joukkio sellaisia, on sitä mieltä että mielenterveyspalveluissa niitä säästöjä pitäisi tehdä. VÄÄRIN! Mutta ei siitä tässä postauksessa enempää. 


Mikä on muu kunto. Kuntosalilla en nyt ole käynyt vähän reilu kuukauteen, mutta jos huomisesta hoidosta ei tule jotain oloja, siis väsymys nyt on se, joka voi tulla tai sitten ei tule mitään, mutta jos siis ei tule mitään, niin tällä viikolla aion tehdä paluun salille. Mulla hermokipulääkitys on aivan jetsulleen kunnossa, joten mulla ei käytännössä ole mitään kipuja enää, ja Lyricaakin tarvitsee vähemmän kuin, mitä sitä on varsinaisesti mulle määrätty - mä oon jo vuosia saanut itse hakea näitä mulle sopivia annostuksia, toki lääkäriä konsultoiden mutta mun kropan parhaiten tottakai tunnen minä itse, ei kukaan muu. Kuntosali, ylipäätänsä urheilu, on se joka pitää pääkopan kunnossa, mä tarvitsen melkeinpä kipeästi niitä endorfiineja, joita siitä saan, ja salilla saa pistää kunnon trance/dance/electro/jne jytät soimaan ja antaa mennä. Mua kiinnostaisi ihan hirveästi jonkin sortin nyrkkeilyn aloittaminen kahdesta syystä: 1, treeniä tälle mun vasemmalle, eli heikommalle, kädelle 2. saisi purkaa produktiivisesti päivän, viikon, kuukauden, koko elämän angstijuttuja säkkiin. Täytyy siis tähän mahdollisuuteen tutustua lisää, käydä vaikka kokeilemassa että onko se just sitä, mitä mä ajattelen tältä haluavani. Saa vinkkailla, missä jengi käy tätä harrastusta harjoittamassa! Sekä mitä maksaa jne jne.


Kunto on muuten... no, salilla kun ei ole käynyt niin itse huomaan staminassa laskun, eli hengästyy herkemmin, varsinkin jos on kannettavaa (vklop Stadissa iso käsilaukku + perässä vedettävä pieni matkalaukku) ja/tai on kova kiire. Jo vähän reilu kuukauden poissaolo salilta aiheuttaa laskun tässä. Toki aikaisemmin mennyt kipulääkitys, kuten Tramal, myös jossain määrin ns. "syö kuntoa", mutta sitä en ole tarvinnut kivunlievitykseen nyt kohta viikkoon. Enkä haluakaan, mitä vähemmän lääkkeitä, sen parempi, AINA. Mutta, tästä staminan laskusta huolimatta, ohittelen kyllä kadulla mummoja ja muuta nuorea väkeä, etten mä mikään laiskamato ole. Ja sprinttaan kyllä tehokkaasti bussipysäkille bussin saapuessa, en ole lähelläkään mitään matotasoa! ;D Olen myös osannut opetella hengitystekniikkaa, ihan itsenäisesti siis, millä rauhoittaa se hengästyneisyyden pakottava tunne jonkin sprintin jälkeen tms. Toimii!


Maha. Kuten ainakin pitkän matkan lukijat tietää, mullahan on IBS, mutta ei se ns. tyypillinen, eli mun IBS ei "perustu" sille että esim. FODMAP-ruokavalio toimisi, ja mun maha on tuhottu sytoilla ja ibuprofeenilla (olkaa jengi ihan tosissaan varovaisia tulehduskipulääkkeitä popsiessa!!) sekä tietty stressillä. IBS voi kehittyä niin moninaisista asioista, ja olla ihan vaikka vääränlaisen ruokavalion tulos yhdistettynä vaikkapa stressaavaan elämänvaiheeseen, niin tapoja tämän kehittymiselle on monia. Osa pystyy parantamaan tilannetta ruokavaliolla, lääkkeillä tai muuten stressitason jne hallinnalla, tai sitten ei vaan millään. Mä olen nyt laktoositon/vähälaktoosisella ruokavaliolla ollut pidempään, ja se on tehnyt ihmeitä, ja myös muuten ruokavalio on kokenut kunnon remontin, eikä vain mahan takia, vaan ensisijaisesti kuntosalitreenin vuoksi, mutta huomasin siinä samalla että mahan tilanne parani huomattavasti! Eli, voi sanoa että mulla on protskupainotteinen ruokavalio, joka sisältää hyviä hiilareita, paljon rehuja (siis PALJON kuituja, puuronvihaajasta on tullut puuronsyöjä! plus vielä lisäkuituvalmiste Vi-Siblin), roskaruoka on minimissään, enkä käytä nykyään enää mitään vatsansuojalääkkeitä (esim. Somac, Omeprazol) eikä Samariniakaan mene kuin ehkä kerran kuussa, ennen ainakin pari per viikko. Mun himot vetää sipsiä jatkuvasti on poissa. Ei kiinnosta, ei himota. Meillä perheessä menee tätä huonoa laktoosin sietokykyä ja siskolla on myös IBS, joten meillä sisaruksina on varmaankin myös jonkinlainen herkkyysgeeni taustalla näihin vammamahoihin. Meillä kummallakin on myös diagnosoitu migreeni. Että, vähän kuin kaksosia ollaan (ikäero 3v).


Fiilis. Stadi teki mulle niin gutaa, että tunnen leijuvani jollain pilven hattaralla, ja mulla on niin paljon energiaa kun kroppa voi ihan jees (miinus kyljen haava), ja hoito alkaa johon itse oikeasti uskon, tulevaisuus näyttää valoisalta sen epäselvän hämäryyden tai jopa mustan puhuvuuden sijaan. Mulla on hirveästi asioita, mitä haluan tehdä, olen todella kiinnostunut vapaaehtoistyöstä - Planin virallinen vapaaehtoiskääntäjähän olen ollut puoli viikkoa, eli siihen tarttumaan mun muiden kääntötöiden lisäksi. Mietin oikealla vakavuudella tulevaisuuden kouluttautumista, onko se sitten ajankohtaista vielä tänä vuonna vai vasta ensi vuonna, katsoen vähän miten hoitojen kanssa menee, mutta joka tapauksessa, on mietintämyssy päässä ihan vakavasti. Ja jos tulevaisuudessa pääsee irrottautumaan pidemmäksi aikaa Suomen terveydenhuollosta, niin hoidan asiani niin, että voin lähteä vähän maailmalle. Lähtisin mielelläni tekemään ihan vapaaehtoistyötäkin mutta voi olla, että sellainen ei heti ekana tule kyseeseen, vaan jotain lyhyempää oleskelua jossain lähistöllä, kuten esim. Briteissä, joskaan ei sekään maana evää vapaaehtoistyötä millään tapaa! Mutta näin vapaaehtoistyöstä puhuen, musta henkilökohtaisesti olisi hienoa lähteä jonnekin esim. vaikkapa Afrikkaan (adoptoituja serkkuja sieltä) ja auttaa rakentamaan koulua, opettaa englantia lapsille ja tätä rataa. En realistisesti tiedä, onko tällainen koskaan mahdollista mulle mutta tällaisesta haaveilen.

Elikkä, hyvästä tilanteesta lähdetään eteenpäin. Toivon, että kyljen haava sulkeutuu pian, mutta jos ei meinaa tapahtua niin sitten astuu sädehoito kehiin. Sen kanssa nimenomaan tähän vasempaan kylkeen, liikutaan todella lähellä sädehoitomaksimia, mutta tapauskohtaisesti arvioiden plussia ja miinuksia, joskus sen ylikin mennään. Joten, jos ei rupea pian tapahtumaan, niin se on sitten sillä suljettava, koska mulla on huutava tarve päästä kuntoilemaan kunnolla, ja onhan tottakai avonainen haava infektioriski, josta ollaan sille asiaankuuluvalla tavalla myös huolissaan. Mutta muuten, minä kokonaisuutena oon aika jeespoks kunnolla, niin mieleltä kuin kropalta. Tästä on hyvä jatkaa!


// ENGLISH SUMMARY

Hey folks, back from Helsinki City - love my bed and all, but I already long to go back, and gonna be real soon and continue to be! This post is about my condition, health, before starting the treatment with the med called Nivolumab (Opdivo), which in a nut shell works by enabling the T-cells, stimulate the immune system to start fighting against the dang cancer cells. My treatments starts tomorrow, so quick!

So, how am I, health, feelings about eveyrything?

Considering my situation I'm doing real well, I think, aside that I still have that disgusting open wound on my left side that drives me crazy more often than I care to even mention, but my support system at the hospital is awesome, a trip to see my doc and my team of nurses, have a friendly chat, talk about anything really, makes me feel better. And I'm still going to therapy, tho Tampere City is trying to kick me out due to budget cuts on mental healthcare division... some idiots running this one.

Otherwise, well, I haven't been to the gym in over a month now and I feel it, in stamina mainly and of course I just love the endorphins I get - keep my head straight, go to the gym with angst but then leave it there after a good sesh of sweating and listening to trance/dance/electro/such blasting. I really got no pains anymore, the nerve pains are gone thanks to Lyrica which I need less than suscribed to me, which is awesome, and for years I've been kinda in charge of finding the right dose with these kinda meds, nobody knows my body so well as I do myself, of course. So, I'm headed back to gym this week if nothing weird comes from tomorrow's treatment, and the most likely symptom is just fatigue, but I'm not really expecting even that, but judging on how I'm feeling, getting back to gym. And would be so intrested in some kinda form of boxing, for two reasons: 1. to start training my left hand, the weak one, again for real 2. to productively get rid of my angst by punching it out, literally.

So stamina is lower, tho painmeds like Tramadol sort of  steal it too, but haven't needed that one for almost a week now, which is superawesome, the less meds the better, ALWAYS. And I'm still able to pass by grandmas and youngsters too, so I'm not that bad, haha. Sprint to catch a bus. Been working by myself on a breathing method to calm myself more easily from the post-sprint gulping for air, works!

My IBS - as some know, I've got IBS too but not the "basic kind" which gets help by switching to FODMAP diet, my stomach was ruined by chemo and ibuprofen (eg. Advil), be beware, folks, when using such painkillers, they're the worst for your stomach!
I've found real relief my switching to lactose free/low lactose products, and otherwise also just revamping my diet. First due to gym, but I noticed on the side that my stomach started feeling so much better. So now basicly my diet is protein based, a lot of fiber (used to hate porridge PASSIONATELY, now I eat it everyday), good carbohydrates, lots of veggies. I also use a fiber supplement Vi-Siblin. And no longer use any kind of pills that protect the stomach (Finnish drug names Somac, Omeprazol), no need, and Samarin which is for occasional heartburn and stomach reflux, consists mainly of bicarbonate, now I need it like maybe once or twice a month, used to use it at least a couple times per week. My lil sis also got IBS, can't tolerate lactose and the latter concerns rest of our family too. We both got a diagnosed migraine too so we're kinda twins, tho 3 years apart in age.

Feelings about the present, the future, everything seems better - Helsinki did me good, I feel so energetic and happy. I believe in this new med, future doesn't seem so grey or black, I've got so many things I wanna do, travel, go back to school. Really got future on my mind, and one real big dream being involved in volunteer work abroad - I've joined the volunteer translation gang for Plan, but if it ever were possible in the future a dream of mine would be to volunteer in eg. Africa (got adopted cousins from there), help build a school, teach kids English, that kinda stuff. Don't know if I can ever leave the proximity of the Finnish healthcare system for that far away and such a long time, might just be shorter periods of time abroad, like England which would be very cool, volunteer or not.

So all in all, I'm starting this new treatment on a good mood and general feeling, and truly hoping it closes this open wound of mine. Though if it seems that nothing happens anytime soon, radiation comes in play even though I've had lots of it in this particular spot, but weighing the pros and cons, sometimes the maximum limit is pushed. And a open wound is also a infection threat, so it's something to really consider here, of course.

Toodles for now, it's bedtime for me! xxx

torstai 12. maaliskuuta 2015

Let's Get Loud / Nyt Se Alkaa

Rakkaat lukijat, uudet että vanhat, voin sydäntä täyttävällä ilolla kertoa, että ensi viikolla alkaa mun uudet hoidot Nivolumab-nimisellä lääkkeellä!

Se tapahtuu ihan päiväpolilla, tiputuksella josta pitäisi selvitä kahdessa tunnissa. Samalla ei tiputeta muuta, eli useinhan sytojen kanssa menee pahoinvoinninestolääkettä sekä kortisonia - tämä ei tarvitse kumpaakaan. Ja varsinkaan kortisonia en halua.
Tästä se alkaa, peukut pystyssä että tässä on SE, mitä nämä vuodet on odotettu.




// ENGLISH

Beloved readers new and old, this is it, the treatment with the new drug called Nivolumab is starting next week! Unbelievable, ain't it?

It only takes up to 2 hours and is just a day clinic trip. Other drugs such as cortizone or some kinda nausea med aren't administered at all, which is common with roughly most cancer treatments. But, especially cortizone I don't want, eff's up the system.

Now fingers crossed that THIS is the break I've been waiting all these years!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Paljastus

Nyt vihdoin voin ja haluan kertoa, että mitä isoja pyöriä taustalla on pyörinyt. Mulle on löytynyt uusi lääke.


Kyllä, luitte oikein. Mulle on löytynyt lääke, jonka lääketutkimusryhmä, TAYS, Fimea ja ketä kaikkea sen hyväksymiseen mulle tarvitaankaan, on hyväksynyt ja lääke on laitettu tilaukseen. Lääke on varsin uusi Hodgkinin lymfoomaa sairastaville, sitä on testattu vuodesta 2012 lähtien, ja on myös ollut testauksessa muutamalle muulle syövälle. Tutkimusmatsku nimenomaan Hodgkinin kohdalla ei ole laaja, mutta se mitä luin vaikuttaa jopa mun mielestä lupaavalta. Lääkkeen nimi on Nivolumab, tässä yksi artikkeli ko. lääkkeestä Hodgkinin käytössä (englanniksi).

Lääke annetaan IV:nä 2 viikon välein, mun hoito toivottavasti päästäisiin aloittamaan 2 viikon sisään, mutta mun lääkäri ei pystynyt tarkkaa toimitusaikaa sanomaan. Suoneen tiputtelu kestää noin 60min, ja siihen päälle sitten vielä portin huuhtelut ennen ja jälkeen, alle kahdessa tunnissa nyt varmasti pitäisi hommasta selvitä. Vielä ei ole tietoa, täytyykö mun ensimmäisellä kerralla jäädä sairaalaan yöksi seurattavaksi esim. allergisen reaktion vuoksi, tämän saan tietää sitten myöhemmin. Mutta, ei haittaa jos täytyy, vaikkei se sairaalassa yöpyminen todellakaan mukavaa ole, mutta yksi valvottu yö sinne tai tänne, ei väliä.

Nivolumabin suurimmat sivuvaikutukset on ollut väsymys ja ihottuma - no, mulla on näitä kumpaakin jo, tiedä huomaanko siis välttämättä mitään eroa. Muut on toki veriarvojen lasku eli esim. hemoglobiinin, kuumeilu, vatsaoireet jne, siis oikeastaan kaikki mitkä muutenkin ovat syöpälääkkeillä, mutta yleensä ottaen tämä lääke on ollut kuulemma todella hyvin siedetty, ja mulla on historia hyvinkin rankkojen hoitojen sietokyvystä, joten en ole erityisen huolissani sivuvaikutuksista.

Monien uudempien syöpälääkkeiden perusta on, että ne ovat ohjelmoitu hyökkäämään tietynlaisia soluja vastaan tai sitten aktivoimalla kehon omia tappajasoluja (T-solut) tekemään sen, mitä niiden kuuluisikin tehdä, eli hyökätä syöpäsoluja vastaan, kropan immuunijärjestelmä pyritään siis käynnistämään ja pysymään käynnissä, kuten sen pitäisi tehdä. Nivolumab on jälkimmäisen kaltainen lääke.

Sain tietää tämän lääkkeen mahdollisuudesta heti kun palasin Teneriffalta, lääkkeen mahdollisuudesta saada sitä mulle oli silloin käyty juuri sen viikon aikana keskusteluja kun olin reissussa, ja sen jälkeen on käyty paperisotaa asiasta, ja vihdoin ja viimein on kaikki tarvittavat hyväksynnät ja nimmarit papereissa. Tätä siis olen taustalla jossain määrin stressannut vaikka koko ajan lääkäri on ollut jokseenkin varma, että kyllä se mulle saadaan. Ja nyt se on tulossa, for real. Mulla oli tämän osalta jonkinlaista kriiseilyä että entäs jos se toimii, ja vieläpä erittäin hyvin, niin mitäs sitten - mitä mä teen elämälläni? Mutta, näin järkevästi ajatellen, en yritä katsella liian pitkälle tulevaisuuteen ja murehtia sitä. Nyt riittää tarpeeksi murehdittavaa näissä mun käsi- ja selkäkivuissa, sekä kyljen haavassa. Tänään käydessäni lääkärissä sain pari uutta respaa ja Lyrican, joka on siis se hermokipulääke, annostusta päätettiin nostaa. Hermokipu on sitä vaikeimman sorttista kipua.. ja mulla on viimeisenä kolmena aamuna ollut jännityspäänsärkyä herätessä, aivan siis jäätävä pään kiristys, äänet ja valot sattuu, joka johtuu tästä selästä kun en voi tällä hetkellä urheilla eli huoltaa sitä. Toivotaan että nyt saadut lääkkeet auttaa näiden kaikkien ongelmien kanssa, Nivolumabin toivotaan auttavan näihin pidemmällä aikavälillä, ensisijaisesti pienentäen kasvaimia, seuraavaksi toivotaan tietysti että tauti pysähtyisi. Kokonaan parantuminen, niin että syöpää ei siis musta enää löytyisi, no en tiedä kannattaako sitä toivoa, ajattelen mieluummin niin, että jos näin sattuisikin käymään niin se on sitten oikein mukava yllätys.

// SHORT VERSION IN ENGLISH
A new drug has been found for me, almost against all odds one might say. The drug is called Nivolumab, and it has been in testing for Hodgkin's lymphoma since 2012 and the study specifically  for Hodgkin's isn't very comprehensive but the results I read have been quite astounding and even I, being quite pessimistic about things, am impressed. Here's a link to an article about it, read it here, it's in English.

This has been in the works for a few weeks now, and today it's finally official and the order done, and hopefully the treatment can be started within a couple of weeks. It's an IV treatment that lasts about 60 min  every 2 weeks, for the first time I might have to stay in the hospital for the night, incase of an allergic reaction. Though Nivolumab has been very well tolerated, and the most common side effects are fatigue and rash - I've got both of them already, might not even notice a difference there. Also low platelet counts, fever, problems with the stomach etc, basically the same you could have with any cancer drug. I've tolerated quite well very heavy treatments over the years, so I'm not that worried about side effects. Nivolumab basicly works by activating the body's own T-cells, those are the ones that should be erradicating the body of eg. cancer cells, but obviously mine currently aren't doing so.

So, this has been one of the things I've been stressing about lately, and even had some crisis on the issue if the drug actually works, what will I do with my life? But, now I'm just trying to concentrate on the present, dealing with the problems I have now which are tension headaches, back and nerve pains. Got some new prescriptions today and upped the dosage on the nerve pain drug Lyrica, hopefully they will help for now, and Nivolumab will help in the future by hopefully shrinking my tumors and maybe even stopping my disease - hoping to be totally cured meaning no cancerous cells were to be found in my system, well that is something I'm not exactly putting my hope in, I'd rather think of it as an awesome surprise if  that would happen.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Update 2.0

Pahoittelen jähmeisyyttä blogissa - kuten olen muutamalle vastannut ainakin edellisen postauksen kommentti-osiossa, niin olen ollut aika väsynyt, paluu ihanalta lomalta tänne kylmään ja pimeään Suomeen ollut yllättävän rankkaa, ja sitten olen myös juossut eri asioilla TAYSissa.

Aamuisin en meinaa päästä ylös sängystä ollenkaan, siis parhaiten tilanteen kertoo sen, että mä en ole koskaan ollut torkuttaja enkä oikein siedäkään sellaisia ihmisiä jotka tekee niin jos vaikkapa kumppani nukkuu samassa sängyssä, eikä tämän tarvitsisi herätä yhtä aikaisin. No, mä olen ruvennut torkuttaan, ihan kunnolla jos on vain ollut mitään mahdollisuutta tehdä niin. Sitten on tullut kamala kiire lähteä milloin millekin asialle että ihan ahdistaa se kiire, koska mä en myöskään tykkää olla mistään myöhässä, oon aina vähän etuajassa - paitsi nyt. Osasyy on varmaankin mun uusi unilääke, joka nukuttaa mahtavasti, kokeilen nyt vain keventää sen annostusta josko se auttais aamustarttailuun yhtään. Olen myös päässyt täysin eroon Tramalista eli kipulääkityksen tarve on laskenut hurjasti - varmaan siis paine on helpottunut kyljessä kun sieltä nyt vuotaa tuota nestettä. Käytän edelleen kuitenkin hermokipu+kipukynnyksen nostolääkkeitä, ja tarvittaessa Panadolia. Tramal vaikuttaa muhun usein lievästi piristävästi joten mulla on kenties vähän "vieroitusoireita" siitäkin, mutta mitä vähemmän lääkkeitä sen parempi, joten mä kestän tän ja löydän muita tapoja saada energiat taas nousemaan. Tänään on paistanut aurinko, se on kyllä osittain kirvoittanut ainakin positiivista mieltä mussa!

Mutta, tämä ärsyttävä kyljen vuoto on osaltaan valloittanut oman siivunsa mun elämästä just nyt:



Kävin maanantaina ihan piipahtamassa tutun hoitajan luona, piti kysyä pikaisesti uutta haavalappua kun aamuinen, ja tottakai mun viimeinen, ei meinannut pysyä paikallansa (olin siis tullut TAYSiin valohoitoon), ja se päättyikin pitkään juttusessioon, jossa mä ihan itkeskelin vähän kaikkea. Meillä synkkaa mahtavasti tämän hoitajan kanssa, joten se juttu vaan virtasi mun suusta, kun tämä heti näki mun naamasta että nyt on enemmänkin sydämellä, kuin vain uusi haavalappu kylkeen. Olen aivan kypsänä tähän kylkeen, en jaksaisi huoltaa sitä vaikka tottakai niin teen, en jaksaisi murehtia siitä, haluan sen pois mun päiväjärjestyksestä. Tänään aloitettiin Kefexin-kuuri siihen, josko se hillitsisi edes sitä, ei uskalla spekuloida lopettaisiko se vuodon. Taustalla pyörii suurempia pyöriä, joten myös sädehoito on tällä hetkellä jäissä mutta saattaa olla pian kuitenkin startattavissa. Hommat on vähän auki tällä hetkellä, (kuten mun kylki, haha) mutta kerron niistä sitten kun ne ovat oikeasti ajankohtaisia ja sellaisia, että haluan jakaa ne asiat julkisesti. Ei tarvitse kuitenkaan hätääntyä, ei mitään pahaa!

Mulla nyt on siis tällä hetkellä lähinnä energiapula, oon vastoin tapojani nukkunut päikkäreitä, tosi pitkiäkin kun ihan vahingossa torkahdan tai ajattelen sulkevani silmät ihan hetkeksi kuunnellen jotain biisiä, ja sitten huomaankin herääväni 1,5 tuntia myöhemmin, tai jopa 3 tuntia myöhemmin kun en vain saa silmiä auki! Sotkee siis päivää ihan kunnolla, vaikka unen päästä kyllä saan kiinni, kiitos Insominin, se tyrmää mut ihan kiitettävästi hyvään uneen illalla.



Hardwell feat. Matthew Koma - Dare You


Ja näin jotain ihan muuta: uusi Livbox tuli tänään!! En ole vieläkään avannut sitä kun tämäkin päivä on vain vilahtanut ohi (ja nukuin 1,5h päikkärit....), mutta availen sen seuraavaksi ja postailen siitä piakkoin - tosin, mitä mieltä olette, olisiko parempi postailla vasta kun on ehtinyt kokeilemaan kaikkia tuotteita vai haluaisitteko ainakin sneak peakit eli pienet vilkaisut sen sisältöön, heti kun boxi ilmestyy? Nyt saa vaikuttaa, millä tapaa Livboxista bloggailen, kommenttia heittämään! ;)